“Nuori räppäri Elina ihastuu uuteen siskopuoleensa Sofiaan, valovoimaiseen balettitanssijaan. Mutta kun Elina tajuaa Sofian vain leikkivän hänen tunteillaan, Elinan rakkaus kääntyy obsessioksi – vaarallisin seurauksin.”
– Draama/trilleri A Girl’s Room (työnimi)
A Girl’s Room (työnimi) kuvattiin kolmessa maassa syys-lokakuussa 2020, ensimmäisen ja toisen korona-aallon välissä. Kyseessä oli ensimmäinen pitkä fiktioelokuva itselleni elokuvaajana ja Aino Sunille ohjaajana, joten odotuksemme ja toiveemme onnistumisesta olivat korkealle.
Ranska-Saksa-Suomi yhteistuotannosta suurin osa, yli 20 päivää, kuvattiin Etelä-Ranskassa. Tämän jälkeen matkustimme hieman yli viikoksi Hampuriin ja lopulta Suomeen, jossa kuvattiin viimeiset kolme päivää. Lisähaastetta esikoiselokuvan tekoon toi maailmanlaajuinen pandemia, työryhmän ja kuvausmaan vaihtuminen kolme kertaa kuvausten aikana sekä pitkä aika poissa kotoa.
Työryhmän suomalaisille jäsenille, käsikirjoittaja/ohjaaja Aino Sunille, näyttelijä Elsi Sloanille ja itselleni kyseessä olikin intensiivinen kolmen kuukauden työreissu, jonka aikana emme ehtineet käymään kotona Suomessa tai edes lomailemaan yksittäisiä päiviä lukuun ottamatta. Toisaalta pitkä eristäytyminen elokuvan pariin mahdollisti sen toteutumisen lyhyessä ajassa ja vapautti meidät keskittymään vain elokuvan tekemiseen.
Heinäkuussa 2020 matkustin Etelä-Ranskaan valmistelemaan tulevaa elokuvaa. Ennakkotuotannon aikana asuimme Sunin kanssa tuottaja Sébastien Aubertin vanhempien talossa pienessä Mouans-Sartoux’ kylässä. Auberteistä on vuosien saatossa tullut tottuneita isäntiä vaihtuville Cannesin elokuvajuhlien vieraille sekä muille tuotantoyhtiön yhteistyökumppaneille. Perheen iso talo vuoren juurella rauhallisella alueella mahdollisti miellyttävän työ – ja lepoympäristön. Pystyimme säästämään kallisarvoista aikaa järjestämällä päivän palaverit talolle, missä niitä pidettiin aamusta iltaan. Palaveria saattoi vaihtaa siirtymällä terassilta sisään eri huoneeseen toisen pöydän ääreen.
Lukuisina aamuina kävelimme Sunin kanssa aamiaiselta istumaan mustaan autoon, jonka matkan määränpäätä emme usein muistaneet ennen perille saapumista. Ranskan tuotantotiimi teki kaikkensa, että saimme keskittyä työntekoon ilman arjen häiriötekijöitä ja siinä he onnistuivatkin niin hyvin, että nyt kuukausia myöhemmin muisto tuntuu jonkinlaiselta elokuvatyöntekijän fantasialta.
Korona vaikeuttaa ennakkosuunnittelua ja kuvauksia
Kun aloitin huhtikuussa 2020 työni tuotannossa, tarkoituksenani oli lentää mahdollisimman pian Cannesin alueelle etsimään kuvauspaikkoja ja tutustumaan tulevaan työryhmään. Ensimmäinen korona-aalto kuitenkin iski ja Ranska sulki rajansa. Jotta emme jäisi aikataulusta jälkeen, tutustuimme mahdollisiin kuvauspaikkoihin virtuaalisilla vierailuilla. Saimme potentiaalisista lokaatioista perinteisten valokuvien lisäksi myös 360° videoita, joita katsoimme Suomesta käsin. Opimme, että virtuaalinen scouttaaminen sinänsä on tehokasta, ainakin silloin, kun tarkoituksena on nopeasti poissulkea epäsopivat vaihtoehdot ja rajata mukaan kiinnostavat kohteet. Jouduimme päättämään osan Saksan lokaatioista kokonaan etänä ja etenkin tällöin kattavat videot olivat tärkeitä. Mikään ei kuitenkaan voita itse lokaatiossa vierailua lopullista kuvauspaikkaa päätettäessä.
