Piirrosnainen kirjoittaa tietokoneella ja taustalla näkyy leikkausohjelman aikajana.

Realityn näkymättömät noidat: ajatuksia televisioviihteen tekemisestä edit-käsikirjoittajan aistein

Miten tositelevisiota voi käsikirjoittaa? Eikö reality olekaan totta? Mikä on edit-käsikirjoittaja? Ja onko niitä ihan oikeasti olemassa? Olipa kysyjä itse alalla tai ei, tyypillisesti hänen silmissään pilkahtaa sellainen uteliaisuus, josta päätellen olemme saapuneet modernin salaopin äärelle. Edit-käsikirjoittajat ovatkin kuin tarujen noitia: niistä liikkuu huhuja, mutta harva on nähnyt sellaista. Ja vielä harvempi tietää, mitä ne ihan oikeasti tekevät.

Televisioviihteessä käsikirjoittajien työnkuvat vaihtelevat tuotannosta, formaatista, tekijöistä ja yrityksestä riippuen paljonkin. Se mikä yhdessä talossa on vakiintunut toimintatapa, voi toisessa olla ennenkuulumatonta. Saman tuotantoyhtiön sisälläkin voi olla paljon eroja siinä, kuka tai ketkä ovat vastuussa jälkituotannon käsikirjoittamisesta, ja millaiset resurssit heillä on käytössään. Tämän jutun pohdintani perustuu omaan kokemukseeni freelancer-käsikirjoittajana sekä lukuisiin keskusteluihin kollegoiden kanssa.

Tositelevision perusolemukseen kuuluu arvaamattomuus

Spontaanius ja odottamattomat tilanteet ovat oleellinen osa tositelevision kuvauksia – ohjelmasta riippuen vähän vähemmän tai paljon enemmän. Se on realityn mahtava ominaispiirre. Ja se vaatii aivan omanlaistaan ammattitaitoa, asennetta, reaktiokykyä ja epävarmuuden sietoa koko tuotantotiimiltä.

Suomalaisissa tositelevisiosarjoissa osallistujat tai ”esiintyjät” ovat todellisia henkilöitä omina itsenään. Heidän suuhunsa ei voi laittaa sanoja. Heitä ei voi vaatia tuntemaan tai reagoimaan halutulla tavalla. Esituotannossa käsikirjoittamisen ydin onkin osallistujiin tutustuminen. Tämän myötä luodaan olosuhteita ja ennakoidaan niiden mahdollista lopputulemaa. Hyvä käsikirjoittaja tekee jo tässä vaiheessa myös eettisiä päätöksiä. Tyypillisesti kohtaukset kuvataan vain kerran, koska osallistujien reaktioita ei voi uusia ilman, että se näyttää teeskennellyltä. Koskaan ei ole täyttä varmuutta siitä, mitä leikkauspöydälle lopulta saadaan. Jälkituotannossa käsikirjoittaja käykin läpi kuvatut materiaalit uusin silmin, ja tyypillisesti niissä on myös jotain ihan muuta kuin oli ennakoitu tai toivottu.

Käsikirjoittajalla on tärkeä rooli myös jälkituotannossa

Ajattelen, että edit-käsikirjoittajan toimenkuvan perimmäinen tarkoitus on toimia sisällöllisenä tukena sekä tarinankerronnallisena hermoverkostona koko edit-tiimille, erityisesti leikkaajille ja ohjaajalle. Ihanteellisessa tilanteessa hänellä on paitsi kokonaiskuva kauden ja jaksojen dramaturgiasta, myös tosiasiallisesti aikaa keskittyä nimenomaan jälkituotantoon.

Edit-käsikirjoittaja uppoutuu materiaaleihin ja valikoi tarinan kannalta kiinnostavimmat sisällöt. Hän kerää ne leikkaajan työtä tukevaan muotoon – useimmiten tekstiksi. Koska itse osaan myös raakaleikata, teen edit-käsikirjoittamisen mieluiten suoraan leikkausprojektiin raakaleikkaamalla sekä ohjelman sisäisiä muistiinpanotyökaluja käyttäen. Esimerkiksi ”markkerit” (engl. marker) ovat loistava keino lisätä muistiinpanoja juuri tiettyyn kohtaan aikajanalla – ja ne saa myös tarvittaessa muutettua kätevästi tekstitiedostomuotoon aikakoodeineen ja kestoineen. Tarvittaessa teen toki perinteisemmät tekstimuotoiset käsikirjoitukset. Moni leikkaaja tuntuu kuitenkin suosivan suoraan projektiin tehtyä raakaleikkaavaa käsikirjoittamista. 

