Maailmanlaajuinen Me Too- kampanja on tuonut esiin elokuva-alan seksuaalista häirintää. On todella tärkeää ja alaa tervehdyttävää, että tapaukset tulevat esiin ja aiheesta uskalletaan puhua. Vaikka kampanjassa huomio on kiinnittynyt seksuaaliseen häirintään, on elokuva-alalla myös muuta hyväksikäyttöä ja vääristymiä.
Yksi syy alan vääristymisiin lähtee nähdäkseni siitä, että tekijät ovat freelancereina hyvin heikossa asemassa: Jos et suostu työnantajan ehtoihin, otetaan toinen tilalle ja uutta keikkaa saat odottaa. Jotkut ammattiryhmät ja tekijät saattavat ovat niin vahvassa asemassa, että voivat aidosti neuvotella ehdoistaan. Suurin osa ei. Tekisi mieleni väittää, että naiset ovat vielä miehiäkin huonommassa neuvotteluasemassa. Naisvaltaiset alat, kuten puvustus ja maski saavat muutenkin kokea aliarvostusta ja epäasiallista käytöstä jopa kuvausryhmän keskuudessa, ja joillekin aloille, kuten esimerkiksi ääni ja valo, naisia ei juuri edes oteta työryhmiin. Todentaisin mielelläni tämän argumenttini tilastojen perusteella, mutta virallisia tilastoja ei ole olemassa. Jonkin verran aihe nousee esille omissa kyselyissämme. Keräsin itse harrastepohjalta Dokumenttikillan tasa-arvoseminaaria varten vuoden ensi-iltaelokuvien työryhmien sukupuolijakaumaa. Kunnollisen tilastoinnin puute on keskeinen ongelma elokuva-alan olosuhteita kuvatessa. Esikuvana tilastoinnin suhteen voi pitää Teatterin tiedotuskeskus Tinfon tilastoa teatterialan kehityksestä.
Valta-asetelmista ja työn luonteesta johtuen vahingossa, tahallaan tai jopa yhteisesti sovitusti tapahtuvat työehtorikkomukset ovat aina olleet alan arkipäivää. Sanktio rikkomuksista seuraa ainoastaan, jos työntekijä antaa oman tapauksensa liiton tai työsuojelupiirin hoidettavaksi. Ensin liitto sovittelee työnantajan kanssa, ja jos se ei auta, tapaus voidaan viedä työtuomioistuimeen. Vaikka liittoon tulee paljon yhteydenottoja työehtorikkomuksista, juuri kukaan ei ole valmis viemään omaa tapaustaan eteenpäin. Pelätään hankalan mainetta, sillä seuraavan keikan saaminen on tärkeää. Tekijöiden lojaalisuus tuotantoa ja kollegoita kohtaan on suuri, ja mahdollisuutemme työtaistelutoimenpiteisiin eli lakkoon tarttumisesta ovat voimattomia.
Vaikka liittoon tulee paljon yhteydenottoja työehtorikkomuksista, juuri kukaan ei ole valmis viemään omaa tapaustaan eteenpäin. Pelätään hankalan mainetta, sillä seuraavan keikan saaminen on tärkeää.
Alan epäreilua asetelmaa kuvaa myös työehtojemme tilanne. Ylityön käsitettä on jo vuosia murennettu järjestelmällisesti joka alalla, niin myös meillä. Työehtosopimuksella (TES) pyritään takaamaan minimiehdot kaikille. Tämänhetkinen TES sallii 150 työtuntia kolmen viikon jaksolla, ja tasoittuminen normaaliin työaikaan tapahtuu maksimissaan 27 viikon aikana mikäli sopimus noudattaa niin sanottua jaksotyötä. Mikäli tunnit eivät tasoitu maksetaan jaksoylityökorvauksia. Jaksotyössä työpäivän enimmäispituus on 13 tuntia, lepoaikojen ollessa vähintään 9 tuntia. Näiden äärimmäisen joustavien työehtojen piti suitsia etenkin tv-puolen silloisia todella villejä tuotantokuvioita ja kannustaa työnantajia järjestäytymään. Laajemman järjestäytymisen toivoimme johtavan sopimuksen yleissitovuuteen.
Miksi yleissitovuutta ylipäätään kannattaa tavoitella? Tärkein elementti TESsissä on palkat, sillä minimipalkkoja mikään laki ei Suomessa tällä hetkellä takaa. Ilman työehtosopimustakin osa tekijöistä pystyisi ylläpitämään normaalin palkkatasonsa – tai vaikka pyytämään enemmänkin. Enemmistö kuvausryhmästä ei kuitenkaan tällaisiin neuvotteluasemiin pääse, ja yleinen palkkataso saattaisi lähteä laskuun. Ei ole todellakaan ollut tarkoitus ketään pelotella sopimuksettoman tilan vaikeuksista, vaan olemme yrittäneet tuoda jäsenille rehellisesti riskianalyysia pöytään. Yleissitova työehtosopimus takaisi myös sen, että liitto voisi ilman asianomistajaa puuttua työehtorikkomuksiin.
