Elokuva- ja televisioala on kriisissä. Uusia ohjelmia tilataan merkittävästi vähemmän kuin viime vuosina on totuttu. Audiovisuaalisen alan rahoituksen tilanne on kokonaisuudessaan hyvin epävarma, eikä kaikista hallituksen suunnittelemista kulttuurin leikkauksista ole vielä päätetty.
Tänä kesänä ennätysmäärä Suomessa asuvista av-alan ammattilaisista on työttömänä. Samaan aikaan suomalaisia tuotantoja kuvataan kasvavassa määrin Baltian maissa – eritoten Virossa, ilman kotimaista työvoimaa. Näitä tuotantoja on rahoittanut muun muassa Suomen elokuvasäätiö SES ja Suomen Yleisradio YLE, joiden tehtävänä on edistää ja kehittää kotimaista sisältöä.
Vuonna 2018 opetus- ja kulttuuriministeriölle tehdyn selvityksen mukaan Suomen elokuvasäätiön tuotantotuki on elokuvien ja niihin perustuvan liiketoiminnan elinehto.
Tuki on edellytys, että suomalaiset voivat tehdä omilla ehdoilla suomalaisten tekemiä, suomenkielisiä ja suomalaista kulttuuria kuvaavia elokuvatuotantoja.
Selvityksessä todetaan, että yhtiöiden ja tuotantojen systemaattinen tukeminen tuotantotuella on tärkeää alan työllisyyden kehityksen kannalta.
Tuotantotukea vuosina 2014–2016 saaneet yhtiöt työllistivät tilinpäätöstietojen mukaan yhteensä reilusti yli 500 henkilöä. Tämän lisäksi elokuvatuotannot työllistävät suoraan tilinpäätöslukuja suuremman määrän elokuva-ammattilaisia ja avustajia sekä muissa tuotannoissa mm. elokuvien jälkituotantoyhtiöissä työskenteleviä. Tämän lisäksi tuella on tuotantojen kautta kerrannaisvaikutuksia esimerkiksi välituotekysynnän kautta muihin toimialoihin sekä alueille, jossa tuotannot toteutetaan.
Elokuvasäätiö kertoo omassa strategiassaan, että audiovisuaalinen kulttuuri on hyvin työllistävää, vaikuttavaa ja yleisönsä tavoittavaa. Suomalainen elokuva- ja tv-tuotanto on myös kansainvälisesti erittäin kilpailukykyinen, eikä sen kasvupotentiaalia saa säätiön mukaan hukata.
Säätiö tukee kaikkia toimivan ja terveen av-teollisuuden kannalta elintärkeitä osa-alueita: tekijöitä ja tarinoita, yrityksiä sekä yleisöjä.
SESin toimintaa ohjaa laki valtion rahoituksesta elokuvakulttuurin edistämiseen, ja YLEn toimintaa YLE-laki.
On siis hyvä kysymys, miten nämä yllä mainitut tavoitteet ja velvoitteet toteutuvat käytännössä. Minne suomalaisten tilaajien rahoitusosuudet siirtyvät työntekijäpalkkoina maksettavaksi? Millä työehdoilla näitä sisältöjä ulkomailla tehdään? Ja ennen kaikkea, mikä on suomalainen tuotanto?
On siis hyvä kysymys, miten nämä yllä mainitut tavoitteet ja velvoitteet toteutuvat käytännössä. Minne suomalaisten tilaajien rahoitusosuudet siirtyvät työntekijäpalkkoina maksettavaksi?
Onko kotimainen sittenkään kotimainen?
Ylen kotimaisessa uutuusdraamassa…
Ylen suomalaisessa uutuussarjassa…
Keväällä julkaistu uutuussarja kertoo suomalaisen alkuperäistarinan, jonka tapahtumapaikkana on suomalainen kaupunki. Lopputeksteistä paljastuu kuitenkin, että suurin osa sarjan työvoimasta on ulkomaista. Tuotannon kuvaukset on toteutettu pääosin Virossa, sikäläisellä työvoimalla. Siitä huolimatta, ettei Virossa kuvaamiseen ei ole tarinallista motiivia – käsikirjoitus sijoittuu täysin suomalaiseen yhteiskuntaan ja ympäristöön.
