Kikystä aiheutuneet huononnukset on ehditty tänä vuonna kokea konkreettisesti. Kikyn työajan lyhennys toteutettiin elokuva- ja tv-alalla niin, että yhtä taukoa lyhennettiin kuusi minuuttia. Käytännössä tämä kuulostaa enemmänkin huonolta vitsiltä, eikä työajan pidennystä ole meidän työehtosopimuksen alla toteutettu.
Haikeus paperilehdestä luopumisesta on ainakin allekirjoittaneella muuttunut iloksi selaillessani uutta Lehtiset-verkkolehteämme. Suurkiitokset edelliselle hallitukselle ja puheenjohtajistolle sen aikaansaamisesta! Saamme verkkolehden myötä alaamme ja näkökantojamme paremmin esille mediassa. Hallitusblogissa voi kulloinenkin kirjoittaja, puheenjohtaja, päätoimittaja tai SETin hallituksen jäsen, välittää omia ajatuksiaan päivän polttavista aiheista. Ensimmäinen vuosi verkkolehden kanssa on parhaiden toimintatapojen etsimistä ja löytämistä, ja toivommekin palautetta ja kehitysehdotuksia.
Kimmokkeena tälle blogikirjoitukselleni on Harry Harkimon blogi Savon Sanomissa. Siinä Harkimo kyseenalaistaa ammattiliittojen keskusjärjestön SAK:n olemassaolon tarpeellisuutta trollaavaan tyyliin. Itsekin olen usein pohtinut keskusjärjestösopimusten soveltuvuutta alallemme, mutta se on eri asia kuin keskusjärjestöjen tarpeellisuus. Aito kritiikki on täsmällistä, yksilöityä, ja perusteltua. Aidon kritiikin kera on suotavaa esittää myös parannusehdotuksia. Trollaus on tahallista ärsyttämistä tai propagandan levittämistä. En haluaisi edes viitata Harkimon tekstiin, sillä se sisältää mielestäni enemmän trollauksen piirteitä kuin aitoa kritiikkiä.
Muistanette, että viime vuonna hallitus kiristi pakkolaeilla uhaten keskusjärjestöjä kiky-sopimukseen. Keskusjärjestötasolla on perinteisesti sovittu yleisistä palkankorotuksista ja yleisistä työmarkkina-asioista, ei työehdoista sinänsä. Kiky muun muassa antoi myös järjestäytymättömille työnantajille mahdollisuuden paikallisiin sopimuksiin niillä aloilla, joissa yleissitova työehtosopimus on voimassa. Kiky myös lisäsi vuositasolla työehtosopimuksen alla työskentelevien työaikaa 24 tuntia, ja se on voimassa vuoden 2018 loppuun. Kikyn työajan lyhennys toteutettiin elokuva- ja tv-alalla niin, että yhtä taukoa lyhennettiin kuusi minuuttia. Käytännössä tämä kuulostaa enemmänkin huonolta vitsiltä, eikä työajan pidennystä ole meidän työehtosopimuksen alla toteutettu. Tässä hyvä esimerkki kollektiivisopimisen soveltumattomuudesta alallemme.
“Kilpailukykysopimuksen kaltainen korjausliike tuli välttämättömäksi, koska aiemmat palkkaratkaisut olivat toistuvasti perustuneet liian optimistiseen käsitykseen talouskehityksestä.”
– Ilkka Kaukoranta
Miksi tällaiseen sopimukseen sitten päädyttiin? SAK:n pääekonomisti Ilkka Kaukoranta toteaa blogissaan: “Kilpailukykysopimuksen kaltainen korjausliike tuli välttämättömäksi, koska aiemmat palkkaratkaisut olivat toistuvasti perustuneet liian optimistiseen käsitykseen talouskehityksestä.” Kiky-sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen EK ilmoitti luopuvansa keskusjärjestösopimuksista. Syksyn työehtosopimusneuvottelut käydään ilman kattojärjestöjä alakohtaisesti.