Laatua ja tuottavuutta tekijöiden selkänahasta
Olemme kuulleet jäsenistön yksiselitteisen viestin tapaamisissa, kentällä ja kyselymme kautta: Työpäivät ja -viikot ovat jaksotyön myötä käyneet epäinhimilliset pitkiksi. Viime TES-kierroksen tavoite oli antaa joustovaraa, mutta valitettavasti elokuvatuottajat ovat käyneet siihen liian ahnaasti kiinni. Jaksotyö on koettu positiiviseksi, jos ylitöiden tasoitus tapahtuu lyhyen ajan kuluessa. Jotkut tuotantoyhtiöt ovatkin toteuttaneet onnistuneesti ns. Ruotsin jaksotyömallia, jossa 10-tunnin päiviä viikossa on neljä. Mutta samaan aikaan vaikuttaa siltä, että kuudesta yksitoistatuntisesta päivästä viikossa on tullut alalla normi. Valitettavasti jaksotyö tässä muodossa suorastaan kannustaa ylilyönteihin, ja se kostautuu uupumisena ja loppuunpalamisena. Muun elämän sovittaminen työhön on kohtuuttoman vaikeaa. Lisärangaistuksena ylipitkät päivät eivät jaksotyösopimuksella tuo samalla tavalla rahallista korvausta kuin jos toimittaisiin ilman sitä. Tällaisissa olosuhteissa tehdään Suomi 100 -juhlavuoden elokuvia ja tv-sarjoja. Onko tämä nyt se tuottavuusloikka? Tälläkö saadaan laatua ja vientimenestyksiä aikaan?
SET:in hallitus on tuonut viestiä kentän olosuhteista Temen neuvottelijoille, neuvottelukumppani Journalistiliitolle, ja suoraan TES neuvottelupöytään. Palautetta on kerätty niin kyselyn muodossa, somen kautta kuin henkilökohtaisestikin, ja vakuutan, että viestit on kuultu ja välitetty eteenpäin. Kattojärjestö Temellä on kuitenkin virallinen neuvotteluvastuu ja Temen puolesta TES-sopimus allekirjoitetaan – jos ja kun allekirjoitetaan – eikä Temellä ole mitään syytä toimia jäsenistön tahdon vastaisesti.
Vain yhdessä toimien olemme vahvoja
Jaksotyön aiheuttamat heikennykset työsopimusehtoihin aiheuttavat ymmärrettävästi epäuskoa ja aggressiivisuuttakin, ja täytyyhän ne johonkin purkaa. Luottamustoimisen hallituksen tehtävä on kuitenkin olla ensisijaisesti viestinviejä, ja toivon, että meitä ei tästä tehtävästä johtuen ammuta. Toimisto on oikeampi osoite äkäisimmälle palautteelle. Jaksotyön tuomat heikennykset ovat olleet suuria uhrauksia, ja me kaikki olemme siitä saaneet kärsiä. Liitto ei kuitenkaan ehdoin tahdoin halua kenellekään kärsimystä, vaan kaikki ratkaisut punnitaan moneen kertaan. Olemme osoittaneet kykymme neuvotella vaikeistakin asioista, emmekä todellakaan aio ihan mihin vaan suostua.
Yleissitovuutta ei ole vielä, mutta muutaman suuremman tuotantoyhtiön järjestäytyminen voisi muuttaa tilanteen. Heti kun on jotain äänestettävää, järjestämme jäsenille tiedotus- ja äänestystilaisuuden.
Elokuva- ja tv-ala on ketju, jossa tällä hetkellä yksi lenkki kiristää toista, ja ketjun loppupäässä oleva tekijä voi enää kiristää vyötä. En tarkasti edes tiedä, missä ketjun toinen pää sijaitsee- todennäköisesti jossakin kansainvälisen yritysmaailman kiemuroissa. Mitä isompi ja multikansallisempi firma kyseessä, sitä todennäköisempää, että jostain kohdasta raha valuu paratiisisaarille. Kotimainen elokuva- ja tv-ala on niin pieni, että se tarvitsee yhteistä rintamaa, jonka keskiössä on kollektiivinen sopiminen. Meillä on paljon hyviä, ammattimaisia tuottajia ja tuotantoyhtiöitä. Unelmissani TES-neuvottelut käydään hyvässä hengessä sellaisten työnantajien kanssa, jotka haluavat aidosti ja pitkäjänteisesti kehittää alaa ja tuotantojen laatua. TES-pöydässä keskusteltaisiin myös täydennyskoulutuksesta, yhdenvertaisuuden toteutumisesta ja työhyvinvoinnista. Neuvottelussa käsiteltäisiin asioita kokonaisuutena, johon vaikuttaa myös rahoitus ja levitys, ja kattavaa tilastotietoa löytyisi kaikesta ehtoihin liittyvästä. Pääsisimmekö pian eroon kyykytysketjusta, ja voisimme siirtyä aitoon yhteispeliin?
Salla Hämäläinen on SETin puheenjohtaja