Äänisuunnittelu on seos taidetta, käsityöläisyyttä ja valtavaa potentiaalia

Musiikki on aina ollut tärkeä osa äänisuunnittelija Timo Säilän elämää. Ennen Lontooseen lähtöään hän teki Suomessa töitä markkinoinnin parissa. Säilä havaitsi nopeasti, että elokuva ja ääni vetivät puoleensa vastustamattomalla voimalla. Hän päätti hakea Metropoliaan äänipuolelle, mutta ei tullut valituksi. Säilän oli tarkoitus kulkea äänen ammattilaiseksi omanlaista reittiään.

Lähtö ulkomaille tuli lopulta puolison kautta, joka oli juuri aloittanut maisteriopinnot Lontoossa. Säilä lähti rohkeasti kokeilemaan, mitä Lontoo voisi hänelle äänen ja elokuvan saralla avata. Melko nopeasti hän päätyi tekemään äänitöitä opiskelijaelokuviin. Alku ei ollut rahallisesti helppoa.

–  Se oli sellaista virheiden kautta opettelua, mutta se oli tehokasta. Pakotin itseni alalle kovan harjoittelun kautta. Aika pitkään meni siihen, että aloin töilläni oikeasti tienaamaan.

Sattumusten kautta Säilä päätyi pienelle tv-kanavalle ääni-insinööriksi. Samalla hän rakensi kotistudiota ja opetteli äänisuunnittelua, kunnes koki päässeensä riittävästi jaloilleen ja uskalsi lopettaa työnsä kanavalla. Hän heittäytyi täysipäiväiseksi äänisuunnittelun freelanceriksi elokuvan, tv:n ja mainosten pariin.  

 – Itseoppineisuuden hedelmällisintä aikaa olivat ensimmäiset kaksi vuotta. Samalla muutuin ammattikehtaajaksi. Laitoin itseni tilanteisiin, jotka olivat ammatillisesti haastavia ja paineistettuja. Välillä ehkä jopa lupailin liikoja, ja sitten oli vain pakko suorittaa. Samalla kertyi valtavasti oppia.

Verkostoituminen Lontoossa tapahtui myös ammattikehtaamisen kautta. Säilä heittäytyi tilanteisiin ja oli oikeissa paikoissa oikeaan aikaan. Hän tutustui sattumoisin suomalaiseen äänisuunnittelun Jussi-voittajaan Jussi Honkaan erään pubin ovella. He alkoivat jutella, ja lopulta Säilä päätyi lounaan kautta Lontoossa vaikuttavien äänisuunnittelijoihin Dub Down the Pub -iltoihin, joita järjesti elokuvamiksaaja John York.

Yorkin rennoissa illanvietoissa Säilä tutustui suomalaiskanadalaiseen äänisuunnittelijaan Enos Desjardinsiin, jonka viimeisimpiä tunnettuja äänitöitä ovat olleet Mission: Impossible – Dead Reckoning Part One, Lockwood & Co ja Black Mirror. Säilä vieraili hänen studiollaan ja uusia yhteistyökuvioita alkoi jälleen avautua.

–  Enos elää ja hengittää ääntä. Hän toimi valtavana inspiraationa, jonka työtä ja työskentelymetodeja ihailen suuresti. Hän näytti, kuinka minäkin voisin toimia freelancerina itselleni sopivalla tavalla ja tehdä yhteistyötä tuottajien ja ohjaajien kanssa.

Kommunikointi avaimena

Lontoossa vietettyyn kymmeneen vuoteen mahtui monipuolisesti mainospuolta, elokuvaa ja tv-tuotantoja. Säilä oli mukana monissa kansainvälisissä elokuvatuotannoissa ja teki äänitöitä muun muassa megaluokan tv-sarjatuotantoon, Jungleen, Amazon Primelle.

Jokainen tuotanto opetti hänelle uutta. Tärkeimpänä asiana Säilä pitää kuitenkin sitä, miten eri ohjaajien kanssa on aina opeteltava uusi tyyli tehdä. Säilä korostaakin, ettei ole tyhmiä kysymyksiä, ja tärkeintä on opetella kommunikointia ohjaajan ja äänisuunnittelijan välillä.

 –  Saa esittää myös hölmöjä ideoita. Ensin täytyy heittää pöydälle jopa kliseitä, joita voi sittemmin jalostaa. Täytyy osata tappaa omat kullanmurut, ja tarpeen vaatiessa poistaa jopa päivien työ, jos uusi idea toimii.  