Ohjelmasta riippuen edit-käsikirjoittaja kirjoittaa voice overit, grafiikkojen tekstisisällöt sekä kanavalle menevät jaksokohtaiset synopsikset. Hän auttaa leikkaajia palapelin rakentamisessa ja tukee materiaaliin liittyvien sisältöpulmien ratkaisussa. Joskus edit-käsikirjoittaja on jälkikäteen yhteydessä ohjelman osallistujiin faktantarkistuksen merkeissä. Hän punnitsee sisältöä myös eettisestä näkökulmasta, ja on mukana tekemässä ratkaisuja siitä, miten ja mitä valmiiseen ohjelmaan päätyy.

Edit-käsikirjoittajan taikavoima piilee ongelmanratkaisukyvyssä

Kysymyksen ”Ai sä oot edit-käsikirjoittaja… teitä on siis ihan oikeasti olemassa?” esitti urani alkuvaiheilla eräs suuresti arvostamani ansioitunut leikkaajakollega. Hauskan vitsin taustalla oli kuitenkin oikea syy, joka on avautunut minulle urani edetessä.

Toinen suuresti arvostamani leikkaaja kertoi aikoinaan, että hän on saanut minulta elämänsä parhaat edit-käsikirjoitukset. Perään hän totesi, että kyseessä tosin on hänen uransa ensimmäinen tuotanto, jonka käsikirjoittajalla on aikaa tutustua materiaaleihin.

Vaikka esituotannossa ja kuvauksissa käsikirjoittaja olisi tiiviisti läsnä ja ammattitaitoisesti vaikuttamassa, on oma tehtävänsä tutustua siihen materiaaliin, joka on tosiasiallisesti saatu taltioitua: kuvassa, äänessä, sanoissa, eleissä, tunteissa ja toiminnassa. Lopputekstien ja kollegoilta kuullun perusteella on paljon tuotantoja, joissa ei ole edit-käsikirjoittajaa. Joko tehtävänkuva on jätetty kokonaan pois tai se on jaettu tuotantotiimin muille tekijöille. Tähän sisällöllisesti vastuulliseen tehtävään saatetaan nimetä henkilö, jolla on niin kiire muissa tehtävissään, ettei hänellä ole tosiasiallista aikaa ja mahdollisuutta toteuttaa myös edit-käsikirjoittamista. Pahimmillaan hänen työsuhteensa loppuu ennen kuin leikkaajat aloittavat. Silloin hyvällä tuurilla muistoksi on jäänyt edit-käsikirjoituksiksi nimettyjä muistiinpanoja, jotka pohjaavat kuvauksissa koettuun – ei materiaalien läpikäyntiin. Näistä muistiinpanoista on toki hyötyä. Mutta ilman taltioidun aineiston kahlaamista, leikkaajalle sysäytyy väkisinkin huomattava osa käsikirjoittajan työstä. Se voi olla ihan ok, jos siitä on etukäteen yhteisymmärryksessä sovittu ja käsikirjoitustaitoinen leikkaaja saa sekä resurssit että ansaitsemansa korvauksen ylimääräisestä työstä.


Kuvituskuva: Edit-käsikirjoittajan miniatyyri istuu tietokoneen näytön päällä, jossa pyörii leikkausohjelma.
Edit-käsikirjoittajan työ kulkee käsikädessä leikkauksen kanssa. Kuva: Jaana Kivi

Tositelevision arvaamattoman luonteen vuoksi on enemmän sääntö kuin poikkeus, että myös jälkituotannossa ilmenee sekä positiivisia yllätyksiä että odottamattomia ongelmia. Edit-käsikirjoittaja on mukana ratkaisemassa niitä, sillä niillä on usein vaikutusta myös sisältöön.

Jakson läpi kasvatettu kliimaksi lässähtää, kun esiintyjän reaktio yllätykseen on olematon.

Millä jälkituotannon keinoin saamme nostatettua tunnelmaa, jotta katsoja ei joudu antikliimaksin pudottamaksi?

