Tekijyys, lait ja tulkinnat

Artikkelissaan Anette Alén-Savikko käsittelee tekijyyttä ja tekijänoikeutta lain ja oikeuden kielellä. Tekijyyttä voi tarkastella myös vaikkapa kirjallisuudentutkimuksen näkökulmasta (esim. Nyqvist & Oja 2018; Kurikka & Pynttäri 2006).

Lain antama suoja

Oikeuden kielellä tekijänoikeus on lakiin nojaavaa määräysvaltaa suhteessa teoksiin, kuten kirjallisiin tai (audio)visuaalisiin aikaansaannoksiin. Tekijälle syntyy yksinoikeus erilaisiin teoksen hyödyntämistapoihin. Tekijä voi myöntää ja myydä erilaisia lupia teoksensa hyödyntämiseen, ja hänellä on tekijänoikeuteen nojaava neuvotteluasema teoksen käytöstä päätettäessä – oli se sitten tosiasiassa vahva tai heikko. (Haarmann 2005)Tekijänoikeuteen lukeutuu ”taloudellisiksi oikeuksiksi” kutsuttuja osatekijöitä. Näitä ovat muun muassa oikeus määrätä teoksen kappaleiden valmistamisesta, tv- ja internetjakelusta sekä esittämisestä yleisölle.

Lisäksi tekijällä on ”moraalisia oikeuksia”. Käsite viittaa tekijän nimen ilmoittamiseen ja tekijänkunnian suojaamiseen. Näistä keskeisistä osatekijöistä puhutaan isyysoikeuden ja respektioikeuden termein. ”Tekijänkunnia” viittaa teoksen suojaamiseen tekijän taiteellista arvoa ja omalaatuisuutta loukkaavilta muutoksilta ja yhteyksiltä.

Tekijän yksinoikeuksiin on kuitenkin säädetty myös erilaisia rajoituksia. Julkistetusta teoksesta voi esimerkiksi sitaattioikeuden turvin kuka tahansa ottaa hyvän mukaisia lainauksia tai tehdä kopion yksityiseen käyttöön.

Tekijänoikeus kestää 70 vuotta tekijän tai viimeiseksi kuolleen tekijän kuolinvuodesta.

Tekijänoikeuden kehitys

Käsitykset tekijyydestä ja ajatus tekijänoikeudesta ovat eläneet ajassa. Aikojen saatossa taidetta ei enää nähty pelkkänä luonnon toisintamisena, vaan tekijän yksilöllisyys, luovuus ja personallisuus alettiin tunnustaa merkityksellisinä ulottuvuuksina. Kirjapainotaidon kehittymisellä oli ratkaiseva merkitys teosten kaupallistamisen näkökulmasta. Aluksi painajien asemaa turvattiin erioikeuksin, sitten alettiin edellyttää kirjoittajien lupia. Ensimmäisenä kansallisena tekijänoikeuslakina mainitaan usein Iso-Britannian ”Annen laki” 1700-luvun alusta. (Nyqvist & Oja 2018; Haarmann 2005)

Tekijänoikeuden oletetaan toimivan kannustimena luovaan työhön ja vapauttavan mesenaateista. Yhdensuuntaisesti sananvapauden kanssa tekijänoikeuden taustalla on pyrkimys edistää ideoiden leviämistä, samalla kuitenkin säännellen ilmaisun muotoja ja tekijyyden ilmentämistä. Tekijänoikeus yhtä aikaa mahdollistaa ja rajoittaa luovaa toimintaa. (Mylly, Lavapuro & Karo 2007; Haarmann 2005)

Kaksi perinnettä

Tekijänoikeus on kansainvälinen ilmiö, jota määrittävät kaksi suurta perinnettä. Anglo-amerikkalainen tekijänoikeus nojaa pitkälti hyötynäkökohtiin. Tekijänoikeus edistää yhteiskunnallista kehitystä vauhdittamalla teosten julkaisemista ja ideoiden leviämistä, ja suojaa teoksia kopiointia vastaan. Manner-Euroopassa tekijänoikeus kytkeytyy vahvasti tekijän persoonaan. Tästä ovat osoituksena etenkin moraaliset oikeudet.

