Uusin numero
Arkisto
Toimitus
SET ry
Elokuvakulttuurilehti Lehtiset Elokuvakulttuurilehti
elokuva- ja TV-alan työtekijöiden ääni
Uusin numero
Arkisto
Toimitus
SET RY

Avainsana: casting

04 / 2022

Realityn casting: epäkohdista puhuminen on ensimmäinen askel parempaan

Ihmissuhdeohjelmissa tärkeintä on luoda kilpailijoille turvallinen ympäristö ja tunne siitä, että heidät kohdataan ihmisinä. Valitettavasti kiire ja heikot resurssit eivät aina mahdollista parasta mahdollista läsnäoloa ja hyvinvointia.

01 / 2022

Diversiteettiä tulee kun sitä tehdään

Onnistunut roolitus on elokuvan elinehto. Onnistuneessa roolivalinnassa katsoja “ostaa” näyttelijän tulkinnan, eli uskoo tämän roolihahmon olevan juuri sitä mitä hän näyttelee olevansa. Asiaan vaikuttavat tietysti monet seikat, esimerkiksi näyttelijän ulkonäkö, taidot ja lukuisat muut ominaisuudet. Tässä jutussa pohdiskelemme miksi representaatio on tärkeää ja mitä sen eteen voidaan tehdä paremmin koko elokuva-alalla.

03 / 2021

Pietarin Teatteritaideakatemia – näkökulma rohkeudesta ja roolituksista

Valmistuin näyttelijäksi Pietarin Valtiollisesta Teatteritaideakatemiasta ja palasin Suomeen. Kun taustani selvisi kohtaamilleni ihmisille, kuulin ihmettelyä. Olipas se rohkeaa! En oikein ymmärtänyt mitä he tarkoittivat. Miten niin rohkeaa?
Elokuvakulttuurilehti Lehtiset
elokuvakulttuurilehti@gmail.com
Tietosuojaseloste Saavutettavuusseloste Tietoa evästeistä