Kino Metso toimii Jyväskylän lähiseuduilla kahdeksan kunnan alueella. Kiertueteatteritoiminta tarkoittaa, että teatterin tekniikka rakennetaan paikkakunnan auditorioihin tai muihin tiloihin näytösten ajaksi ja puretaan sen jälkeen.
Muutamaa minuuttia ennen Rajalla-dokumenttielokuvan näytöksen alkua Keski-Suomen elokuvakeskuksen Kino Metson teatterinhoitaja Teemu Kauppi ottaa juoksuaskelia Petäjäveden Miilu-auditorion portaissa. Vaikka kiertueteatterin kokoaminen sujuukin Kaupilla jo yli 10 vuoden kokemuksen tuomalla rutiinilla, tällä kertaa toisen tapahtuman vuoksi on teatteritekniikan pystytystyöhön päästy huomattavasti normaalia myöhemmin. Näytöksen alku viivästyy muutamalla minuutilla.
Ennen kuin ihmiset päästetään saliin, täytyy Kaupin katsoa vielä kuvan ja äänen virityksen jälkeen elokuvasta testipätkä, jotta kaikki on varmasti kunnossa.
– Te voitte aloittaa jo lipunmyyntiaulan puolella, Kauppi huikkaa portaikosta mennessään minulle ja Petäjäveden kunnan kulttuurituottaja, kirjastovirkailija Olli Koposelle.
Teemme työtä käskettyä.
Alkamassa on dokumenttielokuvani Rajalla ohjaajavierailunäytös. Päivänäytökseen lipun ostaneita on auditorion oven takana noin 15, pääasiassa vanhempaa väkeä. Aivan valtavaa yleisöryntäystä tuskin on odotettavissa itärajasta kertovalle dokumenttielokuvalle noin 3 500 asukkaan keskisuomalaisessa kunnassa. Paikalla on kuitenkin aktiivisen näköinen joukko, joista muutama huikkaa jo saliin mennessään sukujuuristaan idässä. Eräs jopa kiittää elokuvan tekemisestä, vaikka ei ole vielä nähnyt sitä.

Tilapäinen teatteri
Kiertueteatteri Metso esittää elokuvia paikkakunnilla joko yhden tai kahden päivän ajan joka kuukausi tai harvemmin. Koska tilapäisteatterin rakentamiseen ja purkamiseen menee useita tunteja, elokuvia näytetään useampi peräkkäin.
Kaupille tulee mieleen eräskin eläkeläisrouva, joka on katsonut omalla paikkakunnallaan lähes kaikki Kino Metson esittämät elokuvat. Tämä voi tarkoittaa kolmen keskenään hyvin erilaisen pitkän elokuvan katsomista peräkkäin. Uskolliset elokuvia rakastavat kantikset ovatkin monien pienten elokuvateattereiden asiakaskunnan kivijalka.
Kauppi puhuu heistä lämpimästi. Vuosien saatossa he ovat tulleet tutuiksi, ja usein heidän kanssaan tulee vaihdettua kuulumisia sekä ajatuksia elokuvasta myös sen jälkeen.
– Kyllä he ovat sellainen henkinen voimavara ja lipputulojen selkäranka, hän pohtii.
Kulttuurituottaja Olli Koponen puolestaan huomauttaa, että oman osansa Petäjäveden keskustelevaan ilmapiiriin on tuonut Kaupin tapa puhua ja alustaa elokuvia.
– Meidän kunnan kulttuurikyselyissä Kino Metso on vuodesta toiseen ykkönen, Koponen kertoo.
Mikään ei kuitenkaan synny hetkessä, vaan Kino Metso on tuonut elokuvakulttuuria Petäjävedelle jo yli kymmenen vuoden ajan. Se toimii yhteistyössä Keski-Suomen elokuvakeskuksen ja Petäjäveden kunnan kanssa. Kunta tarjoaa ilmaisen tilan ja huolehtii elokuvien tiedotuksesta ja markkinoinnista. Elokuvakeskus hoitaa paikalle tarvittavan tekniikan ja elokuvat. Ohjelmistosta päättää elokuvakeskus, jolle menee lipputuloista noi puolet. Toinen puoli menee muihin kuluihin.