Kyseinen tv-sarja on herättänyt keskustelua kotimaisten tekijöiden parissa. Onko sarja suomalainen, vaikka sen kuvauksista valtaosa on toteutettu Virossa, ja lopputekstit viittaavat suurimman osan työntekijöistä olevan virolaisia?
Yhden jakson lopputekstejä ja IMDB:n tekijälistauksia vertaamalla paljastuu, että tuotannossa on työskennellyt arviolta 232 henkilöä. Luku sisältää tv-sarjan sisällön parissa työskentelevät henkilöt ennakkotuotannosta jälkitöihin. Pois on jätetty muun muassa näyttelijät, avustajat sekä kirjanpitoon, lakipalveluihin, käännöksiin ja palkanlaskentaan käytettyjen ostopalveluiden työntekijät. Kotimaisuutta on vaikea arvioida pelkkien nimien perusteella, mutta 232 hengen työryhmästä arviolta 66 (noin 29 %) on tekijöitä, ketkä ovat tehneet koko tai valtaosan työurastaan suomalaisissa tuotannoissa ja loput 166 (noin 71 %) virolaisissa tai muualla ulkomailla kuvatuissa av-tuotannoissa. Luku sisältää myös 12 ammattilaista, jotka on nimetty lopputeksteihin ainoastaan IMDB:ssä.
On hyvä huomioida, että myös taiteellisesti vastaavien ja keskeisten tekijöiden joukossa on ulkomaista työvoimaa, mutta äänen ja kuvan jälkityöt on kuitenkin tuotettu Suomessa. Kokonaiskuva nostaa esiin huomion, että Viroon on todennäköisesti menty kuvaamaan kustannussäästöjen vuoksi. Osa sarjasta on sisällöllisen uskottavuuden vuoksi kuvattu Suomessa. Lopputeksteistä selviää, että “Suomi unit” on työllistänyt 53-henkisen päätyöryhmän lisäksi vain 13 henkilöä.
Miksi tuotantoyhtiöt toteuttavat kuvaukset Virossa?
Yksi syistä on varmasti Viron tuotantokannustin, joka on enimmillään 30 %:n maksuhyvitys Virossa käytetyistä tuotannon kuluista. On kuitenkin huomioitava, että Suomessa on myös alueellisia av-kannustimia, joita kotimaisetkin tuotantoyhtiöt voivat hakea. Maksuhyvitys on enimmillään 25 % yrityksen toteutuneista kuluista alueella. Paikallisia tuotantokannustimia on Suomessa ainakin Joensuussa, Kotkassa, Oulussa, Turussa, Tampereella sekä Ahvenanmaalla. Vaihtoehtoja ulkomaan kuvauksille on siis olemassa, joten ulkomaille ei ole pakko lähteä.
Katse kääntyykin seuraavaksi työehtoihin ja niiden eroihin.
Toisin kuin Suomessa, Virossa ei ole yleissitovaa työehtosopimusta, joka määrittäisi työlle minimiehtoja muun muassa minimipalkkaan, työaikoihin ja harjoittelijoiden käyttöön liittyen. Virossa toteutetuissa tuotannoissa työpäivät suunnitellaan säännöllisesti jopa 12 tunnin mittaiseksi ja työpäiviä on 5–6 viikossa. Aiemmin mainitun uutuussarjan kohdalla lopputekstit osoittavat, että harjoittelijan tittelillä työryhmässä oli työskennellyt yhteensä 18 henkilöä, joista neljä suomalaisessa työryhmässä. Viron työryhmän harjoittelijoita oli 14 henkilöä, ja jollain yksittäisillä osastoilla harjoittelijoita oli jopa 4–5 henkilöä. Suomessa elokuva- ja tv-tuotantoa koskeva työehtosopimus suosittelee, että ammattiryhmää kohden käytetään enintään yhtä harjoittelijaa.
Miten kotimaisuus määritellään?
