01 / 2021

Hyvä työnantaja: esittelyssä Elokuvatuotantoyhtiö MJÖLK

Teksti: Katri Saukonpää, Jaana Kivi Kuva: Nina Erwes

”Tämä on työpaikka missä minun on hyvä olla. Olen ollut monissa tuotantoyhtiössä hommissa, mutta oikeastaan viihtynyt vain täällä.” 

Alkusanat

 Katri Saukonpää, tuotantopäällikkö/freelancer, TaM visuaalinen kulttuuri

Millainen on siis hyvä työnantaja, joka luo työntekijälle työssä viihtymisen tunteen? Hyvässä työnantajassa yhdistyy varmasti monia piirteitä: Hän on osaava ja taitaa työnjohdolliset asiat, kuten onnistuneen työsuhteen neuvottelun ja solmimisen. Hän taitaa TESin ja työlain, eli työn tekemisen säännöt, sekä johtaa työtä ammattimaisesti. Hyvä työnantaja luotsaa tuotannon tai projektin alusta loppuun korkeatasoisesti ja saattaa työsuhteen loppuun mallikkaasti: hän maksaa palkat ajallaan, tarvittaessa häneltä saa ohjeistuksen tuntilistojen sekä kuittien palauttamiseen, hänellä on aikaa vastata kysymyksiin vaikka työsuhde on päättynyt, ja tarvittaessa hän toimittaa vielä työtodistuksen sitä tarvitsevalle. 

Hyvä työnantaja on paljon muutakin. Yllä mainitut asiat ovat vasta pohja hyvän työnantajan meriitin saavuttamiseksi. Työntekijän näkökulmasta hyvä työnantaja on myös läsnä työntekijälle. Pitkin tuotantoa tai projektia nousee esille vääjäämättä kysymyksiä, joita on hyvä miettiä yhdessä. Ei siksi, etteikö työntekijä niitä pystyisi ratkaisemaan yksin, vaan siksi, että moneen ratkaisuun liittyy usein rahallisia, työajallisia ja sisällöllisiä mahdollisuuksia, joita on hyvä ratkoa useamman ammattilaisen voimin – parhaan lopputuloksen saavuttamiseksi. Modernissa työssä korostuu kommunikaation tärkeys, tuotantojen tiukka aikataulu vaatii aktiivista ja toimivaa työnantaja-työntekijä -kommunikointia, jotta sisältö saadaan tuotettua laadukkaasti. 

Hyvä työnantaja on myös tasavertainen. Alan nopea kasvu ja sen kautta modernisoituminen on vienyt kankean hiararkian mennessään. Moni työntekijä arvostaa selkeää esimies- ja työnjohtomallia, jossa on vapautta keskustella työn tekemisen tavoista sekä sisällöstä, kuitenkin niin, että samalla on selkeää kuka tekee viimeisen ratkaisun. Tasavertainen kohtelu yltää työn johtamisesta ja projektin eteenpäin viemisestä yleiseen käytökseen ihmisten kesken. Elokuva-, TV- ja mainosalalla on paljon pitkäaikaisia työkaveruus-, opiskelu- ja ystävyyssuhteita, sekä vakituisessa/pitkässä ja lyhyessä työsuhteessa olevia työntekijöitä. Hyvän työnantajan työpaikalla kaikille on kuitenkin taattu sama kohtelu. Näistä elementeistä alkaa rakentumaan tuo ensimmäisen lauseen viihtyvyys. Työntekijällä on hyvä olla, ja tämä vääjäämättä heijastuu työn laadun nousemiseen. 

Voi tuntua hankalalta hallita kaikki ylläkirjoitettu. Se ei kuitenkaan ole tarpeen, koska hyväksi työnantajaksi tai työnantajan edustajaksi kehitytään hiljalleen. Taakseen tarvitsee aikalailla kilometrejä työurallaan, jotta yltäisi erinomaiseksi. Yksi piirre työnantajuudessa on kuitenkin erittäin tärkeä: kommunikaation ja keskustelun taito. Sen avulla pystyy ratkaisemaan työyhteisön vaikeitakin asioita. Silloin ei ole niin merkityksellistä onko taitavin TES-, työlaki- tai työturvallisuusbyrokratiassa. Sillä kun vika huomataan, siitä puhutaan ja se korjataan. Samalla kehittyy työnantajan tietotaito työnjohdon näkökulmasta. 

Ensimmäisessä kirjoituksessa on esitelty Elokuvatuotantoyhtiö Mjölk. Artikkelissa haastateltua tuotantopäällikkö Nina Erwesiä on kuvailtu työntekijöiden keskuudessa seuraavasti:

”Homma vaan toimii sen tuottajan kanssa. Kun on hänen keikallaan, siellä voi keskittyä työn tekemiseen.” 


Mitä Elokuvatuotantoyhtiö Mjölk ajattelee työolosuhteista ja työntekijöiden hyvinvoinnista?

Nina Erwes: Pyrimme luomaan työyhteisön, jossa kaikki viihtyy.

Kunnioitamme ihmisiä ja heidän tekemäänsä työtä. Lisäksi on tärkeää, että pidämme kiinni sovituista asioista, huomioimme kuvausolosuhteet ja työpäivien pituudet.

Kuinka pyritte ylläpitämään työolosuhteita ja työntekijöiden hyvinvointia?

Nina Erwes: Pyrimme ylläpitämään läpinäkyvyyttä, avoimuutta ja hyvää tiedon kulkua. Ihmisten ammattitaidon kunnioitus ja hyvä kohtelu töissä ovat tärkeitä.

Millaisia arvoja tuotantoyhtiöllä on?

Nina Erwes: Arvoihimme kuuluvat joukkuehenki, rohkeus, luovuus, vastuullisuus ja tasa-arvoisuus. Ja tietenkin ihmisten työpanoksen kunnioittaminen ja arvostaminen. 

Kuinka arvot välittyvät sekä työntekijöille että myös työn lopputulokseen? 

Nina Erwes: Kun ihmistenammattitaidolle annetaan tilaa, sitä kautta työntekijät uskaltavat tehdä omia ratkaisujaan ja tuoda oman osaamisensa tuotantoon. Tämä on seurausta siitä, kun tehdään töitä samassa joukkueessa, kunnioitetaan ammattitaitoa, huomioidaan työntekijät, pidetään yllä yhteishenkeä.

Millaisia terveisiä lähettäisit alalle juuri nyt?

Kaikki lähtee tekijöistä. Alallamme on tällä hetkellä erittäin paljon huippulahjakkaita tekijöitä. Haluamme pitää alamme houkuttelevana myös tulevaisuudessa, jotta olemassa olevat tekijät pysyvät ja jotta uusia lahjakkuuksia hakeutuu alalle.

Meidän mielestämme tämä on mahdollista ainoastaan, jos olemme avoimia, kunnioitamme ja tuemme toistemme työpanosta!

Artikkelin kuvat: Nina Erwes