Jos elokuvia ei tuotaisi Petäjävedelle, lähtisivätkö petäjäveteläiset Jyväskylään? Kaupin veikkaus on, että monelta jäisi elokuva katsomatta. Kynnys lähteä teatteriin omalle kylälle on huomattavasti matalampi, parkkipaikat ilmaisia eikä elokuvan lippuhinta päätä huimaa.
– On tässä ekologinenkin puoli. Nyt vain yksi pakettiauto ajaa tänne Jyväskylästä sen sijaan, että jokainen petäjävedeltä elokuviin haluava lähtisi omalla autollaan Jyväskylään, Kauppi tuumaa.
Elokuvayleisöä vaivaa Petäjävedellä kuitenkin sama ilmiö kuin muuallakin Suomessa: koronaa edeltäneisiin katsojalukuihin ei olla päästy. Vaikka pandemiasta on jo aikaa, moni teatterissakävijä ei ole palannut lippuluukulle. Se, että kiertueteatteri mahdollistaa matalan kynnyksen osallistumisen, tuntuu tämän tiedon valossa vähintäänkin järkevältä.

Rakentaminen vaatii aikaa
Ennen Rajalla-elokuvan ensimmäisten kuvien ilmestymistä Petäjäveden valkokankaalle, Kauppi on ehtinyt tehdä jo lukuisia eri työvaiheita. Ensimmäinen tapahtui aamulla Jyväskylässä, kun Kaupin valkoinen pakettiauto peruutti varaston eteen, jossa hän säilyttää Kino Metson tekniikkaa. Auton pakkaaminen sujui vuosien rutiinilla, sillä jokaiselle tavaralle on muodostunut oma hyväksi havaittu paikkansa auton takatilassa.
Miilu-auditorio on koulun ja kirjaston yhteydessä. Rajalla-elokuvan esityspäivänä sali oli vielä puolen päivän jälkeen ylioppilaskirjoitusten käytössä.
– Aina välillä tulee tällaista, kun meitä on monta käyttäjää, Kauppi kuittaa sen enempää hermostumatta.
Ennen elokuvan näytöstä hän pystyttää tarvittavan äänentoiston ja tekniikan kuvan heijastamiseksi valkokankaalle. Vaikka auditoriossa on omakin äänentoistojärjestelmänsä ja videotykki, ne eivät kuitenkaan sovellu elokuvan esittämiseen.
Kun sali lopulta vapautuu, Kauppi kasaa työnnettävälle rullakolle tarvittavat viisi kaiutinta piuhoineen ja statiiveineen ja nitkuttelee täydessä lastissa olevan kärryn tottuneesti kynnysten ja ramppien yli.
Sitä koki itsensä sellaiseksi vanhaksi oraakkeliksi, joka saa näyttää, mistä tämä koko homma, elokuvan taika, on alun perin lähtenyt.
Teemu Kauppi
Kino Metson pyörittämisen lisäksi Kauppi näyttää vapaa-ajallaan elokuvia kaitafilmiltä muun muassa Sodankylän Elokuvajuhlilla ja Blue Sea Film-festivaaleilla Raumalla.
Kauppi muistelee, kuinka sykähdyttävintä oli joitain vuosia sitten, kun hän kävi jyväskyläläisessä päiväkodissa näyttämässä lapsille animaation kaitafilmiltä.
– Kun näytös alkoi, lapset tuijottivat sitä projektoria ihmeissään. Sitä koki itsensä sellaiseksi vanhaksi oraakkeliksi, joka saa näyttää, mistä tämä koko homma, elokuvan taika, on alun perin lähtenyt.
Dokumenttielokuva Rajalla esitettiin Kino Metsossa Petäjävedellä 18.3.2025. Elokuvakeskuskuksia on ympäri maata. Niiden tarkoitus on lisätä elokuvien saavutettavuutta, ymmärrystä sekä arvostusta niin eri ikäryhmissä kuin alueellisesti.
Teksti ja kuvat: Elina Hyvärinen