”Tarinassa kulkevat rinnakkain terävä ja puhkaiseva, kaiken paljastava valo sekä musta, samettinen ja tunkkainen, piilottava pimeys”, avaa lavastussuunnittelija Sattva-Hanna Toiviainen taiteellista prosessiaan elokuvassa Baby Jane.
Ensin luin kirjan ja sen jälkeen elokuvan käsikirjoituksen. Tarinassa kulkevat rinnakkain valo ja varjo: terävä ja puhkaiseva, kaiken paljastava valo sekä musta, samettinen ja tunkkainen, piilottava pimeys.
Ohjaaja Katja Gauriloff, kuvaaja Heikki Färm ja minä olimme kukin tahoillamme ajatelleet samaa genreä elokuvan johtolangaksi. Baby Janen tulisi olla film noir -elokuva.
Elokuvan tekeminen on mielestäni usein yksinkertaistamisen taidetta, yritystä lyhyessä hetkessä väittää jotakin päähenkilöiden maailmasta, mutta kuinka tehdä se ilman että alleviivaa, latistaa, paljastaa tai tekee elokuvan maailmasta kliseisen? Haluan tuoda elokuvan lavastukseen elementtejä, jotka vaikuttavat katsojaan salaisesti. Haluan tutkia tekstin teemoja ja luottaa intuitioon. Lukiessani käsikirjoitusta ensimmäisen kerran teen merkintöjä kohdissa, joissa tunnen jotain, surua, iloa tai onnea. Merkitsen muistiin, missä kohdassa kyynel nousi silmään. Näihin merkintöihin palaan elokuvaa lavastaessa ja mietin, miten lavastuksessani voisin tukea kohtauksen tunnelmaa.
Baby Janen tarinassa kuljetaan lesbo- ja homoyhteisön keskellä. Halusin tehdä Pikin kodista uskottavan. Piki viihtyy kotona, ei juuri käy ulkona paitsi juhlimassa oman hovinsa kanssa. Koti on siis paikka, jossa Piki viihtyy. Mitä erilaista on lesbon kodissa verrattuna heteron kotiin? Ei mitään, mutta tutkin asiaa silti. Keskustelin tuttujen ja tuntemattomienkin lesbojen kanssa ja kuuntelin, minkälaisia huomioita heillä kodeistaan oli. Päädyin keskittymään enemmänkin kuvaukseen masennuksesta ja intohimosta kuin lesboudesta. Tarinan kaksi päähenkilöä kietoutuvat toisiinsa kiinni eivätkä osaa päästää irti. He saavat toisistaan esiin niin valoa kuin varjoa.
Tunnistin Jonnan, joka löytää tiensä pieneltä paikkakunnalta suureen kaupunkiin, sen boheemiin ja raikkaaseen Kallioon. Jonna päästää entisestä elämästään irti ja kulkee uutta kohti intuition voimin. Jonnan maailmaan ajattelin auringon, valon, ihonvärin, Marilyn Monroen ja Madonnan, kissanpennut, perhoset, huulipunat ja kynsilakat, kengät ja mekot, henkarit ja pahvilaatikot. Hänen kotinsa olisi keskeneräinen pistäytymispaikka, mutta kuitenkin niin että sieltä löytyisi kaikki tarvittava oman elämän aloittamiseksi. Myös tarinan lopussa oleva Jonnan yritys elää heteroelämää Joonatanin konservatiivisessa ja porvarillisessakin ympäristössä on vaaleaa, hailakkaa ja ihonväristä.
Tutkin Pikiä, pimeyden kuningatarta, jolla oma hovinsa. Pikillä on myös sairautensa ja pitkä kamppailu masennuksensa kanssa. Ajattelin 1600-luvun kuningatar Annaa ja kuningatar Kristiinaa, jotka olivat hallitsijoita, mutta myös naisina edelläkävijöitä. Kummallakin oli oma erikoinen tarinansa ja kummatkin taiteilivat naisena olemisen, ulkopuolelta tulevien odotusten ja oman seksualisuutensa ristimaastossa. Pikin maailmaan ajattelin barokkiajan raskaita sametteja, messinkiä, tummaa sinistä, vihreää viininpunaista. Pikin kodissa on sivistystä, musiikkia, kirjallisuutta, taidetta, lihallisuutta, esteettisyyttä ja Japania. Pikin asunto on hämärän kodikas ja mustien verhojen välistä pyrkii sisään terävää valoa ulkomaailmasta. Jonna tuo valon Pikin kotiin ja elämään.