Kun viimein heinäkuussa 2020 pääsimme matkustamaan Etelä-Ranskaan, oli ennakkotyötä tehty etänä jo pitkään. Luonnollisesti työtä oli myös kasaantunut. Perillä meitä odottikin kova työtahti, joka ei hiipunut missään vaiheessa ennen kuvauksia – eikä myöskään niiden aikana. Ensimmäiset muutamat viikot kuluivat intensiiviseen lokaatioiden scouttaukseen, kunnes siirryimme muihin tehtäviin. Koen, että saimme kaiken tarpeellisen valmisteltua kuvauksia varten, mutta lisäajalla työtahti olisi ollut hieman inhimillisempi. Koronan varastama muutama lisäkuukausi olisikin tullut tarpeeseen. Ennakkotuotannon loppuvaiheessa odotin jo kuvausten alkamista, jotta työtahti olisi hieman rauhallisempi. Mielikuvani onkin ollut, että suomalaisessa pitkässä elokuvassa ennakkotyöaika on usein aika lyhyt ja hektinen. Olisi mielenkiintoista kuulla onko näin ja kokevatko elokuvantekijät saamansa ajan riittäväksi?
Työskentely koronan aikaan oli henkisesti stressaavaa. Mielessä kävi aika ajoin ajatus, että ohjaajan tai päänäyttelijöiden sairastuminen lamauttaisi pahasti koko tuotannon ja sotkisi aikataulut. Meillä oli käytössämme säännöllinen testaaminen ja hygieniatoimet, joiden kanssa kahden kuukauden ennakkotuotanto kulki hyvin eteenpäin. Mutta korona kuitenkin iski ja yksi näyttelijöistä sai positiivisen testituloksen juuri ennen kuvausten alkua. Olin valmistellut elokuvaa koko ajan takaraivossani ajatus, ettemme koronan takia välttämättä pääsisi ikinä kuvauksiin asti, ja nyt tuo pelko uhkasi käydä toteen.
Onneksemme uuden testauskierroksen jälkeen selvisi, ettei kukaan muu työryhmästä ollut sairastunut ja pääsimme aloittamaan kuvaukset.
Videomateriaali lokaatioista muodostui ehdottoman tärkeäksi myös myöhemmässä vaiheessa tuotantoa. Alkuperäisenä suunnitelmana oli Ranskan kuvausten välissä olevalla tauolla lentää Hampuriin etsimään kuvauspaikkoja, mutta kiristyvän koronatilanteen vuoksi emme uskaltaneetkaan lentää Saksaan. Pelkona oli, että lennot lakkaisivat, emmekä pääsisi enää takaisin Ranskaan jatkamaan kuvauksia. Silloin suunnittelimme Saksan kuvaukset uusiksi täysin virtuaalisesti etänä ja tapasimme uuden saksalaisen työryhmän Skypen välityksellä. Hyvän videomateriaalin avulla pystyimme käymään kuvauspaikat läpi nurkasta nurkkaan ja mietimme mahdolliset kuvaussuunnat ja muutostarpeet.
Loppuajan selvisimme Ranskassa ilman muita suuria koronayllätyksiä. Kaikki meni täydellisellä ajoituksella, sillä alle kaksi viikkoa maasta poistumisemme jälkeen Ranskassa otettiin ympäri maata käyttöön ulkona liikkumisen rajoituksia isoissa kaupungeissa.
Oppeja ensimmäisestä pitkästä elokuvasta
Opin, että pitkän fiktioelokuvan kuvaaminen eroaa lopulta yllättävän vähän lyhytelokuvan kuvaamisesta. Pienimuotoistakin lyhytelokuvaa varten täytyy kaivaa esiin elokuvan ydin, suunnitella elokuvan tyyli sekä päättää tekninen kalusto. Tämä kaikki on vastassa myös pitkässä formaatissa, mutta mittakaava on isompi ja työskentely pitkäjänteisempää.
