Vaikuttavuustuottaminen tulee – oletko valmis?

Vaikuttavuustyöllä pyritään löytämään elokuville uusia yleisöjä, pidentämään niiden elinkaarta sekä käyttämään elokuvia muutoksen välineinä.

Stillkuva elokuvasta Violenty in Love © DOXBIO
Stillkuva elokuvasta Violenty in Love © DOXBIO

Violently in Love

Ohjaaja Christina Rosendahl © E.Tobisch
Ohjaaja Christina Rosendahl © E.Tobisch

Tanskalainen ohjaaja Christina Rosendahl kertoi dokumenttielokuvansa Violently in Love menestyksekkäästä vaikuttavuuskampanjasta Wift Finlandin järjestämässä Väkivallan kuvat -tilaisuudessa[1]. Kuvatessaan elämää turvakodissa, ohjaaja herkistyi henkisen väkivallan merkitykselle. Vaikka väkivallasta ei jäisikään mustelmaa tai murtumia, uhri kantaa väkivallan kokemuksen jättämiä halkeamia ja arpia omassa identiteetissään. Henkinen väkivalta on aina osana myös fyysistä väkivaltaa. Henkistä väkivaltaa ei kuitenkaan ole luokiteltu rikoslaissa tuomittavaksi sen paremmin Tanskassa kuin Suomessakaan. Rosendahl halusi muuttaa tilanteen. Hän asetti elokuvansa vaikuttavuuden tavoitteeksi lakimuutoksen, joka tunnustaa psykologisen väkivallan yhtälailla uhria haavoittavaksi kuin fyysinenkin loukkaus.

Elokuvan motivaatio on kipeän omakohtainen; ohjaaja on itse kasvanut väkivaltaisessa kodissa, jossa isän aggressiivisina purkautuvat alkoholismi, ahdistus ja masennus hallitsivat perheen elämää. Ulkoisesti perhe oli menestyvä ja varakas. Perheväkivalta ei katso älykkyyttä, varallisuutta tai sosiaaliluokkaa, ohjaaja muistutti. Oma isä ei myöskään ole hänelle yksioikoisen paha, vaan monisärmäinen, tuttu ihminen, jota hän kaikesta huolimatta ymmärtää ja rakastaa. Elokuvan tarkoituksena ei ole käsitellä naisten asemaa uhreina tai demonisoida miehiä, vaan mahdollistaa se, että niin miehet kuin naisetkin voivat olla mukana tekemässä muutosta. ”Rakenteista on vaikea puhua ilman että tulee leimatuksi feministiksi, joka puhuu vaikeita. Elokuvassani näytän rakenteen naisen kasvoissa, sillä rakenteista voi ja pitää puhua myös muina kuin käsitteinä,” toteaa ohjaaja. ”Elokuvassani ei ole päähenkilöä, en halunnut yleisölle mahdollisuutta koukuttua narratiiviin, jossa yksilö on tärkeä. Sen sijaan elokuvassa on monta henkilöä eikä katsojan pidä keskittyä tunteisiin, vaan nähdä mitä eri ihmiset tekevät,” hän kertoo.

Ennen elokuvan valmistumista tuotantoon palkattiin Tanskan poliittisella kentällä kunnostautunut tiedottaja. Ohjaaja ei säästele kiitoksiaan kehuessaan tiedottajan pätevyyttä. Hän etsi tutkimustietoa, jäsensi sitä helposti omaksuttaviksi tilastoiksi ja vertailuluvuiksi. Hän pohti toimittajia todennäköisesti kiinnostavia kysymyksiä ja etsi kysymyksiin vastauksia, liittäen mukaan tutkimustietoa ja muuta dataa joka tukee elokuvan agendaa. Toimittajien työtä haluttiin edesauttaa ja madaltaa näin elokuvasta kirjoittamisen kynnystä. Kirjallista materiaalia, tutkimusta, tilastoja ja asiantuntijalausuntoja oli saatavissa muun pressimateriaalin ohessa.

