Ihmissuhdeohjelmissa tärkeintä on luoda kilpailijoille turvallinen ympäristö ja tunne siitä, että heidät kohdataan ihmisinä. Valitettavasti kiire ja heikot resurssit eivät aina mahdollista parasta mahdollista läsnäoloa ja hyvinvointia.
Tv-työntekijä Emilia Kujala on tehnyt reality-ohjelmia hyvin laajalla kaarella. Hän on toiminut tuotantopuolen tehtävissä monessa roolissa, mutta erityisesti reality-casting on tullut tutuksi. Lisäksi hän perehtyi ihmissuhdeohjelmien osallistujien hyvinvointiin opinnäytetyössään Metropolian elokuva- ja tv-tuotannon linjalla.
Kujala painottaakin, että tuotannoissa pitäisi aina muistaa, että esiintyjät ja osallistujat eivät ole ohjelman rekvisiittaa vaan oikeita ihmisiä oikeilla tunteilla. Varsinkin rakkausrealityt ovat hyvin herkkiä aiheita, eikä näitä ohjelmia voida tehdä ajatuksella, että osallistujat olisivat ikään kuin pelinappuloita. Hän huomauttaa, että esiintyjät saattavat itsekin unohtaa, että heitä kuvataan.
– Usein tuotannoissa saatetaan ajatella, että tehdään vain hyvää televisiota ja siinä sivussa unohdetaan kohdata se ihminen. Jos perustavanlaatuista kohtaamista ja läsnäoloa ei resurssien puutteen vuoksi ole, ohjelman tekeminen lähtee väärään suuntaan. Siksi aikaan ja resursseihin liittyvät ongelmat tulisi saada kuntoon priorisoimalla asioita toisin. Muuten meillä ei tulevaisuudessa tule olemaan osallistujia, ja ilman osallistujia, meillä ei ole ohjelmia.
Kujala ymmärtää hyvin, että Suomessa ohjelmia tehdään paljon lyhyemmässä ajassa kuin esimerkiksi Briteissä tai Yhdysvalloissa ja budjetti on verraten aina pienempi. Hän veikkaa, että jokainen alalla työskentelevä ja castingin kanssa tekemisessä oleva, on törmännyt samoihin resurssikysymyksiin.
– Tiukat resurssit eivät kuitenkaan saisi poistaa sitä, miten ihmiset kohdataan. Olen saanut työssäni olla kilpailijoille joka päivä läsnä ja se on ollut hyvin tärkeää. Kilpailijat ovat kertoneet, että on merkinnyt paljon, kun on ollut joku jolle puhua.
Olen saanut työssäni olla kilpailijoille joka päivä läsnä ja se on ollut hyvin tärkeää. Kilpailijat ovat kertoneet, että on merkinnyt paljon, kun on ollut joku jolle puhua.
Emilia Kujala
Casting-työssä Kujala on joutunut pohtimaan eettisiä valintoja sen suhteen, kuinka olla samalla puolella esiintyjien kanssa, mutta kuitenkin osa tuotantotiimiä. Lähes poikkeuksetta esiintyjille tulee jossain vaiheessa hetki, jolloin he kyseenalaistavat kaikkea tuotannossa. Ristipaineet saattavat olla kovat, vaikka tuotannossa tehtäisiinkin asiat oikein.
– Joskus on vaikeaa olla esiintyjille se tukihenkilö kenelle he voivat avautua, kun samalla olen kuitenkin osa sitä tuotantotiimiä jota he kyseenalaistavat. Olen tietyssä roolissa tiimissä, mutta myös aidosti läsnä esiintyjille ja heidän luottamuksensa arvoinen, hän avaa.
– Itse olen ollut se tukihenkilö, jonka kanssa käytyjä keskusteluja ei kuvata ja jolle voi vuodattaa henkilökohtaisia asioita rauhassa luottamuksella. Kun tutustumiseen on käytetty hyvin aikaa, osallistujien on kuvausten aikana helpompi olla, kun siellä on joku tuttu ihminen mukana.
Tuotantojen sisällä on onneksi turvallisia rajoja, joita ei ylitetä. Vaikka esiintyjät avautuvatkin hänelle henkilökohtaisia asioita, olisi eettisesti erittäin väärin kertoa niitä eteenpäin esimerkiksi toimittajille siinä toivossa, että syntyisi parempaa ohjelmaa. Kujala painottaakin, että tilannetajua on oltava sen suhteen, mitkä asiat kuuluvat ohjelmaan ja mitkä eivät. Toisin sanoen kilpailijoista ei kaivamalla kaiveta esiin asioita, joihin sitten kameroiden edessä tietoisesti tartuttaisiin.
– En missään nimessä mene kertomaan toimittajille, että kaivakaa nyt sitten tätä, hän painottaa.
Yhtenäiset pelisäännöt huolenpitoon
Casting-vaiheessa Kujalan lähtökohtana on, etteivät esimerkiksi mielenterveysongelmat ole esteenä osallistumiselle. Siksi asiat tarkastellaan aina tapauskohtaisesti kuvaustilanteiden vaikutukset tiedostaen. Esimerkiksi ulkomailla kuvausympäristö imaisee hyvin nopeasti sisään ja rakkausrealityt saattavat omalla tavallaan nostaa vanhojakin haavoja esiin.