Edellisten TES-kierrostemme palkankorotukset ovat noudattaneet keskusjärjestösopimuksia, ja ovat olleet hyvin maltillisia. Kotimaisella av-alalla on mennyt viime vuosina verrattaen hyvin, vaikka työnantajat puolustelevatkin, ettei menestys ole taloudellista laatua. Olemme saaneet nähdä kotimaisen elokuvan ennätysmäisiä katsojalukuja ja näkyvyyttä niin Suomessa kuin ulkomaillakin, Ylen veron myötä vakiintunutta rahoitusta, ja esimerkiksi ulkomaille myytyjä tv-formaatteja. Hankaluutta arvioida alamme kehitystä lisää se tosiasia, että tuotannoista ei ole saatavilla kattavaa tilastotietoa. Hyvä esikuva tilastoinnille on Teatterin Tiedotuskeskus Tinfon keräämä Teatteritilasto. Elokuva- ja tv-alaan vaikuttaa suhdanteiden lisäksi moni muukin asia, esimerkiksi valtionapupolitiikka.
Tulevaa syksyn neuvottelukierrostamme rasittavat monet tekijät, sillä elokuva- ja tv-alan työoloja on koeteltu viime vuosina lukuisin eri tavoin. Työaikalakia todella paljon joustavampi jaksotyö ja äärimmilleen viedyt työaikaraamit ovat olleet vaihtelevalla menestyksellä käytössä TESsissämme kaksi vuotta. Vastinetta emme ole saaneet, sillä työnantajat eivät ole järjestäytyneet riittävällä laajuudella. Työnantajaosaaminen on yhä kyselymme mukaan keskitasoa. Tekijöiltä on saatettu vaatia työsopimuksessa ”kaikkien oikeuksien”, mukaanlukien Kopioston hallinnoimien oikeuksien luovuttamista. Lisäksi alalla työskentelemistä on vaikeuttanut pelko siitä, että keikkatyötä tekevä tulkitaan te-keskuksessa yrittäjäksi.
”Paikallinen sopiminen ei voi toteutua ilman kollektiivisopimista.”
Kikystä puhuttiin vain huononnusten osalta, vaikka siinä oli myös hyviä kehitysehdotuksia työttömän muutosturvaan ja paikalliseen sopimiseen. Paikallinen sopiminen voisi olla elokuva- ja tv-alallakin hyödyllistä. Itse kannatan myös yritys- tai jopa tuotantokohtaisen paikallisen sopimisen lisäämistä, mutta se vaatii ehdottomasti yleissitovan työehtosopimuksen olemassaoloa. Alallamme paikallinen sopiminen on karua, sillä lyhytkestoiset työsuhteet pitävät työntekijän neuvotteluasemat vaihtelevina. Luottamusmieskin joutuu pohtimaan, mistä seuraava keikka tulee. Parhaimmassa asemassa ovat porukoituneet, yhtä pitävät työntekijäryhmät, sekä kokeneet tekijät. Yksittäisten, assistenttitason työntekijöiden neuvottelumahdollisuudet ovat hyvin erilaiset. Paikallinen sopiminen ei voi toteutua ilman kollektiivisopimista. Heikoimmassa asemassa olevien selusta on turvattava.
Miksi kollektiivisopiminen ei kiinnosta työnantajia, vaikka sen tuomat edut heille on selkeästi nähtävissä? Tämä kysymys on selvityksen alla ennen seuraavaa neuvottelukierrosta. Joskus vielä neuvotteluun kuului vaihtotalous- jostain luovuttiin ja toisen sai tilalle. Nyt olemme joutumassa sanelupolitiikkaan, ja pahoin pelkään, että sillä kaivaa kuoppaa vain omien jalkojensa alta. Sopimuskulttuurissa yhteiskuntaa tai alaa voisi aidosti kehittää. Niin keskusjärjestösopimuksissa kuin TES-pöydissäkin saisi olla enemmän rakenteellisia aiheita, joiden kustannusvaikutukset ovat vähäiset. Kehittämistä olisi vaikkapa tasa-arvon tai täydennyskoulutuksen suhteen. Kikyn paras kohta on: ”Keskusjärjestöt esittävät, että hallitus valmistelee työlainsäädäntöön ja ansiosidonnaiseen sosiaaliturvaan tehtävät muutokset kolmikantaisesti yhdessä työmarkkinaosapuolten kanssa.”