Suomalainen tekijänoikeus kytkeytyy vahvasti mannermaiseen perinteeseen, mutta ei edusta sitä puhtaimmillaan, kuten ranskalainen tai saksalainen järjestelmä. Lisäksi tekijänoikeutta raamittaa noin kymmenkunta EU-direktiiviä. EU-lainsäädäntö jättää jonkin verran kansallista liikkumavaraa, ja esimerkiksi Suomen tekijänoikeuslakiin ei sisälly EU-oikeuden sallimaa parodiapoikkeusta (Alén-Savikko 2016b).

Ehtona teoksen omaperäisyys ja tekijän luova panos

Tekijänoikeuteen sisältyy edelleen romanttinen käsitys yksinäisestä, taiteilijanerosta, jolla on oikeus työnsä tuloksiin ja jonka tulee saada korvaus työstään. Tekijänoikeus syntyy ihmiselle, joka tekee ”teoksen”. Muuta ei vaadita. Tekijänoikeus syntyy ilman muodollisuuksia, rekisteröintejä tai muuta toimia. Se syntyy kaikille niille, joiden panos teoksen aikaansaamisessa on tekijänoikeudellisesti merkityksellinen.

Mikä tahansa tuotos ei kuitenkaan ole ”teos” tekijänoikeudellisessa merkityksessä. Tekijänoikeussuojan edellytyksenä on omaperäisyys. Suomessa omaperäisyyttä tulkitaan EU-oikeuden ja EU-tuomioistuimen viitoittamalla tavalla (Mylly 2016).

Lisäksi taustalla vaikuttavat kansainvälisen tason vaatimukset, kuten Bernin sopimus 1800-luvun lopulta.

Omaperäisyydellä viitataan siihen, että teoksessa tulee ilmetä tekijän persoonallinen luova panos. Luoville valinnoille on jäätävä tilaa, eivätkä sääntöjen sanelemat yksiselitteiset ratkaisut ole omaperäisiä. Tekniset avustajat ja aineistojen kerääjät jäävät tekijänoikeussuojan ulkopuolelle juuri puuttuvan luovan panoksen takia. (Haarmann 2005)

Rajanvetoa voi silti olla vaikea tehdä, erityisesti korostuneen teknisluonteisissa teoksissa. Pelkästään se, että joku nimetään teoksen tekijänä esimerkiksi elokuvan lopputeksteissä, ei tee hänestä tekijää – eikä nimeämättä jättäminen poista tekijyyttä. (Haarmann 2005)

Yhteistyön tuloksena syntyvät teokset

Todellisuudessa teokset voivat olla – ja usein ovatkin – monenlaisen yhteistyön tulosta. ”Yhteisteos” tarkoittaa kahden tai usean tekijän yhteistä aikaansaannosta, jossa kunkin tekijän osuus on elimellisesti liittynyt muiden osuuteen eikä itsenäisiä teoksia voi erottaa lopputuloksesta. Esimerkiksi elokuvan lavastusta voi olla mahdoton erottaa kokonaisuudesta, kuten jäljempänä esiteltävästä esimerkistä käy ilmi.

Tekijänoikeus on tällöin tekijöillä yhteisesti, ja he voivat määrätä teoksestaan vain yhteisesti. Kukaan ei voi yksinään päättää teoksen hyödyntämisestä, moraaliset oikeudet mukaan lukien. Tekijöiden oletetaan sopivan keskinäisistä väleistään, mutta viime kädessä asiaa on tarkasteltava yleisten oikeudellisten periaatteiden valossa. Yhteisteoksesta sopimista rajoittaa aina se, että määräysvalta on tekijöillä yhteisesti.
Jos tekijöiden välillä ei ole sopimusta, määräytyvät tekijänoikeuskorvaukset yhteisteoksen tekijöiden määrän mukaisesti jaettuna, huomioiden kuitenkin mahdolliset huomattavat erot panoksissa.

