Reilu kymmenenen vuotta sitten elokuvateattereiden digitalisaatiota tuettiin yli neljällä miljoonalla eurolla. Nyt esityskalusto, serverit ja projektorit ovat tulleet käyttöikänsä päähän. Ongelman muodostaa erityisesti se, että ne kaikki vanhenevat yhtä aikaa.
Suomen Filmikamari ry:n toimitusjohtaja Tero Koistinen arvioi, että kaluston uusimiseen tarvittaisiin 4-5 miljoonaa euroa seuraavan viiden vuoden aikana.
– Toiminta on terveellä pohjalla, mutta isompi kertainvestointi ei onnistu. Korona söi puskurit, jos niitä oli, sanoo Koistinen.
Uusien elokuvien esitystoiminnan jatkaminen vanhalla kalustolla ei jossain vaiheessa tule enää onnistumaan.
– Kun serveri tulee käyttöikänsä päähän, se ei enää hyväksy päivityksiä. Esimerkiksi tekstitykset eivät enää toimi, eikä tiedonsiirtonopeus välttämättä riitä 4K-kuvatarkkuuteen, kertoo Koistinen.
Ylistarolaisen Elokuvateatteri Matin-Tuvan digiprojektori jouduttiin uusimaan jo pari vuotta sitten, kun kaikki tekstitykset eivät enää toimineet. Elokuvateatteriyrittäjä Anssi Luoma kertoo teatterinsa Ylistarossa olleen vuonna 2009 ensimmäisiä maaseututeattereita, jotka digitalisoivat esityskalustonsa. Se mahdollisti elokuvien tuomisen ensi-iltaan samaan aikaan kuin kaupungeissa.
– Se teki maaseudun yleisöstä tasa-arvoista. Ihmiset voivat ottaa osaa käytyyn keskusteluun, kun ovat nähneet elokuvan samaan aikaan.
Matin-Tupa järjestää aktiivisesti ennakkonäytöksiä, joissa on vuosien varrella käynyt satoja tekijävieraita. Usein Luoma esittelee elokuvan ennen sen alkua ja jää esityksen jälkeen elokuvateatterin aulaan keskustelemaan yleisön kanssa, joskus jopa puoleksitoista tunniksi.
– Täällä järjestetään persoonallisia tapahtumia, joita ei ole missään muualla, sanoo Luoma.
Ylistaro on 5 000 asukkaan paikkakunta ja asukkaiden keski-ikä on korkea. Vuonna 2009 Ylistaron kunta liitettiin Seinäjoen kaupunkiin, ja keskustan elokuvateatteriin on ajomatkaa Ylistarosta lähes puolituntia.
Normaalina vuonna Suomen elokuvasäätiö tukee noin kuuden projektorin hankintaa, kertoo SES:n esitys- ja levitystoiminnan asiantuntija Ilmari Arnkil. Viime vuonna elokuvasäätiö vastaanotti 40 hakemusta, joissa haettiin tukea projektorihankintoihin. Vuoden 2024 lopussa eduskunta myönsi ns. “joululahjarahana” 300 000 euron erillismäärärahan tähän tarkoitukseen. Tarve tuli heti selvästi näkyviin: haetun tuen yhteissumma ylitti miljoonan.
– Suurin osa laitehankinta- ja kunnostustuen hakemuksista täyttää kriteerit ja saa myönteisen tukipäätöksen. Koska tukikelpoisia hakemuksia on niin paljon, tuen osuus suhteessa kustannuksiin on laskenut viime vuosina, sanoo Arnkil.
Pienillä teattereilla alan kannalta iso merkitys
Käytännössä ne teatterit, jotka eivät saa tarvittavaa omarahoitusosuutta kasaan, saattavat joutua lopettamaan toimintansa. Uhka kohdistuu erityisesti niihin elokuvateattereihin, jotka omistaa talousvaikeuksien kanssa kamppaileva kunta. Esimerkiksi Juvan kunta päätti lähteä hakemaan säästöjä lakkauttamalla Juvan Kinon. Perustelu oli, ettei laki velvoita tarjoamaan kyseistä palvelua. Kuntien omistamia elokuvateattereita on Suomessa kaikkiaan yhteensä 25.
Alan kannalta maakuntien teattereilla on kuitenkin kokoaan suurempi merkitys. Kotimaisten elokuvien markkinaosuus on valtakunnallisesti kolmisenkymmentä prosenttia. Pienemmillä paikkakunnilla 60-70 prosenttia teatterissa katsotuista elokuvista on suomalaisia.
Yksittäisen elokuvateatterin lopettaessa myös osa lipputuloista, joilla kotimaiset tuotantoyhtiöt elävät, jää saamatta.
– Suomen 194 elokuvateatterista 17 on Finnkinon teattereita. Loput 177 on näitä pieniä ja keskisuuria. Yhden salin teattereita on Suomessa 122, muistuttaa Koistinen.
