Saara Cantellin Lähikuvan lumo – Ohjaajan ja näyttelijän yhteistyö elokuvassa tarjoaa työkaluja aloitteleville elokuvantekijöille, ja tekee sen ilman mystifiointia.
Elokuvaohjaaminen näyttäytyi minulle opiskeluaikoinani 2000-luvun alkupuolella jonkinlaisena salatieteenä. Tämä saattoi johtua siitä, että varsinaista ohjaamisen opetusta oli tuolloisessa Taideteollisessa korkeakoulussa huonosti tarjolla, tai siitä, ettei ohjaamisen käytännöistä tuolloin muutenkaan paljoa puhuttu saati kirjoitettu. Ja ihmekös tuo. Monet ihailemistani ohjaajista – ja jotkut opiskelijatkin vanavedessä – käyttivät ohjatessaan sen verran kyseenalaisia keinoja, ettei niiden yksityiskohtainen purkaminen olisi kestänyt päivänvaloa. Elokuvatuotannoista tihkui tarinoita, joissa ohjaajat toimivat työtilanteissa mielivaltaisesti, jopa sadistisesti. Ajan eetos tuntui olevan, että mitä rankempia juttuja elokuvan tekoprosessista kiersi, sitä legendaarisemman maineen elokuva ja sen ohjaaja sai. Tästä kaikesta syntyi mielikuva, ettei ohjausta oikeastaan edes ollut mahdollista opettaa, saati oppia. Sinulla joko oli, kuin Jumalan armosta, ohjaamisen lahja, tai sitten ei ollut.
Cantellin kirja romuttaa neromyytin kertaheitolla. Se on julkaistu mitä optimaalisimpaan aikaan, sillä ohjaajien käyttämät keinot ovat olleet hiljattain myös meillä Suomessa erityisen huomion kohteena. Cantell kritisoi muun muassa metodinäyttelemisestä kumpuavaa ohjaustapaa, jossa näyttelijät esimerkiksi pannaan elämään tarinan ajankohdan tai tilanteen kaltaisissa oloissa kuvausten ajan. ”Elokuvanäytteleminen on, kaiken eläytymisen ja kutsumusammattiluonteensa ohella, työtä. Ja töissä ihmisellä pitää olla asialliset, työsopimusten, lakien ja inhimillisten tarpeiden mukaiset puitteet.” hän kirjoittaa. Cantell myös tuomitsee ehdoitta kaikenlaisen väkivallan. ”Henkisen, saati fyysisen, väkivallan käyttäminen ei ole oikeutettua missään olosuhteissa, ei koskaan.” hän muistuttaa. Ja syytä onkin, sillä vaikka tämän luulisi olevan itsestään selvää, niin viime aikoina paljastuneet väärinkäytökset alalla osoittavat, että perusasioiden kertaus on tarpeen.
Luottamus on Cantellille ohjaajan ja näyttelijän välisen yhteistyön ehdoton edellytys: ”Ohjaaja vaatii näyttelijältä paljon, enimmillään täydellistä heittäytymistä. Aino tapa, millä tuon heittäytymisen voi oikeuttaa, on olla itse luottamuksen arvoinen. Näyttelijän on voitava olla varma, ettei ohjaaja käytä hänen alttiiksi asettumistaan väärin.” Ohjaaminen on Cantellille ennen kaikkea kuuntelemista, ihmisten välistä vuorovaikutusta, jossa pätevät samat lainalaisuudet kuin muuallakin maailmassa. ”Ohjata voi vain olemalla oma itsensä ja uskollinen sille, millä tavoin muutenkin toimii luontevasti muiden ihmisten kanssa.”
Useat elokuvaohjaamisesta kirjoitetut kirjat käsittelevät lähes ainoastaan näyttelijän ohjausta. Kuten kirjan nimestä voi päätellä, myös Lähikuvan lumo – Ohjaajan ja näyttelijän yhteistyö elokuvassa keskittyy tähän, mutta Cantell avaa siinä kiitettävästi myös kaikkea muuta ohjaajan työhön kuuluvaa, aina käsikirjoitusvaiheesta jälkitöihin. Erityisen valaiseva on Cantellin yksityiskohtainen kuvaus kuvauspäivän kulusta, jossa hän käy kohta kohdalta läpi mihin hän tavallisesti menee, missä seisoo tai istuu, mitä katsoo tai puhuu, missä järjestyksessä ja määrin. Itse opin monet tällaisista käytännön asioista vasta kuvauksissa kokeneemmilta työryhmän jäseniltä (ohjaajahan on useimmiten se kokemattomin). ”Kannattaisi ehkä puhua oton jälkeen ensimmäisenä näyttelijälle ja sitten vasta kuvaajalle”, äänittäjä muun muassa opasti minua, kun kuvasimme ensimmäistä fiktioelokuvaani. Cantell ehdottaa kirjassaan monia tämänkaltaisia mahdollisia toimintatapoja. Hän myös jakaa avoimesti kokemuksiaan erilaisista ohjaustilanteista, myös niistä, joissa ei koe onnistuneensa.
Lähikuvan lumo – Ohjaajan ja näyttelijän yhteistyö elokuvassa paikkaa onnistuneesti suomenkielisen ohjaamista käsittelevän kirjallisuuden puutetta ja on samalla luettavissa kannanottona elokuva-alan avoimemman ja humaanimman työkulttuurin puolesta. Kirja on tärkeä askel siinä, että tulevat ohjaajapolvet Suomessa saavat kasvaa terveemmässä ympäristössä, kuin Cantell tai minä aikoinamme.
Saara Cantell: Lähikuvan lumo. Ohjaajan ja näyttelijän yhteistyö elokuvassa
Kustantaja: Aalto ARTS Books
271 s.
Julkaisuvuosi: 2018
Saara Cantell: Lähikuvan lumo Aalto-yliopiston verkkokaupasta
Jutun pääkuva: Suvi Härkönen. Kirja kuvassa: Federico Fellini – The Complete Films. Wiegand & Duncan (Ed.) Taschen
← Takaisin 1/2019 etusivulle