02 / 2023

DocPoint IMPACT -päivä kutsui vaikuttamaan kotimaisen dokumenttielokuvan ääreen

Teksti: Vilma-Lotta Mustonen Kuva: Vilma-Lotta Mustonen

Punarinta joka ei palannut käsittelee pienlintujen salametsästystä. Tilaisuuden moderaattorina toiminut Baba Lybeck avasi tapahtuman. Kuva: Vilma-Lotta Mustonen

Dokumenttielokuvan vaikuttavuustyölle omistettu koulutuskokonaisuus DocPoint IMPACT huipentui IMPACT-päivään. Tapahtuman aikana tutustuttiin neljään elokuvahankkeeseen, joiden sosiaaliset, yhteiskunnalliset sekä ympäristöön liittyvät teemat ja näkökulmat herättivät rikasta keskustelua.

Kuudes DocPoint IMPACT -päivä järjestettiin toukokuun alussa Helsingissä. Tapahtuman aikana tutustuttiin neljään vaikuttavuustyön koulutuskokonaisuudessa mukana olleeseen dokumenttielokuvaan. Tapahtumassa esitellyt elokuvahankkeet ovat päässeet kehittämään elokuviensa vaikuttavuuskampanjoita kevään 2023 aikana IMPACT-koulutuksen työpajoissa.

IMPACT-päivä on kohtaamispaikka kotimaisen dokumenttielokuvan sekä eri aloilla ja yhteiskunnallisesti toimivien organisaatioiden välillä. Vaikuttavuustyö on laaja-alaista toimintaa, jota toteutetaan tavoittamalla yhteistyökumppaneita myös elokuva-alan ulkopuolelta. Tapahtuma kutsui koolle yhteiskunnallisia toimijoita kansalaisaktivisteista, vastuullisesti toimivista yrityksistä, julkishallinnosta, tieteen tekijöistä sekä kolmannen sektorin vaikuttajista, kuten järjestöistä ja säätiöistä.

Päivän aikana tutustuttiin neljään parhaillaan tekeillä olevaan dokumenttielokuvaan. Punarinta, joka ei palannut (ohjaus Jani Ahlstedt)käsittelee lintujen salametsästystä, Omassa voimassa (ohjaus Karoliina Gröndahl) kertoo kahden synnytysaktivistin ponnisteluista synnyttäjien oikeuksien eteen, Dear Arctic (ohjaus Vilma Rimpelä) käsittelee arktisen alueen tutkimusta ja merkitystä sekä Máhccan – Kotiinpaluu (ohjaus Suvi West) kulttuurien eriarvoistamista ja toiseuttamista saamelaisten näkökulmasta.

Elokuva muutoksen voimana

Dokumenttielokuvan kautta voi tuoda näkyväksi abstrakteja ja monimutkaisia ilmiöitä. Elokuvalla on voima tuoda tarinat tunnetasolle saakka ja toimia ajatusten herättäjänä. Tästä syntyy elokuvien vaikuttavuuden voima.

Yksi esiteltävistä hankkeista oli Suvi Westin ohjaustyö Máhccan – Kotiinpaluu. Tämä on toinen elokuvahanke, jonka kanssa hän on mukana IMPACTissa. Dokumentin tekijät korostivat esittelyssään verkoston ja kontaktien merkitystä, joita koulutus sekä tapahtumapäivä tuovat mukanaan.

– IMPACT-päivä on ensimmäisiä kertoja, kun kerromme tekeillä olevasta elokuvastamme ja sen aiheesta julkisesti. Toivon, että päivä toimisi lähtölaukauksena aiheen käsittelylle ja elokuvamme keskustelun avauksena herkälle aiheelle. Etsimme yhteistyökumppaneita, joille representaatiokysymykset ovat tärkeitä, West kertoi ennen tapahtumaa.

Hän haluaa herättää elokuvallaan kysymyksen siitä, kuka saa kertoa kenenkin tarinaa ja kenellä on oikeus omistaa toisen kansan kulttuuriperintöä.


Omassa voimassa elokuvan avauspuheenvuoron piti Vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo. Kuvassa elokuvan ohjaaja Karoliina Gröndahl ja tuottaja Kirsi Mattila.
Omassa voimassa -elokuvan avauspuheenvuoron piti Vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo. Kuvassa elokuvan ohjaaja Karoliina Gröndahl ja tuottaja Kirsi Mattila. Kuva: Vilma-Lotta Mustonen

Vuorovaikutusta eri alojen välillä

Dear Arctic –elokuvan tuottaja Orna Ben Lulu kertoo IMPACT-koulutuksen sekä tapahtumapäivän antaneen hyvät työkalut tulevaisuuden vaikuttavuustyöhön.

– Tuntuu melkein ihan ylitsevuotavalta, miten paljon IMPACT-päivä poiki ideoita ja ajatuksia elokuvan vaikuttavuustyön eteenpäin viemiseksi. Olemme tavanneet jo uusia yhteistyökumppaneita tapahtuman jälkeen ja suunniteltu tulevaa, kuten elokuvanäytöksiä, kertoo Ben Lulu.

Elokuvan tuottaa RARE Media, joka on uuden sukupolven aikakausmedia sosiaalisessa mediassa. RARE Media poikkeaa hieman normaalista IMPACT-koulutukseen osallistujasta, sillä journalistinen tuotantoyhtiö tulee elokuva-alan ulkopuolelta.

– Meillä on somessa vaikuttavuusväylät jo olemassa, mutta IMPACT on auttanut kirkastamaan vaikuttavuustyön tavoitetta. Usein saattaa journalistina tai elokuvantekijänä ajatella, että tietoisuuden laajentaminen tai tiedon levittäminen riittää. Dokumenttielokuva on kuitenkin vasta keskustelunavaus, ja siksi koulutus on auttanut konkretisoimaan, mitä elokuvalla halutaan saavuttaa.

Ben Lulun mukaan tapahtumassa on hienoa myös se, että potentiaaliset yhteistyökumppanit tapaavat toisiaan.

– On arvokasta, että muutkin voivat verkostoitua, jolloin voi syntyä yllättäviäkin ideoita ja ”matcheja”, Ben Lulu sanoo.

Vaikuttavuus on yhteistyötä

Vaikuttavuustyön ytimessä on halu muuttaa maailmaa paremmaksi yhteistyön keinoin. IMPACT-tapahtuman aikana tärkeää on herättää inspiraatiota itse elokuvien, mutta myös kiinnostavien, elokuvien teemaan liittyvien avauspuheenvuorojen kautta. Tapahtumassa kuultiin puheenvuoroja muun muassa ympäristöministeri ja poliitikko Maria Ohisalolta, toimittaja Kimmo Ohtoselta, Enni Sahlmanilta Nesslingin säätiöstä sekä Sanna Paakkaselta Suomen Kansallismuseosta.

Vuosittaisen tapahtuman tavoitteena on auttaa elokuvia löytämään parhaimmat tukijat vaikuttavuuskampanjoilleen, verkostoitua yhteistyökumppaneiden kesken ja tehdä suomalaista vaikuttavuustyötä tunnetuksi. Tapahtumapäivä tavoitti vaikuttajia yhteiskunnan eri osa-alueilta laaja-alaisesti. Jokainen elokuva herätti runsasta keskustelua ja poiki ideoita kunkin elokuvahankkeen vaikuttavuustyöhön.