– Ketään ei syrjitä näiden asioiden takia vaan kyse on siitä, että voimmeko pitää terveydestä huolta. Pohdimme casting-vaiheessa sitä minkälaisten asioiden kanssa kokelas kamppailee ja onko tilanne millä tavalla hoidossa. Emme halua kenellekään vaikeuksia tai pahentaa kenenkään hyvinvointia. Jos joku on jouduttu jättämään pois näiden asioiden takia, olemme tehneet selväksi sen, että päätös on tehty hänen oman turvallisuutensa vuoksi, Kujala avaa.
Psykologista keskusteluapua olisi hyvä tarjota kilpailijoille niin tuotannon alussa, keskellä kuin myös lopussa. Osallistujia olisi ennakkoon valmennettava siihen, mitä tulevan pitää. Kuvauksissa jonkun olisi hyvä olla jatkuvasti läsnä ja tarttua ongelmakohtiin, mitä ikinä ne esiintyjien kohdalla ovatkaan. Ja kun kuvaukset on saatu purkkiin, olisi perehdytystä siihen, mitä kaiken jälkeen tapahtuu ja mihin olisi hyvä varautua julkisuuden suhteen.
Kujalan mukaan osallistujilla saattaa olla tuotannoista hyvin erilaiset kokemukset tuotantoyhtiöstä riippuen. Tällä hetkellä on paljon erilaisia tuotantoja, joissa työtavat ja ihmiset vaihtelevat, ja siksi hän kaipaisikin alalle yhtenäistä eettistä koodistoa tai mallia, joka olisi aina taustalla ja johon sekä työntekijät että osallistujat voisivat nojata ja luottaa.
– Jos kaikilla olisi yhteinen linjaus siihen miten esiintyjiä kohdellaan ja kuinka ihmisistä pidetään huolta, silloin osallistujien ei tarvitsisi miettiä uskaltavatko he lähteä juuri kyseiseen tuotantoon mukaan, Kujala täsmentää.
Epäkohtien piilottelu ei vie eteenpäin
Kujala on seurannut viime vuosien reality-keskusteluja mielenkiinnolla. Julkisuuteen on jo noussut paljon samoja epäkohtia, joita hän opinnäytetyössään havaitsi. Hän muistelee, kuinka yritti saada hyvinvointiasioissa kohujen keskiöön joutuneiden tuotantoyhtiöiden edustajia kiinni, mutta he eivät vastanneet haastattelupyyntöihin.
– Mielestäni ei ole järkeä, että epäkohtia piilotellaan, koska muuten niitä ei koskaan saa korjatuksi. Siksi on hyvä, että keskustelua käydään ja että kohujakin välillä syntyy. En ole varma ovatko alan rajuimmat kohtalot edes saaneet vielä tarvittavaa tilaa keskustelulle. Onko sitä ymmärretty, miten vakavia nämä asiat ovat? Ei siksi, että mässäiltäisiin viihteen vuoksi, vaan ennemmin tietoisuuden levittämiseksi, ja siksi, että voisimme toimia paremmin.
Kujalan mukaan kaikki ulostulot aiheuttavat aina alan sisällä keskustelua ja jokaisella on kokemuksia jaettavana. Ala on selvästi menossa parempaan suuntaan ja pyrkimys on siihen, että kaikilla olisi hyvä olo töissä. Ensimmäinen askel onkin aina se, että asioista puhutaan, ja että esiin nostetut epäkohdat nousevat palavereihin asti.
– Konkreettisia muutoksia parempaan on. Itsekin olen jo monta kertaa allekirjoittanut kiusaamisen ja häirinnän vastaiset lomakkeet samalla kun allekirjoitan työsopimusta. Tällaistahan ei ole ennen ollut. Kilpailijoiden psykologista jälkihoitoakin painotetaan nykyään ja sehän oli juuri asia, joka noissa kohu-uutisoinneissa nousi ilmi.
Ei ole järkeä, että epäkohtia piilotellaan, koska muuten niitä ei koskaan saa korjatuksi. Siksi on hyvä, että keskustelua käydään ja että kohujakin välillä syntyy.
Emilia kujala
Samalla hän kuitenkin ymmärtää hyvin myös ne syyt, miksi työkultturiin ja alaan liittyvistä asioista ei edelleenkään haluta puhua julkisesti omalla nimellä. Kujala pohtiikin sitä, onko lopulta jokainen työntekijä niin helposti korvattavissa kuin mitä ehkä yleisessä ilmapiirissä annetaan joskus ymmärtää.
– Jos joku yhtäkkiä jää pois, olemme pulassa, eikä työntekijää niin vain korvata. Asiat menevät sekaisin, syntyy kaaosta. Tässä mielessä en usko, että tuotantoyhtiöillä on lopulta sitä valtaa ihan niin paljon, jos näitä tilanteita alkaa oikeasti miettimään.
Lopuksi hän toteaa, että itse on saanut hyvin tukea työssään. Hän on työskennellyt hyvien tuottajien kanssa, jotka ovat huomioineet hänen työnsä ja kyselleet perään jaksamista ja vointia. Apua on myös tarjottu, vaikkei sitä aina itse olisi osannut tai muistanut kysyä.