Lääkäriläheiseni sanoi kerran: ”Teitä elokuva- ja muilla media- sekä kulttuurialoilla taitaa olla iso joukko työterveyshuollon ikäisiä työntekijöitä, työterveyshuollon ulkopuolella.”
Niinhän meitä on.
Työterveyshuolto on ollut säännöllisesti kollegani kanssa puheenaiheena; olemme pohtineet mitä voisimme tehdä sen eteen, että kaikilla työtä tekevillä voisi olla työterveyshuolto osana arkea. Esimerkiksi määräaikaisuus ja freelancerius ei saisi olla syy jäädä työterveyshuollon ulkopuolelle, koska yhdenvertaisuuslaki velvoittaa kohtelemaan kaikkia työntekijöitä samalla tavalla riippumatta työsuhteen kestosta.
Etenkin nyt koronan aikana työpaikoilla ja -projekteissa tulisi miettiä, miten varmistetaan, ettei kukaan jää yksin, ja että uusista etäsuosituksista huolimatta ei lykättäisi työterveyshuoltoon menemistä.
Kyselin työterveyshuoltolääkäriltä koronan vaikutuksista vastaanottotyöhön ja lääkäri kertoi, että korona on vaikuttanut siten, että esimerkiksi viime keväänä työterveyshuoltoa käytettiin paljon vähemmän kuin normaalisti. Hänen mukaansa se johtui osittain etätyöskentelystä. Mutta nyt yritetään yhdellä lääkärikäynnillä hoitaa monta asiaa. Korona aiheuttaa ahdistusta ja monella on jaksamisongelmaa. Poikkeusaikojen haaste tuntuu olevan se, ettei jatkuvuuteen ole varaa.
Kun olin nuorempi, työturvallisuus- ja terveys eivät olleet mielessäni päällimmäisinä. Koin nuorempana vallankäyttöä (ja vaihdoin alaa kertaalleen myös sen vuoksi) mutta pohdinnat asioiden huonosta tolasta jäivät ajatuksiksi ja puheiksi, jotka eivät edenneet itsensä puolustamiseen tai rakenteiden parantamiseen. Ikä, hyvät kokemukset ja vuodet muokkasivat minua ja aloin kiinnostua myös siitä mistä epätasa-arvoisessa ja epäyhdenvertaisessa vallankäytössä työsuojelun suhteen on kysymys.
Olen opiskellut kaksi alan tutkintoa ja Prahassa käsikirjoittamista. Olen kuitenkin aina jäänyt kaipaamaan opetusta työsuojelusta; työturvallisuus- ja terveysasioista, sillä ne ovat työn keskeisiä peruspilareita. Toisaalta, olen ihmisenä ehkä sellainen, että rakennan harkiten vaikka osaan toimia ja tehdä päätöksiä nopeasti. Minua kiinnostaa miksi yhdellä onnistuu ja toisella ei, miksi yksi saa ajoissa hoitoa, mutta toinen ei.
Olen motivoitunut, kunnianhimoinen ja innokas työntekijä, mutta en halua, että taiteen tekeminen rikkoo työntekijöitä millään tavalla. Etenkin koronan alla on entistä suurempana riskinä, että taiteentekeminen vahingoittaa esimerkiksi määräaikaisissa työsuhteissa olevia riskiryhmäläisiä.
Etenkin koronan alla on entistä suurempana riskinä, että taiteentekeminen vahingoittaa esimerkiksi määräaikaisissa työsuhteissa olevia riskiryhmäläisiä.
Mirva Valkeapää
Työterveys on laaja käsite, eikä sitä mielestäni voida rajata vain työaikaan. Työterveys käsittää myös tunteja työajan ulkopuolella. Esimerkiksi se, minkälaisia haasteita ja onnistumisia käymme läpi, mitä syömme ja juomme, se miten lepäämme ja minkälaisia sosiaalisia suhteita meillä on tukenamme ja haasteina, vaikuttavat kaikki työssä jaksamiseen. Alallamme, jossa tehdään laatua pienillä budjeteilla hintana on usein reaktiivinen suunnittelu ja riskien kasvaminen. Kun lisätään vielä koronan tuomien poikkeusolojen luomat paineet, niin henkinen jaksaminen on entistä enemmän koetuksella niin työssä kuin vapaa-ajalla. Minäkin sorru välillä em. tapoihin, ja syynä on usein kiire, joka johtuu liian pienestä budjetista.
Tarvitaanko aina vaan enemmän rahaa?
Koen, että meillä ei ole terveyden- vaan pärjäämisen kulttuuri. Uskon, että monet työsuojelulliset haasteet tai uupumus sekä yksityiselämän äkilliset kriisit eivät johtaisi pitkiin sairauslomiin, jos terapiaa olisi heti tarjolla. Matalalla kynnyksellä ja ajoissa terapiaan pääsyllä saavutetaan tärkeitä asioita terveyden kannalta: Asian kohtaaminen kuuntelevan ammattilaisen kanssa tekee näkyväksi sen, että haasteemme ovat hoitamisen arvoisia ilman että täytyy odotella kauan. Asia ei todennäköisesti ehdi kasvaa salaa suuremmaksi, eikä siihen ehdi tulla liitännäisongelmia, kun sitä pääsee käsittelemään edes yhden ammattilaisen kanssa tuoreeltaan. Lisäksi juuri nyt etenkin koronaan liittyvien pelkojen aukipuhuminen ammattilaisen kanssa saattaisi keventää monen henkistä taakkaa (ja toki varmuus siitä, että terveydenhuollolla on tietoturva-asiat kunnossa).
