Dokumenttielokuvantekijällä on suuri vastuu arvoista. Pelkkä arvopuhe ei aina riitä, vaan arvot täytyy viedä käytännöntasolle. Selkeät arvot helpottavat tuotannon tekemistä tai vastavuoroisesti niiden puuttuessa hankaloittavat työskentelyä, hukkaavat työtunteja ja syövät budjettia. Avoin keskustelu arvoista karsii jo alkutuotannossa lopputeoksesta pois ei-toivottua sisältöä.
Pääkuvassa ohjaaja-kuvaaja Erika Haavisto Silicon Valley, Baby.-dokumenttielokuvan ensi-illassa Docpoint-elokuvafestivaalilla. Kuva: Christian Stenius
Katsoin vuodenvaihteessa presidenttiehdokkaiden vaalitenttejä. Keskusteluissa pohdittiin, mikä merkitys arvojohtajuudella on presidentin työssä. Monessa puheenvuorossa todettiin, että arvot merkitsevät paljon: presidentti on valtion kasvot. Elokuvantekijöillä ja presidentillä on se yhteistä, että molemmat tekevät työtä etuoikeutetusta asemasta. Työmme ottaa väistämättä kantaa ja herättää julkista keskustelua.
Äänestyspäätös perustuu sille, minkä puolesta presidentti puhuu tai ei puhu. Kannamme elokuvantekijöinä samankaltaista vastuuta työskentelystämme ja siitä, minkälainen sisältö päätyy kankaalle tai ruutuun. Audiovisuaalinen teos on aina useamman valveutuneen toimijan yhteinen.
Koen suurta vastuuta arvoista dokumenttielokuvantekijänä – etenkin, kun ohjaan tai kirjoitan. Itselleni tärkeintä on työskennellä reilusti, arvostaen sekä hyvillä aikeilla ja pieteetillä siten, että hyväksyn ja ymmärrän erilaisuutta. Selkeät arvot helpottavat tekemistä, ja vastavuoroisesti niiden puuttuessa hankaloittavat kaikkea, hukkaavat työtunteja ja syövät budjettia. Parhaimmillaan arvot kirkastavat työyhteisön toimintaa ja motivoivat tekemään päätöksiä hyvällä omalla tunnolla, helpottavat rekrytointia, lisäävät turvallisuutta ja luottamusta.
Audiovisuaalinen teos on aina useamman valveutuneen toimijan yhteinen.
Niin dokumentaarisessa kuin fiktiivisessä tuotannossa päätetään, mitä lopulta leikataan sisään. Voimme karsia jo alkutuotannossa pois arvojen ohi menevää sisältöä, joka ei vastaa sitä, mitä tilaajakaan edustaa, joka aina viime kädessä kommentoi leikkausversioita. Velvollisuutemme on tuomita syrjintä ja väkivalta. Teosten kautta meillä on mahdollisuus lisätä turvaa ja hyvinvointia.
Koen, että arvot juontavat juurensa syvältä tekijästä itsestään. Tavallaan ne ovat dna:ssa valmiina ja ohjailevat arkea joka tapauksessa. Käytännössä arvoihin vaikuttaa myös kokemus. Omalla kohdallani arvojen merkitys työyhteisössä korostui erityisesti, kun vuonna 2016 etsin Piilaaksossa ensimmäiselle ohjaamalleni dokumenttielokuvalle kuvaajaa ja äänittäjää. Keskustelimme kapitalismista pitkän linjan kuvaajan Jussi Häyhän kanssa sanfranciscolaisessa suklaatehtaassa, ja hän päätyi kuvaamaan elokuvaani. Lopulta vaikuttavaa uraa Kaliforniassa tekevä Lotta Westermarck päätyi äänittäjäksi projektiin.
Kuvasimme pienellä tiimillä tarinaa siitä, kuinka silloinen puolisoni oli ryhtynyt startup-yrittäjiksi. Samalla rytinällä nauhoitimme hääseremoniammekin, minä elokuvan toisena päähenkilönä ja dokumentin ohjaajana. Jälkeenpäin ajateltuna melko henkilökohtainen työskentelykokemus tuoreen tiimin kanssa helpottui, kun pystyimme jakamaan yhteisen arvomaailman: tasa-arvon, omistautumisen työskentelylle, tiimidynamiikan, reiluuden ja empatian. Eikä siitäkään haittaa ollut, että nauroimme samoille asioille.
Kun muutamaa vuotta myöhemmin asuin ja hain töitä New Yorkissa, tuotantoyhtiöt listasivat usein työilmoituksissaan, mitä yhteisössä arvostetaan ja mihin tekeminen tähtää. Huomasin, että eri vähemmistöjen oikeuksien edistäminen oli vahvasti läsnä. Välillä pohdin toteutuvatko periaatteet käytännössä, mutta ainakin ne olivat julkisesti päätettyjä ja selkeästi listattuna. Kriteeristön avulla visioin jo ennen työsuhteen alkua, minkälaisesta yhteisöstä oli suunnilleen kyse – kuinka heidän teoksensa vaikuttavat maailmaan, ja solahdanko noihin tavoitteisiin huoletta. Tekemistäni selkeytti tietää, minkä pohjalta toimittiin, ja mitä ominaisuuksia projektit edistivät.
Arvot ovat työskentelyni perusta, enkä ota kevyesti sitä vastuuta, että työjälkeni vaikuttaa yleisön maailmankatsomukseen ja sitä kautta yhteiskuntaan.
Arvokeskustelu on tervetullutta audiovisuaalisella alalla sekä tekijätasolla että työnantajan kuin rahoittajan ja tilaajankin puolella. Arvot eivät ole vain kolmen jälkimmäisen vastuu, vaan ne kiinnostavat myös minua. Arvot ovat työskentelyni perusta, enkä ota kevyesti sitä vastuuta, että työjälkeni vaikuttaa yleisön maailmankatsomukseen ja sitä kautta yhteiskuntaan. Selkeistä toimintatavoista on ollut itselle paljon apua, kun olen perustellut mielipiteitäni, ohjannut hahmoja, pohtinut työni vaikutusta, viestinyt tiimin kanssa, neuvotellut eri tilanteissa, rekrytoinut, arvioinut kenelle pitchaan uutta ideaa ja punninnut onko elokuvaideani tuen arvoinen.
En aja kirjoituksellani takaa, että jokaisen olisi ehdottomasti ilmaistava julkisesti mielipiteensä tai sosiaalisessa mediassa aktiivisesti puolustettava omia arvojaan, koska muuten niitä ei ole tai ei ole asian X puolella. Elokuvatyö on merkityksellistä ja sen sosiaalinen vaikutus on merkittävä. Erilaiset arvot eivät ole työnteon este, mutta sellaiset keskenään ristiriidassa olevat arvot ovat, jotka estävät kestävän, eettisen ja turvallisen työskentelyn, ja joilla ei päästä toivottuun lopputulokseen.
Arvoristiriitaisen tilanteen välttääkseen haluan kannustaa audiovisuaalisen alan toimijoita tiedostamaan omat arvonsa ja niiden merkityksen, käymään niistä avointa keskustelua ja toimimaan rohkeasti niiden pohjalta. Uskon, että haluamme kaikki työskennellä alalla, joka on rakentava, dynaaminen, inklusiivinen ja kauaskantoinen.
Teksti: Erika Haavisto