Itsensätyöllistäjien asema puhuttaa

SET ry. järjesti Tampereen elokuvajuhlien yhteydessä maaliskuussa 2017 avoimen paneelikeskustelun itsensätyöllistäjien asemasta työmarkkinoilla. Paneeli järjestettiin yhteistyössä Lavastus- ja pukusuunnittelijat LP ry:n, Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liitto TEME ry:n ja  Käsikirjoittajien killan kanssa. Keskustelussa nousi voimakkaasti esille huoli itsensätyöllistäjien kestämättömästä ja epätasa-arvoisesta asemasta työmarkkinoilla.

#1 Itsensätyöllistäjän määritelmän ongelma: lain mukaan ihmiset ovat työtä tehdessään joko palkansaajia tai yrittäjiä. Laki ei tunne välimuotoa.

Itsensätyöllistäjyyden määritelmä ei tällä hetkellä ole selkeä, vaan työ- ja elinkeinotoimistojen päätöksissä on havaittu tulkinnasta johtuvaa vaihtelua. Te-keskusten ratkaisu riippuu tilanteesta ja sen tulkinnasta, jolloin yritetään määritellä onko henkilö pää- vai sivutoiminen yrittäjä.

Moderaattori Ulla Virtanen.
Kuva: Valtteri Mäkelä

Itsensätyöllistäjillä on vaara tulla tulkituksi päätoimisiksi yrittäjiksi, jos he laskuttavat paljon omaa työtään. Itsensätyöllistäjä ei kuitenkaan ole yrittäjä sanan varsinaisessa merkityksessä, jolloin hänellä olisi aidosti mahdollisuus tehdä yritysvoittoa. Hän on lähtökohtaisesti työntekijän asemassa ja hän tekee töitä usein pätkätyöläisenä määräaikaisissa, eripituisissa työsuhteissa, jolloin eläke ja työttömyysturva kertyvät normaalisti. Työsuhteessa työnantaja on velvollinen järjestämään työntekijälle pakollisen lakisääteisen vakuutusturvan. Pakollisia työnantajan otettavia vakuutuksia ovat lakisääteiset työntekijän eläkevakuutus, tapaturmavakuutus, ja työttömyysvakuutus.

Ongelma on yleistynyt tapa tehdä töitä sekä palkansaajana että laskuttamalla. Tästä käytetään usein termiä “kevytyrittäjyys”. Tämä ei kuitenkaan ole virallinen tapa tehdä työtä, koska laki ei tunne tällaista työn muotoa. Jos henkilö haluaa pysyä palkansaajana eikä yrittäjänä, ongelmana on laskuttaminen:

#2 Laskuttaminen eli toimeksiantosopimukset

Kun työtä tehdään toimeksiantosuhteessa työkorvauksella, toimeksiantaja ei maksa  palkkiosta mitään vakuutusturvaa. Tämä ns. “tee laskulla” työ, eli työkorvauksella tehtävä työ, on tällä hetkellä itsensätyöllistäjän näkökulmasta hyvin epäedullinen työn tekemisen muoto, koska siitä ei kerry eläkettä eikä työttömyysturvaa. Tämä säästö työnteettäjälle tulee huomioida laskuttettaessa. Myöskään työlainsäädäntö ei ole silloin turvana, ja jos työn aikana sattuu esimerkiksi onnettomuus tai tapaturma, korvausta ei saa mistään, ellei ole itse vakuuttanut itseään.

Maaliskuisen paneelin jälkeen on tullut muutoksia laskutuspalveluyritysten toimintaan: laskutuspalveluyritykset soveltavat eläkevakuutuksissa yrittäjän eläkevakuutusta (YEL). YEL on pakollinen yrittäjille, joilla työtulo on 7 645,25 euroa. Jos tulot ovat pienemmät, YEL-vakutuus ei ole pakollinen, mutta ilman YEL-vakuutusta jää myös ilman eläkettä ja sosiaaliturvaa. YEL-vakuutuksen voi ottaa myös alle minimitulojen vapaaehtoisena. YEL-vakuutetut voivat liittyä myös yrittäjien työttömyyskassaan ja päästä ansiosidonnaisen päivärahan piiriin, mutta se vaatii työtulon olevan vähintään 12 564 euroa.

Keskustelun päätteeksi koostettiin lista korjausehdotuksista itsensätyöllistäjien aseman parantamiseksi.

Elokuva-alan itsensätyöllistäjien korjausehdotukset lainsäätäjälle eriarvoisuuden vähentämiseksi ja työntekijöiden oikeudenmukaisen kohtelun turvaamiseksi:

1. TOIMEENTULON TURVAAMINEN TYÖN MÄÄRITELMÄN AVULLA

• Työmarkkina-aseman selkeyttäminen: itsensätyöllistäjyys pitää tunnustaa omaksi kategoriakseen. Itsensätyöllistäjiä ei pidä sekoittaa yrittäjiin.
• Valtion tulee mahdollistaa työn kannattavuus aina.

2. PÄÄTÖSTEN ENNAKOITAVUUS

• Lain pitää olla sellainen, ettei tulkinnan vaihtelun vaaraa ole.
• TE-keskusten ohjeet ja käytännöt pitää yhtenäistää, jotta työntekijät voivat ennakoida itseään koskevia päätöksiä.
• TE-keskusten tulee osata antaa neuvontaa ja ohjausta itsensätyöllistäjille.

Lyhyesti: sosiaali- ja eläketurvajärjestelmän pitää tunnistaa eri työn tekemisen muodot ja kohdella työntekijöitä tasa-arvoisesti työn tekemisen muodoista huolimatta.

Paneeli koostui kutsutuista elokuva-alan ammattilaisista: käsikirjoittaja Jari Rantala, lavastussuunnittelija Sattva-Hanna Toiviainen, pukusuunnittelija Tiina Kaukanen, animaatio-ohjaaja Ami Lindholm, sekä politiikan asiantuntijoista; Tampereen kaupunginvaltuutettu, kansanedustaja ja kokoomusnaisten puheenjohtaja Sofia Vikman ja poliitikko Kati Peltola, sekä Erton työttömyyskassan hallituksen varapuheenjohtaja ja Temen järjestötoimitsija Sami Hiltunen. Yleisöstä saatiin mukaan yllätyspanelistiksi kulttuuriosuuskunta Komeetan hallituksen puheenjohtaja, leikkaaja Teppo Tammi. Paneelin moderoi näyttelijä ja käsikirjoittaja (FIA) Ulla Virtanen.



Jutun pääkuva: Sofia Vikman, Kati Peltola ja Ami Lindholm. Kuva: Valtteri Mäkelä


← Takaisin 1/2017 etusivulle