03 / 2020

SET ry onnittelee ohjaaja Pirjo Honkasaloa taiteen akateemikon arvonimestä

Teksti: SET ry:n hallitus Kuva: Jaana Kivi

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö myönsi toukokuussa taideneuvoston esityksestä elokuvaohjaaja, kuvaaja Pirjo Honkasalolle taiteen akateemikon arvonimen. SET ry onnittelee lämpimästi kunniajäsentään Honkasaloa.

 

Akateemikon arvonimi on saajalleen kunnianosoitus ansioituneesta taiteesta. Taiteen akateemikkoja voi olla Suomessa samanaikaisesti yksitoista. Honkasalo ottaa arvonimen vastaan myöhemmin järjestettävässä tilaisuudessa, joka lykkääntyi koronaviruksen vuoksi.

Taideneuvoston perustelut Honkasalon arvonimelle ovat monipuoliset. Neuvosto nimeää Honkasalon maailmanlaajuisesti arvostetutuksi dokumentaristisksi, joka on niittänyt mainetta myös kotimaassa moninkertaisena Jussi-palkintojen saajana. Honkasalon elokuvat saavat neuvoston mukaan voimansa elokuvien omalaatuisesta muotokielestä ja kertojaäänestä. Hänen elokuviaan on esitetty useilla maailman merkittävimmillä elokuvafestivaaleilla ja Honkasalon ura sekä dokumentti- että fiktio-ohjaajana kuin myös elokuvaajana onkin neuvoston mukaan poikkeuksellisen kansainvälinen.

Honkasalon elokuvat ovat lähellä ihmistä ja rohkeasti iholla. Neuvosto kuvaa hänen teoksiaan meitä kaikkia yhdistävänä inhimillisyytenä, ihmisyyden syvimmän olemuksen käsittelynä: ”Hän ei elokuvissaan kaihda vaikeitakaan aiheita, kuten Melancholian 3 huonetta elokuvan (2004) kuvaus Venäjän ja Tšetšenian lapsien maailmasta sodan keskellä osoittaa”, Taideneuvosto avaa tiedotteessaan.

Neuvosto lisää Honkasalon ansioihin myös hänen aktiivisuutensa yhteiskunnallisena keskustelija taiteensa avulla. Neuvoston mukaan Honkasalo tarttuu ajankohtaisiin aiheisiin ja puolustaa ihmisoikeuksia ja siksi hänen akateemikon arvonimensä rikastuttaa Suomen taide-elämää. Lisäksi neuvosto nostaa ansioihin opit, joita hän on siirtänyt tuleville elokuvantekijöiden sukupolville.

Honkasalo jatkaa edelleen aktiivista uraansa eivätkä projektit ole näillä näkymin päättymässä. Honkasalo onkin paljastanut työstävänsä parhaillaan kahta isompaa projektia: kokoillan näytelmäelokuvaa sekä dokumenttielokuvaa Lapista. Lisäksi hän on ottanut uuden haasteen vastaan ja kuvaa VR 360 -lyhytelokuvaa, Yksin yössä, joka on valittu kansainvälisen elokuvafestivaalin Venetsian Biennalen Gap-Financing Marketin viralliseen ohjelmistoon.

– Minulle tarjottiin kuvaajan paikkaa VR tuotannossa. Ihmettelin, että mihin Valtion Rautatiet nyt minua tarvitsee. Virtual Reality … Virtus: miehuus, voima, hyve, kuvitteellinen. Kahden elokuvakoulun jälkeen jatkokoulutukseni on ollut ottaa vastaan töitä, joista en mahdollisesti selviä. Tämä tuntui sellaiselta. Lumoavaa, Honkasalo toteaa elokuvasta.

Suomen elokuva- ja mediatyöntekijöiden liitolla on kunnia onnitella kunniajäsentään Honkasaloa taiteen akateemikon arvonimestä. Honkasalon nimeämisen myötä taiteen akateemikkoja on jälleen yksitoista. Lukumäärä laski yhdellä, kun elokuvaohjaaja Aki Kaurismäki ilmoitti luopuvansa arvonimestä vastalauseensa Juha Sipilän (kesk.) hallituksen metsä- ja kaivospolitiikalle. Tämä on historiassa ainoa kerta, kun kukaan luopuu arvonimestä.

Honkasolon lisäksi SET:n kunniajäseniä ovat Jouko Aaltonen, Alf Hemming, Timo Linnansalo, Veikko Partanen, Kari Juhani Koski, Juha Heiskanen sekä Malla Hukkanen.

Muotokuvan tekijä: Jaana Kivi