–  Tärkeintä on ollut ymmärtää, että on useita erilaisia tyylejä saavuttaa paras mahdollinen lopputulos. Ei ole olemassa mitään absoluuttista oikeaa tai väärää. Lopulta tekniikka on vain tekniikkaa, jota pitää ymmärtää ennen kuin voi oppia taiteellisen puolen. Äänisuunnittelu on minulle seos taidetta ja käsityöläisyyttä. Insinööriaivojen ja luovan aivopuoliskon yhdistämistä.

 Säilä on pyrkinyt ulos sisäisestä perfektionististaan. Liiallinen mikroeditoiminen ja hierominen kertovat hänen mielestään aina jostain suunnittelun suuremmasta rakenteellisesta ongelmasta, johon kannattaisi kiinnittää huomiota.

–  Toisinaan liiallinen detaljeilla kuorruttaminen ei auta, jos perustuksessa on jotain mätää. Pienen etäisyyden päästä asian näkee toisin. Joskus vaikeiden kohtien editoiminen on parempi jättää sikseen ja tehdä välillä muuta.

Ohjaajan ja äänisuunnittelijan yhteisen sävelen löytämiseen menee hetki. Yleensä äänisuunnittelun lopputulos on huomattavasti enemmän kuin ohjaajien alkuperäiset ajatukset. Ohjaajat eivät välttämättä osaa edes pyytää niitä asioita, joita äänisuunnittelijat voivat omalla ammattitaidollaan rakentaa.

–  Ohjaajat luottavat, että tietyt asiat ovat paikoillaan. Työn alla on yleensä kaksisataa raitaa, joten ohjaajan vision päälle on varaa hyvällä äänisuunnittelulla rakentaa paljon elementtejä, jotka soljuvat kohtauksesta toiseen.

 On helppoa ymmärtää yleisellä tasolla, millaisia tehoja musiikki ja ääni tuovat. Säilän mukaan äänisuunnittelussa on kuitenkin kokonaisvaltaisuuta, jonka nyansseja muut eivät välttämättä tule ajatelleeksi. Ohjaajat eivät aina osaa puhua äänisuunnittelusta taiteellisessa mielessä tai ilmaista, mitä äänellä tavoitellaan.

–  Jos ohjaaja ilmaisee halun saada aavikon kuulostamaan kuumalta, niin meidän käsityksemme siitä voi olla erilainen. Kommunikaatio tarinasta on tärkeää. Täytyy löytää yhteisiä näkemyksiä referenssien ja keskustelun kautta.

Ohjaajan vision päälle on varaa hyvällä äänisuunnittelulla rakentaa paljon elementtejä, jotka soljuvat kohtauksesta toiseen.

Äänisuunnittelijoille rentoa yhteisöllisyyttä

Säilä muutti takaisin Suomeen vuosi sitten. Paluu tuntui ammatillisessa mielessä luonnolliselta. Lontoossa olonsa aikana hän oli jo ylittänyt ammattikehtaamisen rajat ja ensitöikseen hän aloitti verkostoitumisen Helsingissä. Hän lähetti äänifirmoihin viestiä, kertoi itsestään, ja että olisi ilo tavata ja fiilistellä yhdessä äänityötä. Vastaanotto oli hyvä ja firmoilta tuli nopeasti kutsuja studiovierailuille ja projekteihin.

Parhaillaan Säilä äänileikkaa tv-sarjaa. Hän on myös tutustunut Pietu Korhoseen, joka on suomalaisista äänisuunnittelijoista hänen suosikkejaan. Vireillä onkin yhteinen projekti pitkän elokuvan äänisuunnittelusta.

–  Tunnustan ihailevani Korhosen työtä suuresti. Hän sekä äänitti että äänisuunnitteli Kuolleet lehdet. Tulevaisuudessa olisi ilo tehdä yhteistyötä sellaisten ohjaajien ja tekijöiden kanssa, joilla on selvästi oma ääni. Esimerkiksi Mummola-elokuvan ohjaaja Tia Kouvon kanssa olisi mahtavaa päästä työskentelemään.

Säilä kokee, että hän tuli takaisin juuri oikeaan aikaan. Suomessa tapahtuu parhaillaan mielenkiintoisia asioita, ja tekemisessä on uudenlaista draivia. Säilän mukaan alalla on parhaillaan hyvä meininki ja äänisuunnittelun kenttä tuntuu raikkaalta. Lontoon tavoin hän haluaisi viritellä enemmän yhteisöllisyyttä. Hän voisi mielellään rantauttaa Helsinkiin John Yorkin luoman Dub Down the Pub -kulttuurin.

