Varma kesän merkki on ympärillä käytävä kuhina siitä, milloin on loma ja mitä lomalla tehdään. Kaikilla kesälomaa ei kuitenkaan ole ja harva elokuva- ja tv-alalla työskentelevä voi viettää palkallista kesälomaa.
Elokuva- ja tv-alalla työt kasaantuvat kesäajalle. Työtä tehdään usein lyhyissä parin kuukauden mittaisissa määräaikaisissa työsuhteissa eri työnantajille. Siirtyminen työpaikasta ja tuotannosta toiseen aiheuttaa sen, ettei lomaa pääse pitämään, koska seuraava keikka alkaa usein heti edellinen päättyy. Työsuhteen päättyessä lomat maksetaan rahana.
Helsingin Sanomien huhtikuussa ilmestynyt juttu Ilman lomaa toi esille, että loman puuttuminen koskettaa erityisesti itsensätyöllistäjiä ja pätkä- ja vuokratyöntekijöitä, jotka saattavat tehdä vuosia töitä ilman lomaa. Yhteiskunnalla ei ole tarkkaa tietoa lomattomien lukumäärästä, mutta joukko on kasvanut samalla kun edellä mainitut työsuhteen muodot ovat yleistyneet.
Kaikilla ei kerry samaa määrää lomaa
Lomien ansaitsemisessa on kuitenkin myös rakenteellinen epäoikeudenmukaisuus, sillä lainsäätäjä on asettanut työntekijät epätasa-arvoiseen asemaan työsuhteen keston perusteella: kaikille ei kerry samaa määrää vuosilomaa. Alle vuoden mittaisesta työsuhteesta lomaa kertyy 2 päivää, kun taas yli vuoden kestävästä 2,5 päivää.
Elokuva- ja tv-alalla monet tekevät töitä läpi koko työuran lyhyissä muutamien kuukausien mittaisissa työsuhteissa, koska vakituisia työsuhteita ei ole tarjolla. Tämä tarkoittaa, että myös lomaa kertyy läpi koko työuran vähemmän kuin niille, jotka työllistyvät toistaiseksi voimassaoleviin työsuhteisiin.
Ero ei ole mitätön. Jos työsuhde kestää alle vuoden lomaa kertyy joka vuosi viikon vähemmän kuin yli vuoden kestävässä työsuhteessa. Esimerkiksi jos on tehnyt elokuva- ja tv-alalla töitä vaikkapa 10 vuotta eri mittaisissa alle vuoden kestoisissa työsuhteissa, on lomaa kertynyt jopa 10 viikkoa eli 2,5 kuukautta vähemmän kuin siinä tapauksessa, että työ olisi ollut toistaiseksi voimassaolevaa.
Pitämättömät lomat yhteiskunnallinen ongelma?
Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on esittänyt jo vuonna 2006 kaikille EU:n jäsenmaille suosituksen siitä, että ne säätäisivät työntekijöiden palkallisen vuosiloman minimipituudeksi neljä viikkoa.
Väitän, että pitämättömät lomat eivät ole ongelma ainoastaan yksilön vaan myös yhteiskunnan kannalta. Työuria halutaan pidentää niin, että entistä useampi jäisi eläkkeellä nykyistä myöhemmin. Se ei tule onnistumaan, mikäli työelämässä jaksavat mukana vain vakituisissa työsuhteissa työllistyvät.
Loma on yksi keskeinen tekijän jaksaminen kannalta. Sitäkin tärkeämpää on kuitenkin työstä palautuminen arjessa. Työpäivän jälkeen ja työviikon aikana pitäisi riittää aikaa esimerkiksi harrastuksille, perheelle, ystäville tai muulle mieluisalle tekemiselle. Jos ainoa palautuminen tapahtuu lomalla, voi se johtaa liialliseen kuormitukseen, joka heikentää terveyttä ja voi johtaa työuupumukseen.
Työssäni saan kuitenkin kuulla, että turhan usein aikaa palautumiseen on liian vähän, koska työpäivien pituus on niin pitkä. Suuntaus huolettaa.
Loma on työläisten oikeus
Suomalainen työelämä on pysyvästi muuttunut. Määräaikaiset työsuhteet, freelancertyö ja erilaiset itsensätyöllistymisen muodot ovat vakiintunut osa sitä. Ei ole realistista ajatella, että palaisimme takaisin sellaiseen työelämään, jossa työsuhteet olisivat vain vakituisia.
Elokuva- ja tv-alan työtä on tehty hyvin kauan freelancer-pohjalta. Yhteiskunnan tulee kuitenkin huolehtia siitä, että myös freelancereiden työelämä on turvattua ja sisältää oikeuden yhtä pitkään lomaan.
Marika Väisänen
Työehtoasiantuntija ja viestinnän suunnittelija / Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liitto
Kuva: Matleena Kuusela