Stuntpappinakin tunnettu, suomalaisen stunt-alan pioneeri Reijo Kontio, palkittiin vuosikymmeniä kestäneestä urastaan Betoni-Jussilla maaliskuussa järjestetyssä Jussi-gaalassa.
Suomalaisten elokuva- ja tv-tuotantojen stuntit eivät olisi nykyisenkaltaisia ilman Reijo Kontiota, jonka elämäntyö on muotoutunut av-alan tuotantojen turvallisuuden sekä stunttien toteutuksen ympärille. Tämän vuoden maaliskuussa järjestetyssä Jussi-gaalassa hän sai työstään suomalaisen elokuva-alan suurimman elämäntyötunnustuksen, jonka voi urallaan saada.
– Sain puhelun, jossa minua ohjeistettiin pitämään Jussi-gaalan ilta vapaana. Kyynel tuli silmään jo puhelun aikana, sillä eihän tällaista tapahdu stunt-ammattilaisille. Yleensä elämäntyöpalkintoja saavat ohjaajat, näyttelijät ja kuvaajat, Kontio sanoo.
Betoni-Jussi on alan kannalta merkittävä ja se on Kontion mukaan koettu ammattikunnan sisällä tärkeäksi.
– Olen saanut paljon viestejä ihmisiltä, joiden kanssa olen työskennellyt aiemmin. Palkinto koetaan selvästi yhteiseksi. Ajattelen, että olen tässä vain keulakuvana ammattikunnan yhteiselle palkinnolle, sillä olen toiminut stuntkoordinaattorin tehtävissä pisimpään.
Samalla poikkeuksellinen tunnustus yhdelle tuotantojen taustalla työskentelevistä ammattilaisista nostaa esiin muitakin vähemmälle huomiolle jääneitä ammattiryhmiä av-alalta.
– Uskon, että palkinto on merkityksellinen myös monille muille elokuva-alan ammattilaisille, joita ei koskaan palkita työstään. Se tuo heidänkin työnsä arvoa esille. Työssäni on merkittävää juuri se, että tapaan kasvokkain hiljaisia, koko tuotantoryhmää kannattelevia ihmisiä, jotka tekevät valtavasti töitä kulisseissa. Heidän työtään ei aina huomata, paitsi silloin, jos se jätetään tekemättä.
Palkinnonjakotilaisuus toi Kontion mieleen muistotilaisuuden – sillä erotuksella, että vainaja on paikalla elävänä.
– Jokainen ihminen ansaitsisi kuulla sellaisia asioita itsestään vielä eläessään. Olen vieläkin liikuttunut niistä kommenteista. Sairastan syöpää, joten palkinto juuri tähän hetkeen tuntui todella merkitykselliseltä.
Palkinto on merkityksellinen myös monille muille elokuva-alan ammattilaisille, joita ei koskaan palkita työstään. Se tuo heidänkin työnsä arvoa esille.
Reijo Kontio
Kirkon nuoriso- ja rippipapista stuntkoordinaattoriksi
Kontio on toiminut stunt-alalla melkein neljä vuosikymmentä ja hän on työskennellyt yli 140 tuotannossa. Kontio päätyi alalle ensin esiintyjäksi 1980-luvun lopulla, kun hän toimi teatterissa ohjaajan assistenttina sekä kesäteatterissa näyttelijänä.
Suomessa ei tuolloin vielä ollut olemassa stuntkoordinaattorin ammattia tai muuta vastaavaa roolia. Kukaan muu ei halunnut toteuttaa tai ottaa vastuulleen riskialttiiden kohtauksien, kuten tappeluiden tai katolta putoamisien, tekoa ja siksi ne päätyivät Kontion tehtäviksi.
– Opetin siihen aikaan paljon akrobatiaa ja liikuntaa, ja muutenkin kehollisuus on liittynyt aina kaikkeen, mitä teen. Se muodosti hyvän pohjan stunttien tekemiselle. Ensimmäisiä stuntteja, joita suunnittelin, oli kesäteatterin Peppi Pitkätossu, jossa näyttelijän piti pudottautua heinäkasaan. Sitä harjoiteltiin paljon, eikä koko kesän esityksissä sattunut mitään. Silloin kun teettää toisella jotain, täytyy siitä ottaa vastuu.