Elokuva- ja media-alalla, jossa työt ovat usein projektiluontoisia, vaihtuvat työsuhteet ovat normi. Entistä harvemmalla työntekijällä on mahdollisuus sitoutua yhteen työnantajaan työuran eri vaiheissa, vaikkapa eläkeikään saakka, kuten vuonna 1978, jolloin säädettiin työterveyshuoltolaki. Lain tarkoitus oli suunnata toiminta ennaltaehkäisevään palveluun ja lisätä työterveyshuollon kattavuutta. Tuohon aikaan oli yleisempää, että työntekijöillä saattoi olla eläkeikään asti kestäviä työsuhteita saman työnantajan palveluksessa, jolloin myös toiminta saman työterveyshuollon kanssa oli pysyvämpää.
Silti nykyäänkin työterveyspalvelun tarjoajan näkökulmasta olisi hyvä, jos näitä pitkäikäisiä työterveyshuoltosuhteita pystyttäisiin pitämään yllä. Työterveyshuollon alkuperäinen ajatus työntekijän tuntemisesta ja huoltamisesta ei toteudu kun työnantajat vaihtuvat; ei ehdi syntyä pitkäaikaisia lääkäri-potilas-hoitaja -suhteita työterveyttä tukemaan. Vaikka työnantajalla olisi tarjota työntekijöilleen lakisääteisen työterveyshuollon lisäksi vapaaehtoiset työterveyshuoltopalvelut, ne eivät ehdi kohdata kaikkia työntekijöitä. Osa terveyshaasteista seuraa aina työntekijää.
On ymmärrettävää, ettei työterveyshuoltosopimus johon kuuluu yleislääkäripalvelut ja vaikkapa terapiatakuu, ole välttämättä mahdollinen mikroyrityksille kustannussyistä. Kuitenkin usein riippuu työnantajan arvoista ja mahdollisuuksista, järjestääkö hän lakisääteisen työterveyshuollon lisäksi yleislääkäripalvelut ja työkykyvakuutuksen. Kuitenkin työntekijän terveyteen panostamalla voisi pidemmällä tähtäimellä saada jopa säästöjä. Esimerkiksi SOK säästi rahaa tarjoamalla työntekijöille mahdollisuutta päästä terapiaan kahden viikon sisällä. SOK tarjosi työterveyden kautta työntekijöilleen lyhytpsykoterapiaa nopeasti ja matalalla kynnyksellä siinä missä perinteisesti terapiaan pääsy venyy, jos sinne ylipäätään pääsee.
Tätä juttua varten haastattelin erikoislääkäriä, joka on tehnyt työtä muun muassa työterveyshuollossa. Hänen mielestään eri aloilla on omat haasteensa ja sitä kautta ne näkyvät työterveydessä. Elokuva- ja TV-alalla on hänen mukaansa paljon erityspiirteitä, jotka antavat liikaa mahdollisuuksia toisten heikentämiseen. Hänen terveisensä alalle onkin:” Alan haasteet ratkaistava alan sisältä.”
Yhtenä isona huolena pohdinnoissani onkin se, miten kustannukset jaetaan. En halua kirjoituksellani kasvattaa työntekijöiden ja työnantajien välistä kuilua. Me erilaiset tekijät olemme kuitenkin samalla asialla; kertomassa tarinoita. Rakenteet ja lainsäädäntöä usein laittavat meidät ”eri puolille” tai ei jopa kumpaakaan kuulumattomaksi! Työtä on vielä paljon edessä yhdenvertaisemman ja eheän alan kehittämisessä.
Toisaalta, nyt on hyvä olla tässä ajassa – on mahdollista päästä vaikuttamaan ja rakentamaan sekä ehdottamaan uusia toimintamalleja. Alalla ja elämässä on aina ollut paljon epävarmuutta, arkeemme osuu työelämän- ja koronan tuomat muutokset. Siksi myös työnantajat voivat nähdä tämän etuna. Tällaisena aikana työnantaja, joka voi tarjota kattavat työterveyshuoltopalvelut, pärjää varmasti rekrytointimarkkinoilla ja on haluttu työnantaja.
Kirjoittaja: Mirva Valkeapää
Lähdeluettavaa:
https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2001/20011383
Terveydenhuoltoon liittyviä väestökysely- ja tutkimustuloksia löytyy Lääkäriliiton sivuilta.
https://s-ryhma.fi/uutinen/s-ryhma-ja-terveystalo-tarjoavat-mielen-hyvinvoint/7Cmp9SQOnNPLm0Wm6pyf14
https://www.kela.fi/documents/10180/12149/tth_palvelut_maaraikaisille.pdf