Koen, että toisaalta juuri ison tuotannon massiivinen työmäärä on innostavaa. Sen avulla pääsee kunnolla uppoutumaan hahmoihin ja tarinaan, tuntemaan elokuvan läpikotaisin. Lyhytelokuvassa usein tuntuu, että juuri kun työtapa ja tyyli alkavat löytää muotonsa, kuvaukset jo loppuvat, eikä kaikkea yhdessä opittua päässytkään kunnolla hyödyntämään. Pitkän elokuvan kuvauksissa voi aamulla istua autossa ja tajuta, ettei muista mitä kohtauksia sinä päivänä oli tarkoitus kuvata, mutta se ei haittaa, koska suunnitelmat ovat taskussa ja kaikki tietävät millaista elokuvaa ollaan tekemässä. Aiemmin ajatus tällaisesta olisi ahdistanut, sillä pidän kontrollista, mutta pitkässä juoksussa sitä oppii höllentämään, koska energia ei yksinkertaisesti riitä kaikkeen.
Opin, että elokuvaajan työ on jatkuvaa päätösten tekemistä ja pitkässä elokuvassa niitä on paljon. Selviytyäkseen massiivisesta työmäärästä täytyy osata priorisoida. Täytyy osata erottaa, mikä on tuotannon etenemisen kannalta tärkein seuraava työtehtävä ja viedä se eteenpäin ensimmäisenä. Sen jälkeen päätöksiä tehdään kylmän rauhallisesti hyötysuhde edellä. Välillä päätökset tulevat päätähuimaavaa vauhtia kaikki samaan aikaan. Tämän vuoksi on hyvä ratkaista asioita jo etukäteen. On tärkeää suunnitella niin paljon kuin mahdollista ja muodostaa jonkinlainen pohja johon nojata silloin, kun pahin kiire iskee päälle.
Hyvä työryhmä ja työilmapiiri ovat merkittävä osa kokemusta. Ohjaaja Aino Sunin kanssa painotimme etukäteen tuottajille, miten tärkeää meille on saada sellainen työilmapiiri, jossa kaikilla on turvallinen olo ja rauha tehdä oma työnsä. Minkäänlainen kiusaaminen ja huutaminen eivät kuulu työpaikalle. Onneksemme kaikki kolme tuottajaamme pitivät hyvää työilmapiiriä erityisen tärkeänä.
Erityisesti Ranskassa kuvauksiin muodostui yhtenäinen tunnelma heti tuotannon alusta asti. Tutustuin pikkuhiljaa itselleni entuudestaan täysin tuntemattomaan työryhmään, ja onnekseni pian huomasin saaneeni sydämellisen ja erittäin ammattitaitoisen työryhmän, josta suuri osa tunsi toisensa entuudestaan. Etelä-Ranskassa kuvataan paljon isoja mainoksia, sarjoja ja elokuvia, joten työryhmän osaaminen oli korkeatasoista.
Kaikkiaan pitkän fiktioelokuvan kuvaaminen oli upea, innostava ja työläs kokemus. Se sisälsi paljon uutta, mutta myös paljon jo opittua, vain isommassa mittakaavassa. Loppujen lopuksi tuntuu, että samat haasteet seuraavat koosta riippumatta tuotannosta toiseen: Mitä kalustoa voi ottaa? Mihin lokaatioon on varaa? Miten ajan käytön priorisoi, kun sitä yleensä vain yksinkertaisesti on liian vähän? Vapaa-ajalla kuuntelin Team Deakins -podcastia, jossa elokuvaaja Roger Deakins mietti, että aikaa ja rahaa tuntuu aina olevan liian vähän riippumatta tuotannon koosta. Siispä, jos jopa jättimäisissä tuotannoissa työskentelevät kuvaajat kokevat, että näistä on aina pulaa, tuntuu priorisointi todellakin olevan merkittävä osa kuvaajan ammattitaitoa.
Ajoittaisesta raskaudesta ja kiireestä huolimatta on vaikea kuvitella antoisampaa työtä kuin sellaisen elokuvan tekeminen, jossa saa kokeilla, miettiä ja inspiroitua uusista haasteista eri osaajien kanssa, joista aina niin intohimoinen elokuvan työryhmä koostuu.
Teksti ja kuvat: Kerttu Hakkarainen, elokuvaaja