Toimittajille kerrottiin myös ohjaajan omasta lapsuudenperheestä; kauniin ja menestyneen julkisivun takana hallinneen isän väkivaltaisuudesta, jota äiti ja tyttäret joutuivat kohtaamaan. Tämä oli suunniteltua; ohjaajan sisar on Tanskassa huippusuosittu laulaja ja superjulkkis. Kun yhteys paljastui toimittajille, kaikki halusivat jutun elokuvasta.  Sisarukset suostuivat kuitenkin vain yhteen haastatteluun. Se annettiin TV-uutisten prime time -lähetykseen ja siinä muistutettiin henkisen väkivallan traumaattisuudesta uhrille ja vaadittiin rikoslain muutosta.

Elokuvantekijät ovat nyt lähellä tavoitettaan: Tanskassa on vireillä lakialoite henkisen väkivallan kriminalisoimisesta. He ovat tehneet paljon tärkeää taustatyötä edesauttaakseen hankalan käsitteen määrittelyä. Ohjaaja korostaakin väkivallan käsitteen määrittelyä osana lakimuutosta; aivan yhtä tärkeää kuin määritellä henkinen väkivalta on pohtia mitä se ei ole. Hän korostaa toistuvuutta ja jatkuvuutta, yksittäinen riita tai loukkaus, ei edes yksi tunnekuohussa tehty lyönti täytä henkisen tai fyysisen perheväkivallan määritelmää. Kyseessä on siis pikemminkin toistuva kuvio, joka rakenteellistuu osaksi ihmissuhdetta ja henkilöiden identiteettiä. Jotta lakimuutos voidaan tehdä, on ymmärrettävä ilmiön olemus – ja sitä Violently in Love pyrkii osaltaan avaamaan.

Vaikuttavuustuottaminen toimii teoksen ja yleisön välissä

Christina Rosendahlin elokuvalle kiteytyi selkeä vaikuttamisen tavoite. Vaikuttavuustuottaminen voi kuitenkin olla myös yleisempää keskusteluun osallistumista, näkökulmien avaamista ja moni-ilmeistä sidosryhmien toimintaan osallistumista. On hyvä varautua mahdolliseen keskusteluun, jotta se voidaan kanavoida oikeaan yhteyteen, vaikkapa sopivalle kansalaisjärjestölle, totesi taannoin Ylen monimediapäällikkö Ritva Leino. Esimerkiksi ympäristöongelmia tai humanitäärisiä kriisejä kuvaavat elokuvat voivat herättää kiivastakin debattia, joka saatetaan kohdistaa levittäjään: ”Miksei YLE tee mitään” – tyylisesti. Jottei kansalaisten aktiivisuus valu hukkaan, on hyvä, että se voidaan suunnata yhteisöön, joka toimii kyseisen ongelman parissa.

Vaikuttavuustuottaminen on elokuvatekemisen arkipäivää varsinkin Yhdysvalloissa. Siellä toimintaa hoitavat suuret yritykset ja siinä liikkuvat myös isot rahat. Ymmärrettävää, kun muistaa minkä mittakaavan bisneksestä puhutaan jenkkileffan kohdalla. Kuitenkin vaikuttavuustuottamisella yleensä viitataan teoksen autonomiaa kunnioittavaan toimintaan: ensin elokuva, sitten vasta vaikuttavuustyö. Elokuvaa ei muokkailla yleisön mielialan mukaisesti. Tavoite voi olla niin määrällinen, laadullinen kuin yhteiskunnallinenkin – loppujen lopuksi kyseessä on sopivien yleisöjen löytäminen, tavoittaminen ja joskus jopa niiden luominen kullekin teokselle ja suhteessa siihen mitä tavoitellaan. Vaikuttavuustuottaminen on reagointia suhteessa ympäröivään yhteiskuntaan.

Muuttaako vaikuttavuusajattelu tekijyyttä?