”Hienoa, että yhteiskunnassamme on olemassa toimintaa, joka ei tavoittele voittoa.”
On liioiteltua yleistämistä, että palkansaajien keskusjärjestöillä tai ay-liikkeellä ei olisi enää mitään roolia. Hienoa, että yhteiskunnassamme on olemassa toimintaa, joka ei tavoittele voittoa. Voitontavoittelussa ei omassa ideologiassani sinänsä ole mitään paheksuttavaa, mutta yhteiskunta vääristyisi, jos se olisi ainoa näkökulma edistää asioita. Järjestökenttä on suorastaan yksi demokratian peruspilari. Minun mielestä on hienoa, että meillä on voittoa tavoittelematon ammattiliittojen keskusjärjestö, joka edistää työntekijöiden asioita niin valtakunnan kuin myös EU:n tasolla. Muistuttaa vähän oman Teme-liittomme asemaa, jossa olemme samalla kulttuuripoliittinen toimija ja ammattiliitto. Edistämme alaa työntekijän näkökulmasta kokonaisvaltaisesti. Ammattiliittoja tarvitaan yhä ihan perinteisissä edunvalvontatehtävissä, mutta tarvitsemme myös uusia tapoja toimia, auttaa jäseniä ja edistää alaa. Teemme kaikkemme, että Lehtiset tulee tukemaan tätä tehtäväämme.
Hyvän esimerkin kulttuuripoliittisesta työstä voit lukea Metelistä 01/2017. Siinä Karola Baran esittelee Anne Brunilan vetämän työryhmän raporttia ja Temen konkreettisia ehdotuksia itsensätyöllistäjän aseman parantamiseksi. Naapurijärjestöillä on mielenkiintoisia, rohkeita avauksia toiminnassaan: Muusikkojen liitto on perustanut oman keikkapaikan, G-Livelabin. Seuraan kiinnostuksella myös Journalistiliiton jäsenilleen perustamaa osuuskunta Mediakuntaa, jonka kautta jäsenet voivat tehdä työtä työsuhteisena. Otamme erittäin mielellämme vastaan ehdotuksia ja toiveita omaan toimintaamme liittyen. Samoin voin todeta, että kovenevien arvojen yhteiskunnallisessa ilmapiirissä tarvitsemme entistä enemmän neuvottelukulttuuria, kollektiivisia sopimuksia, ammattiliittoja ja järjestöjen työpanosta.
Salla Hämäläinen on valmistunut Lahden Muotoiluinstituutista medianomiksi ja Elokuvataiteen laitokselta maisteriksi äänisuunnittelun linjalta. Hän on työskennellyt äänen jälkitöissä vuodesta 2002, ja tehnyt enimmäkseen animaatiota, pelejä ja TV-dokumenttielokuvia. Hän ohjasi vuonna 2012 valmistuneen lopputyönsä, dokumenttielokuvan Metsänpeitto.
Kiinnostus yhdistystoimintaan heräsi Lahden opiskeluaikoina Hämäläisen ollessa Päijät-Hämeen Elokuvakeskuksen hallituksessa. Hän on ollut SET:in hallituksen jäsen vuodesta 2011, ja nyt toista kertaa puheenjohtajana. Sivutyönään Hämäläinen toimii animaationtekijöiden yhdistyksen Animaatioklinikan sihteerinä.
Kuva: Salla Hämäläinen