02 / 2017

Elokuva- ja tv-alalla työtaisteluita

Teme ja SET julistivat työtaisteluita yhdessä Journalistiliiton kanssa elokuva- ja TV-alalle. Ylityökielto alkoi 1.12. ja on voimassa toistaiseksi.

Sovittelu alkoi torstaina 7.12. klo 17 valtakunnansovittelijan toimistossa.

Näillä näkymin perjantaina 15.12. klo 13 kaikkien työt päättyvät ja lakko jatkuu lauantaille 16.12. klo 23.59. mikäli sitä ennen sopua ei synny.

Lakkoavustukset maksetaan kaikille – sekä jäsenille että liittoon kuulumattomille. Avustuksia voi hakea vasta lakon jälkeen ja siihen ohjeistetaan myöhemmin SETin sivuilla.

Miksi lakko?

Temen ja Paltan edustajat ovat neuvotelleet uudesta työehtosopimuksesta koko syksyn.

Teme edustaa neuvotteluissa Suomen elokuva- ja TV-työntekijät ry:tä (SET) ja Palta niitä tuottajia, jotka ovat Paltan jäseniä, eli järjestäytyneitä työnantajia.

Temen / SETin tärkeimmät tavoitteet neuvotteluissa ovat:
– yli 13 tunnin työpäivistä tulee päästä eroon,
– säännöllisen työajan ylittäviä tunteja on tasattava tasaisesti työsuhteen aikana,
– vuorokausilevon korostaminen; sen alituksen tulee olla kallista,
– työvuorosuunnittelua on selkiytettävä,
– matka- ja päivärahakäytäntöjä on selkiytettävä,
– paikallista sopimista on selkiytettävä.

Paltan tavoite:
– jaksotyön laajentaminen 180 tuntiin kolmessa viikossa, myös kotimaassa. Tämä tarkoittaa käytännössä mahdollisuutta pidentää työpäivää entisestään.
– O,6% palkankorotus

Lakko on myös keino nostaa julkisuuteen ja keskusteluun alan ongelmat ja epäkohdat: huonon työnantajaosaamisen, ylipitkät työpäivät ja lepoaikojen riittämättömyyden sekä yleissitovuuden puutumisen, jota Palta ei ole saanut kuntoon.

Seuraa lakkotiedotusta SETin verkkosivuilta. Jäsenet saavat lakkotiedotteen meiliinsä joka päivä.

Liitosta voivat kaikki alalla työskentelevät kysyä neuvoa: 09 2511 2143, savel@teme.fi


← Takaisin 2/2017 etusivulle