”Yhteenliitetty teos” viittaa jo nimensä puolesta tilanteeseen, jossa kahden tai usean tekijän teokset muodostavat yhdessä kokonaisuuden, josta ne voidaan erottaa. Kukin tekijä voi määrätä vain omasta teoksestaan, mutta kokonaisuuden hyödyntämisestä päätetään yhdessä. Esimerkiksi kuvaa ja tekstiä yhdistävä satukirja on yhteenliitetty teos. (Haarmann 2005)

Lisäksi tekijänoikeuslaissa tunnetaan ”kokoomateoksen” käsite. Tämä viittaa toisistaan erillisten teosten tai niiden osien yhdistelyyn. Kysymys voi olla esimerkiksi yhden tai useamman kirjailijan valituista teoksista tai multimediasta. Kokooja saa omaan luovaan panokseensa tekijänoikeuden, mutta ei voi määrätä kokoelmaan kuuluvista yksittäisistä teoksista. (Haarmann 2005)

Teosten väliset yhteydet voivat ilmetä myös käännösten ja muunnelmien muodossa sekä teoksen esittämisessä toisessa taidelajissa. Musiikin puolella esimerkiksi sävellysteoksen sovitus on muunnelma. Kaunokirjallisuudesta voidaan puolestaan sovittaa näytelmä tai elokuva.

Näissä tilanteissa on kysymys aiempien teosten käyttämisestä uusien teosten pohjana, ja hyödyntäjän on saatava käyttämäänsä teokseen tekijältä lupa. Muunnelmat saavat itsekin tekijänoikeussuojaa, mikäli niissä ilmenee riittävässä määrin omaperäisyyttä.

Teosten muuttamiseen ulottuvat sekä tekijän taloudelliset että moraaliset oikeudet. Tekijällä on oikeus määrätä teoksestaan muuttamattomana tai muutettuna, ja laki antaa suojaa tekijänkunniaa loukkaavalta teoksen muuttamiselta tai esitysyhteydeltä. Esimerkkinä mainittakoon teoksen merkitystä muuttava typistäminen tai ala-arvoinen käännös. (Haarmann 2005)

Erilaiset suojamuodot

Tekijänoikeuteen laajassa merkityksessä kuuluu myös varsinaista tekijänoikeutta lähellä olevia ”lähi- tai naapurioikeuksia”.
Tällaisia oikeuksia on esimerkiksi valokuvaajilla ja esiintyvillä taiteilijoilla, kuten näyttelijöillä ja laulajilla. Lisäksi ääni- ja kuvatallenteen tuottajilla on omat oikeutensa, kuten myös mediayrityksillä tv- ja radiolähetyksiin.

Tällöin ei edellytetä omaperäisyyttä, vaan esimerkiksi kaikki valokuvat saavat suojaa. Tekijänoikeussuojaa voivat sitten saada teoksen tasolle yltävät valokuvat. Lähioikeuksien suoja-ajat ovat myös pääsääntöisesti lyhyemmät kuin 70 vuotta – tyypillisesti 50 vuotta, joka lasketaan esimerkiksi esitys-, tallennus- tai valmistusvuodesta. (Alén-Savikko 2018; 2015c; Pitkänen 2017)

Esimerkkeinä elokuva

Audiovisuaalinen teos tai elokuvateos omana teostyyppinään koostuu yleensä usean eri henkilön luovasta, teknisestä tai tuotannollisesta panoksesta. Kysymys voi olla paitsi teatterilevitykseen tarkoitetuista elokuvista, myös suorista tv-lähetyksistä ja muunlaisesta liikkuvasta kuvasta. Tekijänoikeus syntyy jokaiselle, jonka luova panos yltää tekijänoikeuden vaatimaan tasoon, ja se kattaa joko yksittäisen osan (esim. käsikirjoitus) tai elokuvan kokonaisuudessaan. Pääohjaaja on aina yksi elokuvan tekijöistä. Tämä on myös EU-oikeuden lähtökohta. Lisäksi elokuvan tekijänä voi olla vaikkapa pääkuvaaja. Näkemykset vaihtelevat. (Alén-Savikko 2015c; Haarmann 2005)

Tuottajalla on varsinaisesta tekijänoikeudesta erillinen lähioikeutensa.

