Action! -hanke nostaa esiin keinoja, joilla tasa-arvoa av-alan sisällä voidaan parantaa. Ammattilaiset pohtivat kyselyraportissa, millaisia käytännön keinoja olisi hyvä toteuttaa.
EU-rahoitteinen Action! -hanke pyrkii edistämään naispuolisten ammattilaisten työllistymistä audiovisuaalisella alalla. Hanke kehittää ratkaisuja, kuinka naisten työllistymisen esteitä voidaan poistaa, ja kuinka näitä työllistämistoimia voidaan alan sisällä tukea. Aalto-yliopiston toteuttamalla kyselyraportilla haluttiin selvittää, mitä toimenpiteitä ensisijaisesti alalla tarvitaan, jotta tasa-arvo saadaan toteutumaan paremmin.
Tässä artikkelissa käydään läpi, mitä tasa-arvon edistämiselle olisi korkea aika tehdä. Artikkeleja varten täydentäviin kysymyksiin ovat vastanneet Aalto yliopiston Action! -hankkeen projektitutkija Nina Maskulin sekä professori Raija Talvio.
Kyselyyn vastasi yhteensä 80 alan ammattilaista. Vastaajista naisia oli 81%, miehiä 16% ja muunsukupuolisia 3%. Vastaajien työmarkkina-asema, työtehtävät ja työkokemuksen määrä vaihtelivat. Alan sisäisiä ongelmia koettiin kaikissa ammattiryhmissä, ja vastaajista useimmat toimivatkin av-alalla monen ammattinimikkeen alla. Ratkaisuehdotuksia esitettiin niin rakenteisiin kuin työpaikkakohtaiseenkin toimintaan.
Paremmat esihenkilötaidot, vuorovaikutuksen avoimuus, ystävällisyys, arvostus sekä sopimusten sitovuus korostuivat kyselyraportin ratkaisuehdotuksissa. Vastaajat arvioivat, että työnantajan sitoutuminen tasa-arvoperiaatteisiin voisi muuttaa ennakkoluuloista asenneilmapiiriä, joka naisia kohtaan alalla vallitsee. Lisäksi vastaajat ehdottavat lisää avoimuutta sekä palkkaukseen että työnhaun ja rahoitushakemusten käsittelyyn, joka osaltaan poistaisi syrjintää.
Ratkaisuehdotuksissa nousi esiin vastaajien oma sitoumus ja halu kehittää av-alaa tasa-arvoisempaan suuntaan. Keinoina vastaajat mainitsivat erityisesti vuorovaikutuksen, avoimuuden ja koulutuksen. Vastaajat uskovat, että alaa Suomessa voidaan vahvistaa tasa-arvoisemmaksi yhteistyöllä ja käytännöllisillä toimilla sekä kansainvälisiä toimintamalleja seuraamalla.
Ammattiin valmistuneet ja työkokemusta hankkineet naiset saavat vähemmän av-tuotantorahoitusta
Vaikka naisohjaajien osuus on kasvanut kahden viime vuoden aikana, professori Raija Talvion mukaan pieni otanta ei riitä pohjaksi tarkastella tasa-arvon toteutumista.
– Pitkien näytelmäelokuvien vuosittainen määrä on vain 15–20, eikä tilastointi anna mielekästä kuvaa kokonaisuudesta, jos sitä tehdään lyhyellä aikavälillä. Se, onko muutosta todella tapahtunut, on nähtävissä vasta, kun katsotaan kolmen tai viiden vuoden jaksoissa, Talvio pohjustaa.
Ja lisää, että esimerkiksi Ruotsissa julistettiin rohkeita tasa-arvotavoitteita, jotka johtivat siihen, että pian oli paljon naisia tekijöinä, kunnes heidän määränsä muutaman vuoden jälkeen nopeasti ainakin hetkeksi romahti. Talvio pohtiikin, oliko tämä vain tietynlaista paineen purkautumista, kun pöytälaatikkoon jääneet hankkeet viimein etenivät ja sen jälkeen tilanne palasi entiselleen?
– Sitä ei vielä tiedetä, eikä myöskään sitä, miten tilanne meillä kehittyy. Pitkällä aikavälillä vasta nähdään.
Talvion mukaan rahoitusta onkin tähän asti tarkasteltu ainoastaan tuottajien, käsikirjoittajien ja ohjaajien osalta. Kaikkien muiden kohdalla tasa-arvoon on vielä pitkä matka.