Haastatteluosuudesta puuttuu juonenkuljetuksen kannalta oleellisia kysymyksiä tai vastauksia.

Miten saamme kerrottua sen, minkä tiedämme tapahtuneen, mutta mitä ei ole ikuistettu kameralle?

Päiväkirjakameralla olisi hyvää sisältöä, mutta ääni on käyttökelvotonta.

Voitaisiinko hyvää kuvaa kuitenkin käyttää kuvituskuvana? Pystyykö voice overilla tai musiikilla paikata puuttuvaa ääntä? Miten?

Osa rigatuista seurantakameroista ei ole syystä tai toisesta nauhoittanut.

Pystytäänkö tarina rakentamaan vajailla kuvilla ja mahdollisilla kuvituskuvilla? Jos, niin miten?

Tapahtuu jotain odottamatonta ja mielenkiintoista, mutta kamerat ovat kiinni toisaalla eivätkä ehdi mukaan. 

Miten saamme kerrottua tapahtuneen sisällön ilman kuvaa? Vai päätämmekö jättää sen ja siihen liittyvät myöhemmät seuraukset kokonaan pois?

Osallistuja jännittää ja menee täysin lukkoon, jota ei saada avattua tärkeällä hetkellä.

Voiko jännittyneen tilanteen kääntää hyödyksi jotenkin? Voisiko voice overista olla apua?

Läpikahlattavaa materiaalia on liikaa suhteessa työn aikatauluun.

Mitkä ovat juuri tässä ohjelmassa ne osat materiaaleissa, joista todennäköisimmin löydän parhaat  sisältöpalikat? Hyödyttääkö leikkaajia eniten se, että käyn läpi haastattelut, päiväkirjamateriaalit vai pääasiallisten kuvauspäivien materiaalit? Voinko itse yrittää vaikuttaa aikatauluun siten, että saamme kipeästi tarvitun lisäajan?

Materiaalia on liian vähän.

Miten voimme hyödyntää kaiken olemassa olevan materiaalin maksimaaliseen potentiaaliinsa? Voiko jotain osaa käyttää uudestaan ilman, että siitä tulee katsojalle häiritsevää? Onko lisäkuvauksiin mitään mahdollisuutta? Ja jos, niin mikä on se sisältö, jota kipeimmin tarvitsemme?

Esiintyjä joutuu jättäytymään pois kesken sarjan kuvausten henkilökohtaisen kriisin vuoksi.

Miten katsojille kerrotaan se? Miten paljon voimme kertoa? Mitä emme voi tai halua kertoa? Miten varmistamme, että tapahtunut päätyy jaksoon eettisesti kestävällä tavalla?

Ohjelman kuvauksissa osallistuja on puhunut tai tehnyt jotain eettisesti kyseenalaista.

Mikä on kokonaiskuva tapahtuneesta? Haluammeko edes laittaa tällaista lopulliseen ohjelmaan? Jos, niin keihin kaikkiin se voi vaikuttaa ja miten? Vaikuttiko osallistuja olevan sellaisessa henkisessä tilassa, että hän tiedosti mitä teki tai sanoi? Tiedostammeko me oman valtamme ja vastuumme sekä sen mahdolliset seuraukset? Mikä on juuri tässä tapauksessa suhde sananvapauden, sensuurin, viihteen ja eettisyyden välillä?

Esiintyjän valintaan ja jakson ennakkosuunnitteluun vaikuttanutta tärkeää sisältöä ei saadakaan taltioitua kuvauksissa.

Miten saamme ylläpidettyä katsojan mielenkiinnon, vaikka materiaali onkin ennakkosuunnittelua tylsempää? Miten saamme rakennettua jännitettä sinne, missä sitä ei ole?

Työ jälkituotannossa onkin paitsi palapelin rakentamista, myös pulmapelihenkistä ongelmanratkaisua. Mitä tehdään, kun kaikki toivotut palikat eivät tulleetkaan laatikon mukana? Yksi syy, miksi rakastan edit-käsikirjoittamista niin paljon, on sen yllättävyys ja vaatimus nopeatahtisesta ongelmanratkaisukyvystä. Joskus se aiheuttaa harmaita hiuksia. Mutta lopulta kaikkiin haasteisiin löytyy – lähes maagisesti – ratkaisut.