Vaikuttavuustuottaminen pyrkii siis kohti tavoitetta, olkoon se sitten parempi maailma tai suuremmat katsojaluvut. Joka tapauksessa tavoitteella on oltava indikaattoreita, jotta voidaan arvioida, kuinka hyvin se on saavutettu. Onnistunut ”Go to action”- tyyppinen esimerkki Suomesta on esimerkiksi Docventures ja ”Lihaton lokakuu.” Onnistumisen perustana oli jo luotu oma yhteisö ja yhteisöllinen identiteetti. Tulosta voidaan mitata esimerkiksi somen kautta. ”Engagement”-tyyppinen vaikuttavuustoiminta on puolestaan luonteeltaan pitkäkestoista. Sen fokus on enemmänkin uusien jäsenien tavoittaminen ja viestimissuhteen ylläpitäminen olemassa olevan yhteisön kanssa, kuten vaikkapa SPR:n tai Amnestyn toiminta. Tulosta voidaan arvioida jäsenmäärillä ja vaikkapa jäsenistön aktiivisuudella.

Parhaimmillaan tekijöiden ajattelussa ovat mukana mahdolliset yleisöt ja prosessi etenee luovassa dialogissa kehittämisen, tuottamisen ja julkaisemisen välillä.  ”Kun käyttäjät otetaan mukaan, kaikki – kehittämisen, tuottamisen sekä julkaisemisen että markkinoinnin – työnkulussa muuttuu,” toteaa YLE:n monimediapäällikkö Ritva Leino. ”Tekijät tarvitsevat avoimen oppivan mielen ja hyvän osaamisen lisäksi halun kuulla ja ymmärtää käyttäjää. Prosessin on oltava ketterä ja reaktiivinen. Jotta tämä on mahdollista, konseptikehityksen, tuottamisen, markkinoinnin ja julkaisemisen on muodostettava yhteinen peliketju, jossa kaikki pelaavat koko ajan samaan maaliin, vain niin voidaan onnistua.”[2] kirjoittaa Ritva Leino. Kieltämättä Leinon maalaama maisema on radikaalisti toinen kuin vaikkapa fiktioelokuvan tekijänä olen kokenut. Prosessi etenee lineaarisesti ja markkinoinnilla ja levityksellä ei ole mitään kontaktia tekijöihin – tai päinvastoin. Olen useasti hämmästynyt nähdessäni lavastamani elokuvan julisteen.

Tilanne ei ole ristiriidaton, sillä valmiiksi fokusoitu ”maaliin pelaaminen” ei sellaisenaan aina sovi luovaan taiteelliseen prosessiin. Luovan prosessin on oltava siinä määrin vapaa, että se voi edetä yllätyksellistä todellisuutta tunnustellen. Ilman sellaista vapautta ei synny uusia tulkintoja, ymmärrystä tai avaudu näkökulmia todellisuuteen. Jos tekijän luovuus alistetaan potentiaalisten yleisöjen tarpeiden palvelukseen, ollaan hakoteillä. Tuottaja Sini Hormio muistuttaa, että tekijän on hyvä miettiä missä itse kokee olevansa aktivisti -taiteilija akselilla. Projektit kestävät vuosia ja yhteistyö sidosryhmien kanssa tai kampanjoiden rakentaminen vaativat paljon työtä ja erityisosaamista. Elokuvan taiteellisten tekijöiden ei välttämättä tarvitse olla niitä, joka ottavat kopin vaikuttavuustyöstä. Se voi yhtä hyvin olla tuottamisen ja viestinnän ammattilaisten tiimi. Elokuvan tekeminen on monialaista yhteistyötä ja tasapainoilua uuden ja vanhan ajattelun, taiteellisen vapauden ja tuotannollisten realiteettien, riskinoton ja voitonmahdollisuuden välillä – juuri siinä on sen vaikuttavuusvoiman salaisuus.

Lisää aiheesta:

esim.  www.docsociety.com ja DocPoin IMPACT https://docpointimpact.fi/mista-kyse/

[1] https://www.wift.fi/tapahtumat/2018/4/6/vkivallan-kuvat  6.4.2018

[2] https://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/12/21/ritva-leino-median-kayttaja-on-avain-tulevaisuuteen  (poimittu 4.5.2018)

 


Kirjoittaja on lavastaja ja elokuvantekijä.