Suomessa on käytössä määritelmiä, joilla kotimaisuusastetta mitataan ja sertifioidaan. Muun muassa Suomalaisen työn liitto myöntää jäsenorganisaatioilleen käyttöoikeutta Avainlippu-alkuperämerkkiin. Se on rekisteröity yhteisömerkki, joka kertoo, että tuote tai palvelu on valmistettu Suomessa, ja sen kotimaisuusasteen on oltava vähintään 50 prosenttia
omakustannusarvosta. Liitto kertoo sivuillaan, että keskimäärin Avainlippu-tuotteiden kotimaisuusaste on yli 80 prosenttia.
Elokuva- ja tv-tuotannon lopputulosta voi ajatella av-tuotteena. Sen kuluista muun muassa muuttuvat ja kiinteät henkilöstökustannukset, alihankinnat, markkinointikustannukset, tuotekehityskustannukset, poistot ja korot sekä muut välilliset kustannukset* on luettavissa kotimaisuusasteen täyttymiseen. Jos esimerkiksi palkkakuluista tuotantoyhtiön maksamat palkat valuvat ulkomaille isoissa määrin, ei kotimaisuusasteen 50 prosenttiosuus välttämättä täyty.
Mainontaa ohjaa Suomessa kuluttajansuojalaki, ja kuluttajan etuja valvoo Kuluttajaliitto ry. Kuluttajansuojalaki suojaa kuluttajaa myös markkinoinnin osalta.
Laki (6§) määrää, että markkinoinnissa tai asiakassuhteessa ei saa antaa totuudenvastaisia tai harhaanjohtavia tietoja, jos tiedot ovat omiaan johtamaan siihen, että kuluttaja tekee ostopäätöksen tai muun kulutushyödykkeeseen liittyvän päätöksen, jota tämä ei olisi tehnyt ilman annettuja tietoja.
Kyseisessä laissa on määritelty, että totuudenvastaiset tai harhaanjohtavat tiedot voivat koskea muun muassa kulutushyödykkeen alkuperää, valmistustapaa ja -aikaa, käyttöä ja käytön vaikutuksia sekä hyödykkeelle tehtyjen testien tuloksia.
Laki Yleisradio Oy:stä puolestaan määrää muun muassa, että julkisen palvelun
ohjelmatoiminnan tulee tuottaa, luoda, kehittää ja säilyttää kotimaista kulttuuria, taidetta ja virikkeellistä viihdettä.
Koska kotimaisuusastetta ei tällä hetkellä seurata elokuvien ja tv-sarjojen kohdalla, on yleinen mielikuva tuotteen suomalaisesta alkuperästä ainoa tapa tulkita kotimaisuutta. Moni elokuva ja tv-sarja saa tuotantoyhtiön ja suomenkielisen sisältönsä vuoksi automaattisesti kotimainen tai suomalainen maininnan av-teokseen liittyvässä viestinnässä ja markkinoinnissa.
Aiemmin esimerkkinä käytetystä tv-sarjasta muotoutuu myös viestinnän kautta selkeästi mielikuva, että sarja olisi kotimainen ja suomalainen. Koska av-alalla ei todetusti seurata tai haeta sertifiointeja, jotka antaisivat katsojalle tarkan ymmärryksen elokuvan tai sarjan todellisesta kotimaisuusasteesta, ei katsoja voi olla tästä varma. Se, että olisiko tuotantoyhtiön ja tv-sarjan mahdollista saada käyttöoikeus esimerkiksi Avainlippu-alkuperämerkkiin, tulisi tarkastella tapauskohtaisesti.
Avainlippua hakiessa yrityksen tulee avata merkin myöntökriteereihin vaikuttavat asiat tarkasti, kuten kotimaisuusastelaskelmaan vaikuttavat asiat. Siihen voiko organisaatio saada merkin, ottaa hakemuksia käsittelevä Avainlippu-toimikunta kantaa vasta hakemusta käsitellessä. Toimikunta koostuu eri alojen asiantuntijoista, kertoo Suomalaisen työn liiton asiakkuuspäällikkö Nina Pohjoiskoski.