Oikeuksien luovutuksesta tuottajalle tulee sopia. Suomen tekijänoikeuslakiin sisältyy kuitenkin olettamasäännös teoksen elokuvaamisoikeuden luovutuksesta. Säännös voidaan ohittaa sopimalla toisin.

Yhdysvaltalainen järjestelmä on lähtökohtaisesti tuottajakeskeinen.

Tekijänoikeuden luovuttamisesta

Tekijänoikeus siis syntyy pääsääntöisesti sille henkilölle, joka on teoksen tekijä. Tekijä voi kuitenkin luovuttaa tekijänoikeuden kokonaan tai osittain. Moraalisia oikeuksia luovutus koskee joka tapauksessa vain ajallisesti ja asiallisesti rajallisena: tekijä voi esimerkiksi jossain tilanteessa sallia teoksen hyödyntämisen ilman nimeään, mutta ei luopua isyysoikeudesta yleisesti.

Osittaiset luovutukset tarkoittavat yleensä lisenssejä eli käyttölupia, joiden laajuudesta, luonteesta ja korvauksesta sovitaan. Tekijä voi vaikkapa luovuttaa valitsemalleen kustantajalle oikeuden teoksensa julkaisemiseen suomenkielisenä e-kirjana. Muutoin oikeudet jäävät kirjailijalle itselleen, ja hän voi myöntää muillekin käyttölupia. (Alén-Savikko 2015a; Haarmann 2005)

Tekijänoikeuslaissa on vain vähän pakottavia säännöksiä, eli sopimusvapaudelle on tilaa. Sopimusehtoja, kuten korvauksen määrää, voidaan sovitella, mikäli ne ovat tekijälle kohtuuttomat.

Työsuhteessa tekijänoikeus syntyy pääsääntöisesti työntekijälle itselleen, kun hän on teoksen (yksi) tekijä. Oikeuksien luovutuksesta työnantajalle on sovittava. Luovien alojen työehtosopimukset sisältävät myös säännöksiä asiasta (esim. toimittajat). Joka tapauksessa työnantajalla katsotaan kuitenkin olevan käyttöoikeus työntekijän tuotoksiin toiminnan ja työsuhteen edellyttämässä laajuudessa. (Haarmann 2005)

Tekijänoikeutta loukataan, jos teosta hyödynnetään ilman tekijän lupaa eikä mikään rajoitus salli käyttöä (esim. sitaatti). Loukkaustilanteissa tekijä on oikeutettu tavanomaisen käyttökorvauksen mukaiseen hyvitykseen teoksensa käytöstä. Korvausta on maksettava, vaikka loukkaaja ei olisi tarkoittanut loukata tekijänoikeutta. Lisäksi huolimaton tai tahallinen loukkaus aiheuttaa loukkaajalle vahingonkorvausvelvollisuuden. Tämä tarkoittaa tekijälle lainvastaisesta käytöstä koituneen vahingon korvaamista.

Tekijänoikeusjärjestöt

Tekijänoikeuksia hallinnoivat keskitetysti eri alojen järjestöt, jotka myös tilittävät korvauksia tekijöille: Kopiosto myöntää lupia esimerkiksi televisio-ohjelmien edelleen lähettämiseen ja teosten kopiointiin, APFI edustaa elokuvatuottajia ja Gramex myöntää äänitemusiikin käyttölupia. Sanasto toimii kirjallisuuden alalla.

Musiikki on erityinen osa-alueensa, jossa tekijänoikeusjärjestöillä on perinteisesti vahva rooli. Sävellysteoksen tekijöitä ovat säveltäjät, sovittajat ja sanoittajat. Teosilmoitukset annetaan tekijänoikeusjärjestö Teostolle. Teosilmoituksiin tulee sisällyttää tiedot tekijöistä sekä heidän jako-osuuksistaan, ja tekijät voivat sopia korvausten jaosta. Tilitykset tekijöille ja kustantajalle maksetaan ilmoitusten pohjalta.

