Epäasiallinen kohtelu työssä voi ilmetä esimerkiksi kiusaamisena, laiminlyönteinä, vähättelynä tai sivuuttamisena tai eristämisenä. Se voi olla myös toisen ihmisen yksilöllisten ominaisuuksien, luonteenpiirteiden tai yksityiselämän mustamaalaamista ja nöyryyttävää kohtelua. Työpaikkaväkivallalla tarkoitetaan tilanteita, joissa työntekijöitä loukataan sanallisesti, uhataan tai pahoinpidellään työhön liittyvissä oloissa. Pelkkä väkivallan uhan mahdollisuus saattaa aiheuttaa turvattomuuden tunnetta ja haitallista psyykkistä kuormitusta. Seksuaalinen häirintä on sanallista, sanatonta tai fyysistä ei-toivottua käytöstä, jolla loukataan henkilön henkistä tai fyysistä koskemattomuutta erityisesti luomalla uhkaava, vihamielinen, halventava, nöyryyttävä tai ahdistava ilmapiiri.
Yllä olevat määrittelyt on poimittu Työturvallisuuskeskuksen julkaisemista materiaaleista. Näiden määrittelyjen tunnusmerkit täyttävää toimintaa kuvataan monipuolisesti ja moneen kertaan Veikko Aaltosen ohjaamassa Rauni Mollbergin työskentelytavoista kertovassa dokumenttielokuvassa Dinosaurus.
Teoista ei kuitenkaan puhuta niiden oikeilla nimillä. Sen sijaan dokumentissa kerrotaan tinkimättömyydestä, menestyksestä, ohjaajan omasta kärsimyksestä ja pimeästä puolesta. Myös työryhmä ja näyttelijät kärsivät, ovat jopa hengenvaarassa ja traumatisoituvat.
Kysymykseksi hahmottuu, oliko lopputulos kaiken sen arvoista. Kun asioista ei puhuta niiden oikeilla nimillä, jää viime kädessä nimeämättä mitä tuo kaikki oli. Jos elokuvassa kerrottu pitää paikkansa se oli ainakin näitä: työturvallisuuden laiminlyöntiä, toistuvaa henkistä ja fyysistä väkivaltaa ja seksuaalista häirintää. Tilanteita, joista olisi ollut syytä tehdä työsuojeluilmoituksia ja joissakin tapauksissa myös tutkintapyyntö poliisille.
Puhutaan siis asioista niiden oikeilla nimillä tässä. Väkivalta on väkivaltaa. Lyöminen sattuu ja vahingoittaa. On samantekevää, onko lyöjä Suuri Taiteilija vai satunnainen jamppa nakkikioskilla. Jos nakkikioskitappelijan kaverit pitelevät uhria tai estävät tätä pakenemasta, ovat he osasyyllisiä.
Taitamattomuus ei ole tinkimättömyyttä vaan – taitamattomuutta. Jos kuvauspäivät toistuvasti venyvät ja ryhmä toimii jaksamisensa äärirajoilla, kyse on kyvyttömyydestä aikatauluttaa kunkin päivän tehtävät suhteessa käytettävissä oleviin resursseihin. Jos näyttelijän ilmaisun hakemisen takia pitää ottaa 64 ottoa, kyse on ohjaajan kyvyttömyydestä kommunikoida, mitä hän haluaa. Tai huonosti tehdystä roolituksesta, kun käy ilmi, että näyttelijältä ei löydykään sitä, mitä tarvitaan. Jos eläimiä tai ihmisiä pitää vahingoittaa kohtauksessa tarvittavan vaikutelman aikaansaamiseksi, puuttuu tekijöiltä elokuvan keskeinen ammattitaito: kyky luoda illuusioita. Jos elokuvateatterielokuvan paras versio on mahdoton sovittaa ohjelmistoon yli viisituntisen pituutensa vuoksi, se kertoo puutteellisesta käsikirjoitus- ja suunnittelutyöstä, joka on johtanut valtavaan määrään turhaa työtä.
Dokumentissa todettiin, että lopputulokset ovat kuitenkin hienoja. Näin usein sanotaan, kun puhutaan taiteilijan toiminnasta. Nakkikioskin hakkaajan kohdalla tätä oikeutusta teoille ei ole. Hänen lyöntinsä on lyönti vailla suurempaa päämäärää. Uhrin kokemus on kuitenkin kummassakin tapauksessa sama. Jostakin syystä näyttää olevan mahdollista ajatella, että Suuren Taiteilijan läheisyyteen joutuneen henkilön oikeus terveyteen ja koskemattomuuteen on jotenkin vähäisempi kuin tavallisen kadulla kulkijan. Reaktio satuttamiseen on päivittely, ihmettely, hämmentynyt naurahdus. Se on hyvin julmaa.
Laatua voidaan saada aikaan monin tavoin. Epäeettisesti tuotettu elintarvike voi olla hyvän makuinen. Ja köyhän maan hikipajoissa tuotetut halpakaupan vaatteet voivat olla kauniita ja luksuslaukut laadukkaita. Silti tiedämme, että niitä kaikkia on mahdollista tuottaa myös eettisesti. Tulos on yhtä hyvä. Sama pätee kaikkeen inhimilliseen toimintaan. Myös elokuviin. Kyse on taidosta. Ja tahdosta.
Dokumentin haastateltavat totesivat moneen kertaan, että ajat ovat muuttuneet. Joillekin se tarkoitti myös sitä, että on menetetty jotain hyvää. Muutoksen syy ja sen tarpeellisuus eivät ole kenties täysin hahmottuneet. Kiusaajan ja kiusatun välisen suhteen dynamiikkaan liittyy vaihe, jossa kiusattu kuvittelee, että tilanne voi korjaantua, jos hän vain paremmin ymmärtäisi kiusaajaansa. Tämän takana on harha, jonka mukaan ymmärtäminen auttaa hallitsemaan tilannetta. Kiusattu käyttää paljon aikaa pohtiessaan kiusaajan ominaisuuksia ja samalla joutuu yhä tiukemmin tämän valtaan. Ymmärtämisen yrittämisestä on kuitenkin päästettävä irti. Silloin vapautuu valtavasti energiaa. Kiusatun kannalta ei ole väliä, miltä kiusaajasta tuntuu. Vain teot merkitsevät. Ne pitää saada loppumaan. Huomion kiinnittäminen kiusaajan persoonaan vain ylläpitää kierrettä.
Ajat eivät ole muuttuneet niin kauan kuin asioista ei puhuta niiden oikeilla nimillä. Aloitetaan siitä.
Kirjoittaja toimii professorina Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun elokuva- ja lavastustaiteen laitoksella.
Rauni Mollbergin elämäntyötä käsittelevä Veikko Aaltosen ohjaama Dinosaurus-dokumentti on nähtävillä Yle Areenassa.