Suomalaisten animaationtekijöiden kattojärjestö Animaatiokilta (ent Animaatioklinikka) täytti tänä vuonna 25 vuotta. Paljon on mahtunut yhdistyksen historiaan ja toimintaan, mutta yksi asia on säilynyt: rakkaus animaatioon ja halu edistää suomalaista animaatiokulttuuria.
Kuvassa Animaatioklinikan kolme puheenjohtajaa: Nick Dorra (2005-2007), Laura Palosaari (2002-2004), Tini Sauvo (1999-2001). Kuva: Laura Palosaari
Animaatiokillan virallinen historia alkaa vuodesta 1998, mutta jo kauan ennen sitä animaationtekijät järjestivät erilaista toimintaa.
Alkutaival
Yleisradiolla oli merkittävä rooli alkuaikoina animaation kehittymisessä ja työskentelymahdollisuuksien tarjoamisessa. Lapsille suunnatut animaatiot, mainokset ja ohjelmien animoidut alkutekstit olivat monelle tekijöille tärkeä mahdollisuus päästä oppimaan ja käyttämään taitojaan. Yleisradiolla työskentelivät muun muassa Antonia Ringbom, Tini Sauvo, Heikki Paakkanen ja Camilla Mickwitz. Samaiset henkilöt ovat olleet merkittävässä roolissa yhdistyksen toiminnassa vuosien varrella, ja tiettävästi ensimmäinen animaatiopiiirrosten yhteisnäyttely vuonna 1978 järjestyi näiden aktiivisten pioneerien toimesta. Näistä vuosista voidaan katsoa animaattoreiden järjestäytymisen historian alkaneen.
Ensimmäisen kerran nimi Animaatioklinikka esiintyi Suomen Elokuvasäätiön julkaisemassa SES-infossa Elokuvaan liittyvät järjestöt -listalla vuonna 1987. Yhdistys toimi alkuun epävirallisesti, kauan ennen yhdistysrekisteriin rekisteröimistä. Samoihin aikoihin animaattoreita kokoontui säännöllisesti vapaamuotoisiin tapaamisiin Ravintola VPK:ssa Albertinkadulla Helsingissä. Osallistujamäärät tapaamisissa kasvoivat vuosien saatossa, ja animaatioalan kehittyessä alkoi yhteiselle toiminnalle olla tekijöiden keskuudessa yhä enemmän kysyntää.
Animaatioklinikan perustava kokous pidettiin Katajanokan Kasinolla tiistaina 23.9.1997. Kokouksen koolle kutsujana toimi tuolloinen puheenjohtaja Peik Bäckström. Patentti- ja rekisterihallitukseen rekisteröinti ilmoitus jätettiin 13.10.1997. Johtuneeko pitkistä käsittelyajoista vai mistä, mutta virallisesti Animaatioklinikka – Suomen Animaationtekijät ry rekisteröitiin 5.3.1998. Yhdistyksen hallituksessa olivat tuolloin puheenjohtaja Bäckströmin lisäksi Mikko Vormala, Mari Tolkkinen, Anssi Rauhala sekä Heikki Paakkanen.
Kopioston jäsenjärjestö Animaatiokillasta tuli 2003, pitkälti tuolloisen aktiivisen hallituksen jäsenen, toimittaja Heikki Jokisen ansiosta. Jäsenyys oli tärkeä askel tiellä kohti animaation ja sen tekijöiden yhdistyksen legitimiteettiä ja valtakunnallista hyväksymistä.
Kansainvälinen animaatioala
Animaatioala on hyvin kansainvälinen ja näitä kansainvälisiä suhteita Animaatiokilta on pitänyt yllä yhdistyksen alkutaipaleesta asti.
Antonia Ringbomin aloitteesta alettiin Hangossa 1990-luvulla järjestämään Nordic Light -animaatiotapahtumaa, josta kehkeytyi nopeasti merkittävä pohjoismaisten ja balttialaisten animaattoreiden tapahtuma. Turun Tough Eye -festivaali sekä Helsingin Animatricks International Animation Festival ovat olleet myös merkittäviä festivaaleja alalla, ja näiden tapahtumien taustajoukoista on vuosien varrella ollut usein Animaatiokillan jäseniä ja aktiiveja.
1990-luvulla muodostettiin myös Pohjoismaiden ja Baltian yhteinen ASIFA Nordic, jossa oli mukana 8 maata. Liittyminen osaksi suurempaa ASIFA perhettä oli tärkeä askel kansanvälisten suhteiden vahvistamisessa ja tarjosi uusia tuttavuuksia sekä yhteyksiä animaationtekijöiden kesken ympäri maailma. ASIFA (Association International du Film d’Animation) on vuonna 1960 Ranskan Annecyssa perustettu, maailmanlaajuinen animaatioalan kattojärjestö. ASIFA Nordicin jäsenyys vaihtui ajan saatossa oman ASIFA Finlandin perustamiseen, jonka toiminnassa Animaatiokilta on edelleen aktiivisesti mukana.
ASIFA:n yksi näkyvämpiä toiminnan muotoja on Kansainvälisen Animaatiopäivän järjestäminen 28.päivä lokakuuta. Suomessakin päivää on vuosien varrella juhlistettu Animaatiokillan toimesta monin erilaisin tempauksin, viimeksi tänä vuonna Oodissa ilmaisella animaationäytöksellä sekä jäsentapaamisella.
Animaatioala on hyvin yhteisöllinen ala, ja tämä näkyy myös yhdistyksessämme.
Mika Koskinen, toiminnanjohtaja
Toiminta kehittyy ja laajenee
Kuten yhdistysten usein, myös Animaatiokillan toiminnan laajuus ja toimintamuodot ovat olleet riippuvaisia hallituksen jäsenten aktiivisuudesta ja mahdollisuuksista, taloudellisista resursseista puhumattakaan. Onneksi tänä päivänä Animaatiokilta on vakiinnuttanut paikkansa suomalaisessa järjestökentässä, ja toimintaa kehitettään aktiivisesti. Uusina avauksina mainittakoon esimerkiksi vuonna 2022 alkanut Animaation Mentori -ohjelma sekä keväällä 2023 ensimmäistä kertaa järjestetty yhteispohjoismaalainen lyhytanimaatioiden pitchaustapahtuma, Nordic Animation Pitch, joka saa jatkoa ensi vuonna. Uusimpia teknologioita, kuten VR-animaatiota ja niihin liittyviä hankkeita unohtamatta.
Toiminnan laajentuessa ja kulttuuripoliittisen roolin kasvaessa, olemme pyrkineet kuitenkin pitämään kiinni matalasta kynnyksestä esimerkiksi liittymisen ja yhteydenottojen suhteen. Animaatiokilta on jäseniään varten. Animaatioala on hyvin yhteisöllinen ala, ja tämä näkyy myös yhdistyksessämme. Yhdessä tekeminen, toisten tukeminen ja kannustaminen ovat yhdistyksemme kulmakiviä myös tulevaisuudessa.
Animaatioterveisin, Mika Koskinen, toiminnanjohtaja