Tekijyys tuomioistuimissa ja muussa ratkaisukäytännössä

Yleensä tekijyyteen ja teossuojaan liittyvät kysymykset tulevat arvioitavaksi vasta, kun tekijänoikeutta halutaan hyödyntää tai kun tekijänoikeutta koetaan loukatun. Tämä tapahtuu esimerkiksi sen seurauksena, että yksi elokuvan tekijöistä katsoo jonkun muista tekijöistä astuneen tontilleen tai vaikkapa kirjailija katsoo teostaan käytetyn ilman lupaa sitaattioikeutta laajemmin. Jos osapuolet eivät pääse sopimukseen tai jos kysymys on poliisille ilmoitetusta asiasta, tuomioistuin voi lopulta ottaa kantaa tekijänoikeuskysymyksiin.

EU-tuomioistuin (EUT) on linjannut tekijänoikeutta tulkitessaan EU-säädöksiä, ja Suomen lainsäädäntöä tulee tulkita linjausten valossa. Tuomioistuin on selventänyt esimerkiksi omaperäisyyden käsitettä useissa tapauksissa, ja siten linjannut teossuojaa ja tekijyyttä.

Suomessa tekijänoikeuskiistat siirtyivät muutama vuosi sitten yleisistä tuomioistuimista markkinaoikeuteen, ja se on antanut varsin paljon tekijänoikeutta koskevia ratkaisuja. Yksi viimeisimmistä koskee Toivon tuolla puolen -elokuvan ohjaajan ja lavastajan välistä kiistaa (MAO:79/2018). Yksi lavastajana mainituista henkilöistä väitti lavastuksen olevan itsenäinen teos osana elokuvaa. Lisäksi hän väitti olevansa ainoa tekijä, ja kaksi muuta lavastuksen yhteydessä nimettyä henkilöä oli hänen mukaansa mainittu virheellisesti. Markkinaoikeus totesi elokuvateoksen ”visuaalisilta osiltaan kokonaisuudeksi”. Lavastuksen osalta elokuva ei siten ollut yhteenliitetty teos, eikä lavastusta voinut erottaa muusta elokuvasta itsenäiseksi, erilliseksi teokseksi. Lavastus oli saatu aikaan usean henkilön yhteistyönä, keskeisimpinä ohjaaja sekä itseään ainoaksi lavastajaksi väittänyt henkilö. Henkilöiden nimien mainintaa lopputekstissä ei tarvinnut erikseen käsitellä, sillä lavastus ei ollut erillinen teos.

Ylimpänä oikeusasteena myös korkein oikeus (KKO) on antanut tekijänoikeutta koskevia ratkaisuja.

Lisäksi Suomessa tekijänoikeuslain tulkinnasta ja soveltamisesta antaa lausuntoja tekijänoikeusneuvosto. Lausunnot eivät ole oikeudellisesti sitovia, mutta tosiasiassa ne ovat merkityksellisiä. Neuvosto ei ota kantaa näyttökysymyksiin, hyvitysten ja korvausten suuruuteen eikä sopimusten tulkintaan. Lausuntoa voi pyytää kuka tahansa, esimerkiksi yksityishenkilöt ja tuomioistuimet.

Tekijänoikeusneuvoston jäseninä on oikeusoppineita ja eri alojen asiantuntijoita. Edustettuina ovat useat oikeudenhaltijat (esim. Kopiosto ja Teosto) ja käyttäjät, kuten mediayritykset. Lausuntoa voi pyytää täysin vapaamuotoisesti, esimerkiksi sähköpostitse (https://minedu.fi/tekijanoikeusneuvosto).

Tekijänoikeusneuvosto on käsitellyt muun muassa sävelteoksen muuttamista (TN 2018:1). Hyödynnetyn laulun sanoitus koostui yhdestätoista säkeistöstä. Myöhemmässä versiossa oli jätetty pois säkeistöt 7– 10, minkä lisäksi musiikillisia elementtejä oli muutettu. Tekijänoikeusneuvoston mukaan keston lyhentäminen tai vähämerkityksiset musiikillisten elementtien muutokset eivät tarkoittaneet lupaa edellyttävää muuntelemista. Sen sijaan tekstin muokkaaminen muutti sanoituksen merkitystä ja painotuksia, ja tällaiseen muunnelmaan tarvittiin lupa.