– Julkisuudessa on viime aikoina kirjoitettu toistuvasti tuotantoyhtiöiden vaikeuksista. En usko, että ne kestäisivät vielä tätäkin iskua, jonka vaikutus olisi pysyvä. Monella paikkakunnalla elokuvateatteri on myös ainoa varteenotettava kulttuuripalvelu, sanoo Arnkil.
Lisäinvestointien tarve kaluston vanhetessa koskee myös Finnkinoa, jonka hallussa on noin 60 prosenttia markkinasta. Ketjun teatterit ovat keskittyneet suurempiin kaupunkeihin ja niissä on useita saleja. Ison toimijan on kuitenkin todennäköisesti helpompi hankkia tarvitsemansa investointiraha yksityiseltä sektorilta.
Monella paikkakunnalla elokuvateatteri on ainoa varteenotettava kulttuuripalvelu.
Ilmari Anrkil, esitys- ja levitystoiminnan asiantuntija, SES
Digiloikka onnistui
Kun elokuvateatterit digitalisoitiin reilu kymmenen vuotta sitten, maakuntien teatterit pystyivät kirimään suurten ketjujen rinnalle. Elokuvateattereiden määrä lähti kasvuun. Kun vuonna 2009 saleja oli 307, vuonna 2025 niitä oli jo 389.
Filmikopiot olivat kalliita ja niitä oli kierrossa rajallinen määrä. Digitaalisena esityskopiona uutuuselokuvaa voi esittää ensi-illasta lähtien missä tahansa ja kuinka paljon tahansa, eikä esityskopion laatu kärsi.
Digiloikka onnistui, sillä vuonna 2009 rahat pienille teattereille löytyivät valtiovarainvaliokunnan erillismäärärahoista eli elvytyspaketista. SES:n silloinen levitystoiminnan päällikkö Harri Ahokas lobbasi menestyksekkäästi sen puolesta, että elvytysrahoja ohjattiin elokuvateattereiden digitalisointiin.
Analoginen teknologia ei periaatteessa ole vanhentunut, muutamia filmiprojektoreita on vielä käytössäkin digitaalisten serveri-projektori -kombojen rinnalla, mutta ensi-iltaelokuvia ei ole Suomessa julkaistu filmikopiona Aki Kaurismäen elokuvia ja Jokerin filmikopiota lukuunottamatta vuoden 2012 jälkeen enää yhtään.
Digitaalista esityskopiota, DCP:tä, pyörittävän serverin ja projektorin uusimisen teatterikohtainen hinta on salin koosta riippuen 40-70 000 euroa.
– Pienimmät saattavat selvitä 15 000 eurolla, arvioi Tero Koistinen.
Tukiviidakkoon eksyy, mutta uudistumalla voi pärjätä
Suomen elokuvasäätiön johtaja Lasse Saarinen kertoi Anna-lehdessä, ettei usko tämän hallituksen tulevan hätiin. Vuonna 2027 kulttuuria aiotaan rahoittaa enää 40 prosenttia siitä summasta, jolla alaa tuettiin vuonna 2023. Business Finlandin rahoitus puolestaan on kohdennettu luovilla toimialoilla tutkimus- ja kehitystyöhön ja kansainvälisille markkinoille suuntautuvaan kasvuun.
Elokuvateatteriyrittäjänä viime vuoden kesäkuussa aloittanut Hangon Kino Olympian teatteripäällikkö Petra Tarjanne kertoo, että investointi uuteen palvelimeen on mahdollistanut ohjelmiston monipuolistamisen. Uusi projektori pitää vielä hankkia noin kolmen vuoden sisällä, mutta ainakin joulu- ja tammikuun perusteella näyttää, että teatteri pärjää.
8 000 vakituisen asukkaan lisäksi Hangossa on kolmisentuhatta ympärivuotista kakkosasukasta, joiden virallinen kotipaikka on muualla. Muu kulttuuritarjonta on lähinnä yksittäisiä tapahtumia.
– Elokuvateatterin merkitys elinvoimatekijänä pienessä kunnassa on aivan keskeinen. Näppituntumalla Kino Olympian asiakkaista noin puolet tulee Hangon ulkopuolelta. Silloin he käyttävät myös muita palveluja, sanoo Tarjanne.
– Yhteiskunnan kannalta toimettomuus on aina pahempi vaihtoehto. Esitystoiminta ei tarvitse jatkuvaa tukien virtaa, vaan ala pärjää, kunhan teattereita voidaan tukea suurimpien kertainvestointien kanssa. Kyse olisi lopulta vain muutamasta miljoonasta, Arnkil vetoaa.
Pienten elokuvateatteriyrittäjien toivo kohdistuu nyt etupäässä maakuntien liittoihin. Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukeminen tapahtuu EU-rahalla, mutta yksittäisen yrityksen on vaikea täyttää kehittämishankkeille tarkoitetun tuen ehtoja. Erilaisiin selvityshankkeisiin tukea voisi saada, mutta ei oman liiketoiminnan kehittämiseen.
Teksti: Juska Jutila
Kuvat: Unsplash:Karen Zhao, Felix Mooneeram