– Toisaalta ammattikuvat ovat sukupuolittuneita, mutta toisaalta on myös ammatteja, joiden harjoittajien joukossa on paljon naisia, mutta huipputehtäviin, kuten pitkiin elokuviin heillä ei ole pääsyä juuri lainkaan. Esimerkkinä tästä kuvaajat ja äänisuunnittelijat. Lasikatto niillä aloilla on todella paksu. Näihin ammatteihin koulutetut naiset toimivat usein koulutustaan vastaamattomissa tehtävissä, jos eivät ole kokonaan vaihtaneet alaa. Tässä on kyse pitkään jatkuneesta koulutusresurssien laajamittaisesta hukkaamisesta. Oppilaitokset tuottavat taitavia tekijöitä ja alan toimintakulttuuri torjuu heidät, Talvio kertoo.
”Oppilaitokset tuottavat taitavia tekijöitä ja alan toimintakulttuuri torjuu heidät.”
– Professori Raija Talvio, taiteen käytänteet, elokuva- ja televisiokäsikirjoitus
Vastaajat kuvailevat kovin sanoin rahoituksen rakenteellisia ongelmia. Rahoituksen ongelmaa kuvataan jopa rakenteellisena korruptiona ja päätöksenteon sanotaan olevan ajoittain hyvinkin arvaamatonta. Julkisia tukia jaetaan oman viiteryhmän sisällä kukin vuorollaan tuotantoneuvojana ja sen jälkeen taas tuen saajana. Liian usein tuet valuvat samoille tuotantoyhtiöille. Kokijoiden mukaan apurahoja evätään ilman perusteluja, jolloin hankkeiden jatkokehittely on mahdotonta.
Alan vanhanaikaisuus tulee raportin mukaan esille siinä, ettei tasa-arvon lisäämiseen ole julkisen rahan edellyttämää painetta eikä organisaatioiden sitoumusta. Siksi yksi ratkaisu voisi olla, että päätöksentekoon olisikin saatava kiintiöt. Selvityksen vastauksissa naisammattilaiset ehdottivat ratkaisuina, että kaikki julkisiin rahoituspäätöksiin liittyvät tehtävät tulisi olla määräaikaisia, jotta vältyttäisiin siltä, että samoissa tehtävissä yli 20 vuotta toimineet henkilöt päättävät rahoituksesta.
Projektitutkija Nina Maskulinin mukaan prosessista puuttuu täysin julkiseen rahaan sidottu sukupuolivaikutusten seuranta. Hän lisää, että käytännön tasa-arvon lisääminen ja alan sisäisen muutoksen seuranta ovat mahdottomia ilman vertailukelpoista ja säännöllisesti tuotettua tilastotietoa.
– Aiempi tutkimus osoittaa, miten määräävässä asemassa julkinen rahoittaja-tuotantoyhtiö -pari on mukana suunnittelussa ja myöhemmin koko työryhmän palkkauksessa. Epätasa-arvo ja sukupuolittuneisuus kertautuvat kameran takana, valkokankaalla ja ruudussa, Maskulin kertoo.
Naiset kärsivät huonommasta palkkauksesta
Rahoituksen ja työmäärän välinen epäsuhta heijastuu suoraan palkkoihin; alipalkkaus, epäonnistumiselle altis myöhäinen rekrytointi ja vähitellen tarpeettomaksi muuttunut ammattitaito liittyvät kaikki rahoituksen rakenteellisiin ongelmiin. Maskulinin mukaan sukupuolet huomioiva palkkatilasto on tärkein tasa-arvoon johtava tekijä, ja niin kauan kun tällainen tilastotieto puuttuu, pysyvät alan epätasa-arvoiset rakenteet yllä ja alan epätasa-arvon kuvaukset pysyvät samanlaisina vuosikymmenestä toiseen.
– Se, mikä kuva tasa-arvosta annetaan, tulee todennetuksi myös kameran takana työskentelevien ammatillisessa jakaumassa ja palkoissa. Aiempi tutkimus ja Action-hanke tuovat esiin keskeisen, suomalaiselle av-teollisuudelle ominaisen puutteen: vertailukelpoinen tilastotieto palkkatasa-arvon tilanteesta ja alalla vallitsevasta työnjaosta puuttuu, Maskulin summaa.