 –  Ääni-ihmiset voisivat satunnaisesti kokoontua rennosti yhteen ja puhua näkemyksistään. Jakaa oppejaan ja kokemuksiaan. Tämä voisi olla myös matalan kynnyksen mahdollisuus alalle tulijoille kasvattaa ammattiosaamistaan. Avata ovia ehkä jopa jonkinlaiseen mentorointiin.

Säilästä olisi ilo päästä jakamaan ajatuksia muiden ammattilaisten kanssa; pohtia äänityön tulevaisuutta ja siitä, kuinka äänen potentiaalia voisi valjastaa paremmin käyttöön. Hän toivoo, että äänityö nähtäisiin alalla muunakin kuin virheiden korjailuna jälkityössä. Näkemystä voisi laajentaa esimerkiksi siinä, missä vaiheessa äänityö alkaa.

–  Äänisuunnittelu ei ole jälkituotantoa, vaan se alkaa esituotannosta. Jos äänisuunnittelun rakentaa jo käsikirjoitukseen, saadaan aikaan kohtauksia ja kuvia, joiden voima tehostuu aivan eri tavalla.

 –  Ymmärrän toki budjetin ja ajankäytön rajallisuuden, ettei käsikirjoitusvaiheessa ole houkuttelevaa ottaa yhtä näkemystä lisää prosessiin. Toisaalta sen voisi nähdä myös niin, että esituotannossa äänisuunnittelun työtunnit ovat pois loppupään työajasta. Moni asia voisi helpottua ennakkosuunnittelulla, kun perusta olisi jo hyvissä ajoin kunnossa.

Hän pohtii, kuinka äänen kautta voi pienillä yksityiskohdilla ja nyansseilla kasvattaa kohtauksen sisäistä jännitettä, elävöittää henkilöitä ja tehdä elämästä luonnollisempaa. Pienelläkin äänisuunnittelulla jo käsikirjoitusvaiheessa voisi tuoda yllättävää syvyyttä lopputulokseen.

–  Se, että hahmot reagoivat off-screen-tapahtumiin ja ääniin, mihin mekin luonnollisesti reagoimme koko ajan, on todella kiinnostavaa. Tällaisia tilanteita ei kuitenkaan pääse syntymään, koska äänisuunnittelijat ovat niin kaukana kirjoittajista. Kaikki alkaa käsikirjoittajasta, ja äänisuunnittelija on yksi viimeisistä.

Jos äänisuunnittelun rakentaa jo käsikirjoitukseen, saadaan aikaan kohtauksia ja kuvia, joiden voima tehostuu aivan eri tavalla.

Suomessa on pienemmät piirit ja produktiot ovat kauttaaltaan pienempiä rahallisesti ja henkilömääräisesti. Elokuvan äänityössä saattaa Suomessa olla vain äänisuunnittelija, mikä tarkoittaa, että hän tekee myös dialogileikkauksen ja äänileikkauksen, sekä muut kuvamuutoksiin liittyvät äänileikkaukset.

–  Tämä tuntuu olevan suomalainen erityspiirre verrattuna Lontooseen, että jos saat äänibudjetin kokonaan itsellesi ja pystyt tekemään äänen kanssa kaiken, niin sitten voit pitää useampia hattuja päässäsi. Lontoossa pienissäkin projekteissa oli mukana useita rooleja.

Säilän mukaan Lontoossa tehdään jatkuvasti paljon eurooppalaisia ja amerikkalaisia tuotantoja, ja alalle koulutetaan paljon väkeä. Ala ei kuitenkaan vaikutan olevan kovin yhdistynyt ammattiliittotasolla, ja siksi hän pohtii, voiko tuotantojen suunnassa tapahtua muutos, jos ammattiliitot kasvattavat suosiotaan ja hinnat nousevat.

– Ylituotamme tavaraa suoratoistopalveluihin, eikä kukaan edes muista, mitä lopulta kuluttaa.

Säilällä on jatkuvasti puolikas jalka Lontoossa, ja studio alivuokrattuna. Kova työ on kannattanut, eikä verkostoja kannata kokonaan unohtaa, vaikka työn fokus onkin nyt Helsingissä. Lontoon vuosia ja itseoppineisuuden matkaa hän muistelee lämmöllä.

–  En koe, että olisin mitenkään luontaisesti ollut erityisen hyvä äänisuunnittelussa. Kaikki on ollut asioiden summia, kun olen vain mennyt sitä kohti, mikä on tuntunut omalta.

Lopuksi hän sanoo kymmenen vuoden takaiselle itselleen ytimekkään neuvon: Jaksa kehdata.

Teksti: Jaana Kivi

Pääkuva: Mikko Roisko