Vain sertifiointi voi auttaa katsojaa valitsemaan kuluttamansa sisällön luotettavasti. Jos esimerkiksi tv-sarja saisi Avainlippu-merkin käyttöoikeuden, sen avulla voisi viestiä suomalaisesta alkuperästä luotettavasti katsojalle. Avainlippu-merkki vaikuttaa tutkitusti kuluttajien ostopäätökseen.
Tämän hetkisen kriisin mittaluokka ja syvyys osoittaa sen, että toimia on pakko pohtia laajasti. Muuten ei ole taattua, että suomalainen elokuva- ja tv-ala säilyy elinvoimaisena.
Mikä vaikutus kotimaisuuden määritelmällä on työllisyydelle, verotuloille ja av-alan kehitykselle?
Äskettäin lausuntokierroksella oli tilausohjelmapalveluihin (HBO, Netflix, Amazon Prime Video, jne.) kohdistettavan investointi- tai maksuvelvoitteen mahdollinen käyttöönotto. Siihen liittyvässä selvityksessä mainitaan kotimaisuuden kriteereistä seuraavaa:
Investoinneiksi hyväksyttäville hankkeille voisi myös asettaa sisällöllisiä kriteerejä, jotka tukevat kotimaista sisältöä ja sen kansainvälistymistä, esimerkiksi:
● Teoksessa puhutusta kielestä tulisi vähintään 75 prosenttia olla Suomen virallisilla kielillä.
● Yli puolet tuotannon budjetista käytetään Suomessa tai pääkuvaukset
tehdään Suomessa.
● Tuotannon toteuttaa Suomessa rekisteröity tuotantoyhtiö, tai tuotannon
keskeiset luovat ja tekniset toteuttajat ovat suomalaisia tai asuvat Suomessa.
Investointivelvoitteen rahallisen vaikutuksen on selvityksessä arvioitu olevan vuosittain 9 miljoonaa euroa. Sen tarkoituksena on muun muassa turvata pienen kielialueen kulttuuri ja alkuperäissisältö, luoda kasvua ja työllisyyttä Suomen av-alalle sekä nostaa tekijöiden ammattitaitoa kansainväliselle tasolle.
Jos investointivelvoitteen kriteereitä kotimaisuudelle ei tarkenneta, voidaan myös velvoitteen myötä tulevalla rahoituksella toteuttaa kuvaukset nykyiseen tapaan ulkomailla sikäläisellä työryhmällä. Tällöin selvityksessä arvioidut suorat ja välilliset positiiviset vaikutukset toteutuvat kuvausmaassa Suomen sijaan.
Alan kehittäminen yhteistyössä eri toimijoiden, etenkin työnantajien mutta myös esimerkiksi hallituksen ja kuntien kanssa, on tällä hetkellä tärkeämpää kuin koskaan aiemmin alan elinvoiman ja kasvun toteutumiseksi. Koska av-alaa tuetaan julkisin varoin, on yritysten ja heidän edustajiensa velvollisuus miettiä, millä tavoin varoja käytetään. Miten esimerkiksi pystytään takaamaan julkisen rahoituksen kanavoituminen suomalaisen av-alan eduksi: alkuperäisen ja omalaatuisen suomalaisen sisällön luomiseen, suomalaisten tuotantojen kilpailukyvyn sekä kasvupotentiaalin turvaamiseen sekä Suomessa asuvien av-alan ammattilaisten työllisyyden ja ammattitaidon kehittymiseen.
On käytävä alan sisäinen keskustelu siitä, pystymmekö kehittämään kotimaisuusastetta itse vai tarvitsemmeko rahoittajien, kuten OKM:n ja YLEn, suuntaamaan alan toimintaa rahoituksiin liittyvien sääntöjen ja velvoitteiden kautta alalla tarpeelliseen suuntaan. Tämän hetkisen kriisin mittaluokka ja syvyys osoittaa sen, että toimia on pakko pohtia laajasti. Muuten ei ole taattua, että suomalainen elokuva- ja tv-ala säilyy elinvoimaisena.
Matleena Kuusela, valaisija ja SET ry puheenjohtaja
Katri Saukonpää, tuottaja, elokuva- ja tv-työntekijä