Maskulin painottaa useaan otteeseen, että julkisen rahoituksen tasa-arvon seuranta on avainkysymys. SES, Yle ja AVEK eivät rahoittajina tuota yhteisesti vertailukelpoista palkkatilastoa. Selvityksessä tuli esille, etteivät Yle, SES tai AVEK myöskään suunnittele vertailukelpoista tilastointimallia, jonka avulla seurantaa voisi toteuttaa.
– Vaikka lainsäädäntö sitouttaa tasa-arvon toteutumisen valvontaan, tutkimustiedon puute on esteenä ministeriössä. Ministeriöissä sukupuolineutraalia tilastointia ei ole korvattu sukupuolet tunnistavalla tilastoinnilla, Maskulin jatkaa.
Kansainvälisesti alan syrjivät käytänteet tunnistetaan. Vaikka rakenteet ovat monimutkaisia ja kulttuurisidonnaisia, niihin silti puututaan palkkoja tilastoimalla sekä sukupuoleen ja vähemmistöasemaan sidotuilla kiintiöillä. Maskulin nostaa esimerkiksi Ruotsin elokuvasäätiön, joka on asettanut tavoitteekseen 50/50 -kiintiöt ja palkkatasa-arvon. Tilastoinnissa kiinnitetään erityisesti huomiota rodullistettujen tekijöiden näkyvyyteen kuvassa ja kameran takana.
Maskulinin mukaan ongelmallisinta on, että Suomi valtiona suhtautuu tasa-arvoon ja sukupuolivaikutusten tilastointiin passiivisesti.
– Tilastointi on ensimmäinen askel vertailukelpoisen tiedon ja vaikuttavuuden arviointiin. Tilastojen avulla voidaan tarkastella tasa-arvoa, palkkojen jakautumista ja seurata palkkatasa-arvon ja monimuotoisuuden toteutumista.
Mitä työkulttuurin vinoumalle ja epäasialliselle palautteen antamiselle olisi syytä tehdä?
Kysymys työkulttuurin vinoutumasta ja epäasiallisesta palautteesta on monitahoinen ja kulttuurisidonnainen. Siksi Maskulin tutkijana painottaakin, että syrjinnän purkaminen on tavoitteellinen haaste niin koulutuksessa, työpaikoilla kuin päätöksenteossakin. Työkulttuurin alkeet opitaan jo koulussa, kun opiskelijat saavat tietoa ja välineitä kasvaa kriittisiksi asiantuntijoiksi.
– Saavatko opiskelijat yhteisiä ja jaettuja käsitteitä tasa-arvosta ja rohkeutta haastaa “näin on aina tehty” -premissiä työelämässä? Maskulin kysyy.
– On selvää, että ne työnantajat, joiden työkulttuuri on syrjivä, tulevat jäämään kansainvälisessä kilpailussa hännille. Viihdeteollisuus käy läpi eettisesti kestävän työelämän muutosta. Kyse on näkyvän ja korkeasti palkattujen ammattilaisten huipusta, jotka korostavat sitoumustaan vähemmistöjen, naisten, lasten ja eläinten oikeuksiin, monimuotoisuuteen ja tasa-arvoon, hän jatkaa.
Maskulinin mukaan aikaisempi tutkimus osoittaa, että näissä kysymyksissä suomalainen av-ala ja päätöksenteko ovat edelleen takamatkalla. Eurooppalainen tavoite alan 50/50-tasa-arvosta tulee kilpailutilanteessa vielä vaikuttamaan suomalaisiin toimintamalleihin.
– Soisin, että alalla yleistyisi ajatus toimintakentästä ekosysteeminä, jossa on tärkeää, että kaikki voivat hyvin. Ei nähtäisi alaa ensisijaisesti kyynärpäätaktiikkaa edellyttävänä kilpakenttänä vaan vuorovaikutuksen kenttänä. Neromyytin ylläpito ja taiteilijan kärsimyksen glorifiointi aiheuttavat paljon sokeita pisteitä ja moraalivajetta, kuten epäammattimaisuutta ja työnantajan velvollisuuksista laistamista, professori Raija Talvio lisää.
Aalto-yliopiston Action! -hankkeen kyselyraportti täydennyskoulutustarpeista ja tasa-arvon toteutumisesta av-alalla luettavissa kokonaisuudessaan täältä:
https://www.aalto.fi/sites/g/files/flghsv161/files/2020-10/D-Aalto-BA8A16A8_00001.pdf
Artikkelin kuvituskuvat: Jouko Piipponen