Elokuvissa usein turvaudutaan vakiintuneisiin tapoihin esittää ihmisessä tapahtuva ränsistyminen, kuten vaikkapa kasaamalla take away -roskia kodin eri tasoille. Itse asetin elokuvassa tyhjät olutpullot siistiin riviin ja viemättömät roskat pusseihin eteiseen odottamaan. Kun ihminen on mieleltään sairas, voivat tavarat olla myös hysteerisesti järjestyksessä. Piki kontrolloi LP-levyjen riviä kirjahyllyssään.
Pikin asunto lavastettiin studioon, pohjana käytin kalliolaisen 1920-luvulla rakennetun kivitalon pohjapiirustuksia ottaen hiukan vapauksia. Eksteriööri kuvattiin osina Harjutorin ympäristössä, sisäpihan tuuletusparveke ja rappukäytävä Kaarlenkadulla. Studiossa käytetty fondi valokuvattiin Kaarlenkadun sisäpihalla. Suurimmassa osassa kohtauksia Pikin ikkunoiden edessä on mustat lakanat, mutta ikkunoista nähdään sisäpihalle muutaman kerran; kerran sataa vettä, kerran lunta. Nämä hetket tehtiin perinteisillä teatterivirityksillä.
Pikin kirjahyllyn sisältöön vaikutti antikvariaatti Punaisen Planeetan mahtava henkilökunta. He kaivoivat esiin loistavaa tarinaan sopivaa kirjallisuutta ja LP-levyihin valikoitui hyvä kimara levykauppa Black & Whiten levylaatikoista. Taidetta, kuvia ja kortteja seinille etsin eroottisen kuvataiteen kirjoista ja sarjakuvista, joita löytyi muun muassa Kallion kirjastosta. Myös homo- ja lesbopiireissä tunnettujen kuvataiteilijoiden työt, kollegani Kalle Nurmisen ornamenttikehyksinen peili (mielestäni kuin alttari ja vagina) ja Viivi Kankaan keramiikkapimpit päätyivät seinille.
Piki esittelee tarinassa Jonnalle myös sidonnan taiteenlajin. Tähän taiteenlajiin työryhmämme johdatti asiantuntija. Studiolavasteeseen tehtiin kattopala, johon saimme kiinnitettyä sidonnassa käytettävän koukun ja renkaan. Yöpöydillä näkyy muun kiinnostavan kirjallisuuden joukossa shibari-kirjoja.
Tärkeä lokaatio oli myös ravintola DTM. Siellä kuvatut kaksi biletyskohtausta olivat erityisiä. DTM:n omistautuneet asiakkaat auttoivat meitä tulemalla kuvauksiin loistavalla avustaja-asenteella. Heidän luoma innostunut tunnelma ja mahtava panostus asuja ja meikkejä myöten mahdollisti kuvausten onnistumisen. Toisen yökerhossa kuvatun juhlan teema oli Día de Muertos, meksikolaisten kuolleiden juhla. Pikin ja Jonnan flirttailu elämän ja kuoleman teemoilla saa tässä juhlassa hienon visuaalisen tulkinnan.
Baby Janen elokuvan lavastussuunnittelu oli minulle mieluisa ja tärkeä työ. Yhteistyö ohjaaja Katja Gauriloffin, kuvaaja Heka Färmin, pukusuunnittelia Tiina Wilénin ja maskeeraussuunnittelija Marjut Samulinin kanssa oli innostavaa, oman työryhmäni omistautuneisuudesta aiheelle puhumattakaan. Apulaislavastajat Tuomas Kyrö ja Mari Asikainen hankkivat aiheeseen liittyvää sisältöä ihanalla pieteetillä, kuvausrekvisitööri Anna Törrönen piti huolta jatkuvuudesta ja näyttelijöiden hyvinvoinnista. Luottolavastemestarini Jukka Anttonen ryhmineen rakensi Pikin kodin studiolavasteet hienosti ja oivaltavasti.
Teksti on julkaistu Baby Jane kirjan leffapokkariversiossa keväällä 2019. Kustantaja Silberfelt.
Jutun pääkuva: Elokuvatuotantoyhtiö Oktober Oy
← Takaisin 2/2019 etusivulle