-
Cinemansen art house -elokuva on rikastuttanut valkokankaita rohkealla otteella jo kymmenen vuotta
Art house -elokuvien maahantuontiin ja levitykseen keskittyvä Cinemanse juhlii kymmenvuotista matkaansa. Olemassaolonsa ajan yhtiö on tuonut Suomeen monipuolista taide-elokuvaa ympäri maailmaa.
-
Elokuva- ja televisioalan naisvaikuttajat kokoontuvat syyskuussa Hanasaareen
Tasa-arvoa ja moniarvoisuutta elokuva- ja tv-alalla edistävä WIFTI Summit 2032 -tapahtuma tulee syyskuussa ensimmäistä kertaa Suomeen. Ammattilaisille suunnatussa huippukokouksessa esitellään muun muassa tekoälyn ja muiden digitaalisten työkalujen mahdollisuuksia tasa-arvotyössä, avataan pienempien elokuvamarkkinoiden kehittymistä ja etsitään keinoja kansainvälisen yhteistyön helpottamiseksi.
-
Ohjeistus jäsenille: raskaan ajoneuvon kuljettajan työ- ja lepoajat elokuva- ja tv-alalla
Artikkeli avaa viranomaisselvitystä siitä, millaiset lepo- ja ajoaikasäädökset elokuva- ja tv-alan työntekijöille kuuluvat, kun he ajavat työssään raskaita kuorma-autoja.
-
Yleissitovuus viimein! Mistä elokuva- ja tv-tuotantoa koskevassa työehtosopimuksessa on sovittu?
Kesäkuun 2023 alusta lähtien elokuva- ja tv-tuotantoa koskeva työehtosopimus on ollut yleissitova. Journalistiliittoon on tullut kesäkuun jälkeen kysymyksiä siitä, mitä yleissitovuus käytännössä tarkoittaa.
-
Intiimeistä rajoista on pidettävä kiinni myös dokumenttielokuvassa
Läheisyyskoreografit ovat ammattilaisia, joita hyödynnetään fiktiotuotannoissa yhä enemmän. Tip Rail on tiettävästi ensimmäinen kotimainen dokumenttielokuva, jonka tuotannossa työskentelee vastaava ammattilainen.
-
Haku SETin työryhmiin on nyt auki!
SET aloittaa suunnitellusti tällä hallituskaudella työryhmätoiminnan. SETin jäsenistö koostuu laaja-alaisesti alan eri tekijöistä ympäri Suomen joten on tärkeää, että kaikkien tarpeet ja halut tulevat kuulluksi.
-
Kuvakulmia tositelevisio-ohjelmien tekemiseen
Suomalaisten tositelevisio-ohjelmien esituotannossa käsikirjoitus antaa vain karkeat raamit sille, missä kuvataan, mitä saattaa tapahtua ja mikä on kohtauksen tavoite. Kuvakäsikirjoituksia ei tehdä, sillä koko genren ydin on seurata aitoja tapahtumia, jotka voivat olla arvaamattomiakin. Kuvaajalta vaaditaan teknisen ja visuaalisen osaamisen lisäksi ratkaisukeskeisyyttä ja reagointinopeutta.
-
Työnantajan edustajan työnjohto-oikeus ja oma työsuhdeturva
Työnjohdollista työtä tekevä työntekijä tarvitsee turvaa omaan työsuhteeseensa. Hän voi järjestäytyä ammattiliittoon, jos ei käytä yrityksessä ratkaisevaa päätösvaltaa. Esimerkiksi tuotantopäällikkö ei ole järjestäytymisen näkökulmasta työnantajan edustaja, vaan työntekijä. Liiton jäsenyys tarkoittaa ammatillista turvaa, ei räyhänhenkeä. Apua ja asiantuntevaa näkökulmaa voi tarvita muun muassa omasta työ- tai toimeksiantosopimuksesta neuvottelemiseen.
-
Työajan enimmäismäärä suojelee myös pätkätyöntekijää
Kun uusi työaikalaki astui voimaan vuoden 2020 alussa, siinä ei enää säädetty ylityön enimmäismäärästä vaan työajan enimmäismäärästä. Enimmäistyöaikaan lasketaan kaikki tehdyt työtunnit, olivatpa ne sitten säännöllistä työaikaa, lisätyötä, hätätyötä tai ylityötä. Työajan enimmäismäärän rajoittamisessa on kyse työntekijöiden työaikasuojelusta.
-
Joutsenon oma elokuvafestivaali
Joutsenon Opisto järjestää kaikkien aikojen ensimmäisen Taidekesän Elokuvafestivaalin 29.6.–1.7.2023. Festivaali nostaa esiin kestävän kehityksen tavoitteita elokuvataiteen kautta YK:n Agenda 2030:n mukaisesti. Sen lisäksi festivaalin ytimessä ovat taiteelliset elämykset, miellyttävä tunnelma ja upeat maisemat Saimaan äärellä.
-
Miten lisätä diversiteettiä kameran takana?
Jos mietitään televisio- tai elokuvatuotantoja Suomessa, huomataan, että vain aniharva vammainen työllistyy alalla. Asiaan on kuitenkin tultava muutos, sillä mikäli halutaan lisätä representaatiota sarjoissa ja televisiossa, täytyy tekijätiimeihin saada vähemmistöihin kuuluvia ihmisiä.
-
Maski- ja pukusuunnittelu: ei kai siinä nyt niin kauaa kestä?
Puku- ja maskeeraussuunnittelu ovat erottamaton osa toisiaan. Molemmat tähtäävät hahmokokonaisuuden luomiseen, yleensä pukusuunnittelu edellä. Hyvät työtilat ja riittävä määrä suunnitteluun varattua aikaa mahdollistavat parhaan lopputuloksen. Taloudellisista syistä kuvauspäivät kuitenkin suunnitellaan tiiviiksi, ja usein puku- ja maskeeraussuunnittelun tarpeet jäävät taka-alalle.