Aluksi työ oli pitkälti kokeilun kautta oppimista, vaikka oli suomalaisissa elokuvissa tehty toki riskialttiita kohtauksia jo aiemminkin. Kontio koki elokuvastunttien tekemisen erilaiseksi kuin teatteri- ja tapahtumastuntit, ja oppia niihin haettiin amerikkalaisia elokuvia ja dokumentteja katsomalla. Koordinaattorin rooli muotoutui Kontion ammatiksi 1990-luvun aikana.
Merkittävä virstanpylväs alan kehittämisen kannalta oli 1990-luvun alussa ”työttömille stunt-esiintyjille”, vaikkei sellaisia tuolloin vielä ollutkaan, järjestetty työllistämiskurssi.
– Kurssille saatiin rahoitus julkisista työllistämisvaroista. Opettajat kurssille saapuivat Venäjältä, Virosta ja Ruotsista. Kurssi sai aikanaan paljon mediahuomiota, jonka ansiosta ala kehittyi eteenpäin ja aloin saada puheluita elokuvien tekijöiltä. Sen jälkeen ei Suomessa alan koulutusta olekaan järjestetty, vaan alalle päädytään tyypillisesti kisälli-mestari-tietä.
Koordinaattorin työ ei sovi adrenaliinihakuisille
– Koordinaattorin täytyy lukea käsikirjoituksia, tehdä riskianalyysejä, pysyä mukana elokuvanteon teknisissä lainalaisuuksissa (kuten kameratekniikassa) sekä ymmärtää elokuvan tekemisen maailmaa. Työ on toisinaan jopa pitkäveteistä sisältäen paljon odotusta vaikkapa pakkasessa. Jos tulee alalle todella nuorena ja väärillä odotuksilla, niin voi yllättyä, Kontio kertoo.
Kontio kokee, ettei papin työ ole kaukana koordinaattorin työstä, sillä tärkeimpänä ominaisuutena hän pitää kuuntelemisen taitoa. Tuotannoissa täytyy olla samalla sivulla tiimin kanssa, sekä kunnioittaa heidän toiveitaan.
Vaikka näyttelijät tekisivät riskialttiita kohtauksia itse, tarvitsee jonkun valvoa ja pitää työryhmä turvassa. Merkittävä osa stuntkoordinaattorin työtä onkin toimia turvallisuuskoordinaattorina, joka tekee turvasuunnitelmat ja riskianalyysit.
– Aika yksinäistä hommaa tämä on lopulta. Riskianalyysivaiheessa käyn käsikirjoitusta läpi ja mietin kaikkea pahaa, mitä kuvausten aikana voi tapahtua. Teen analyysini pohjalta sitten muutosehdotuksia ja neuvottelen näyttelijöiden kanssa riskeistä.
Stunt-kollektiivi ja av-alan työturvallisuuskortti
Ammattikunta on edelleen kehittymisvaiheessa, mutta uudenlaista järjestäytymistä ja vakiintumista on vireillä. Kontio kertoo, että nuorten stunt-henkilöiden kanssa ollaan muodostamassa stunt-kollektiivia, jonka tarkoitus on harjoitella yhdessä ja jakaa tietotaitoa.
Lisäksi audiovisuaaliselle alalle on hiljattain kehitetty oma työturvallisuuskortti, jonka avulla pyritään varmistamaan työntekijöiden ja tiimin turvallisuus ja yhteneväiset turvallisuuskäytännöt. Tekeillä on myös ohjeistus tuottajille, ohjaajille ja kuvaajille siitä, millainen prosessi olisi hyvä stuntteja sisältävien kohtausten suhteen. Ohjeistuksessa kerrotaan, missä tuotantovaiheessa olisi hyvä ottaa yhteyttä ammattilaisiin, ja mihin palavereihin kutsua stunt-ryhmää mukaan.
Toivomus on, että stunt-ammattilaiset saataisiin aiemmin mukaan tuotantoihin, ja että ammattikuntaa hyödynnettäisiin laajemminkin turvallisuusasioissa, ei vain konkreettisten stunttien tullessa kyseeseen.
Alalla riittää siis kehitettävää monipuolisesti, eikä Kontiokaan aio jäädä eläkkeelle katselemaan sivusta.
– Työni on palkitsevaa, ja nyt tulevana kesänä minulla on kolmen elokuvan kuvaukset, Kontio sanoo.
Teksti: Vilma-Lotta Mustonen
Kuvat: Lucas Ekblad