Avainsana: elokuvateatterit

02 / 2025
Kiertueteatteri Kino Metson kyydissä
Kino Metso toimii Jyväskylän lähiseuduilla kahdeksan kunnan alueella. Kiertueteatteritoiminta tarkoittaa, että teatterin tekniikka rakennetaan paikkakunnan auditorioihin tai muihin tiloihin näytösten ajaksi ja puretaan sen jälkeen.

01 / 2025
Ilman lisäinvestointeja lähivuosina menetetään 30-40 elokuvateatteria
"Julkisuudessa on viime aikoina kirjoitettu toistuvasti tuotantoyhtiöiden vaikeuksista. En usko, että ne kestäisivät vielä tätäkin iskua, jonka vaikutus olisi pysyvä. Monella paikkakunnalla elokuvateatteri on myös ainoa varteenotettava kulttuuripalvelu."

03 / 2023
Cinemansen art house -elokuva on rikastuttanut valkokankaita rohkealla otteella jo kymmenen vuotta
Art house -elokuvien maahantuontiin ja levitykseen keskittyvä Cinemanse juhlii kymmenvuotista matkaansa. Olemassaolonsa ajan yhtiö on tuonut Suomeen monipuolista taide-elokuvaa ympäri maailmaa.