Lisäksi neuvosto on tarkastellut tekijyyttä sävellysteokseen tilanteessa, jossa henkilö väitti tekijänoikeuden kuuluvan hänelle ja toiselle henkilölle yhteisesti ja vaati nimeään toiseksi säveltäjäksi (TN 2003:11). Erityisesti hän viittasi luoneensa kosketinsoitinosuuden. Teostoon säveltäjiä oli rekisteröity vain yksi, ja sovittajiksi oli merkitty kaksi henkilöä. Tekijyyttään peräänkuuluttanutta henkilöä ei ollut mainittu. Tapaus oli tuomioistuimen käsiteltävänä, ja neuvostoa pyydettiin lausumaan asiassa. Eri henkilöiden osuutta luomistyössä oli mahdoton neuvostossa selvittää. Kosketinsoitinosuus saattoi olla tehty erillään muusta kokonaisuudesta. Sävelteos kuitenkin ylitti teostason myös ilman kosketinsoitinosuutta. Kosketinsoitinosuus vaikuttikin lähinnä sävellyksen sovitukselta eli muunnelmalta, joka edellytti lupaa mutta joka saattoi myös itsessään yltää teostasoon. Mikäli kysymys sitten olisi yhteisteoksesta, jonka osia ei voi erottaa, tekijänoikeus kuului kaikille tekijöille yhteisesti. Tämä rajoitti vapautta sopia teoksesta ja tekijyydestä myös silloin, kun tehdään teosilmoitusta.

Muuttuva tekijyys ja tekijänoikeus

Tekijyyden määrittyminen ei ole yksioikoista, eikä omaperäisyyden käsitteelle saa sisältöä yhtenäisestä teoriasta. Tekijyyttä raamittaa osaltaan lainsäädäntö, ja tekijänoikeuden suoma määräysvalta syntyy tekijälle ilman erityisiä muodollisuuksia. Osapuolten välisillä sopimuksilla puolestaan on keskeinen asema teosten hyödyntämisessä ja kaupallistamisessa.

Tekijyyteen kytkeytyvät kysymykset ovat myös monimutkaistuneet ”Annen lain” ajoista. Taustalla oleva ajatus yksinäisestä nerosta ei monesti vastaa todellisuutta – liekö ikinä vastannut. Suuri osa teoksista luodaan arkisessa aherruksessa osana työyhteisöä tai muunlaista yhteistyötä ja aina yhteydessä ympäröivään kulttuuriin, olemassa olevaan kuvastoon ja kulttuuriseen kaanoniin.

Digitaalisuus ja uudet tekemisen tavat ovat haastaneet tekijänoikeuden perinteiset lähtökohdat. Esimerkiksi teosten kappaleiden valmistaminen tapahtuu digitaalisessa ympäristössä pitkälti eri lähtökohdista kuin kirjapainossa, ja teokset toisintuvat jatkuvasti internetin selailussa (Pihlajarinne 2013).

Tekijänoikeuslainsäädäntöä onkin täydennetty ja muutettu useaan otteeseen digitaalisuuden nimissä, esimerkiksi mahdollistamaan verkkoselailu tai tukemaan teknisten suojakeinojen käyttöä.

Lisäksi olemassa olevat tekijänoikeuden rajoitukset eivät välttämättä ole sellaisenaan ulotettavissa digitaaliseen ympäristöön. Esimerkiksi tv-ohjelman yksityinen kopiointi on ollut mahdollista VHS-kasetille, mutta verkkotallennuspalvelu ei enää mahdu rajoitussäännöksen piiriin (Alén-Savikko 2016a). Kokonaisuudesta on muodostunut vaikeaselkoinen ja osin vinoutunut.

Sääntelyn ymmärrettävyys ja hyväksyttävyys ovat olennaisia maailmassa, jossa sosiaalinen media ja internet on osa monen arkipäivää. Kohtaamme tekijänoikeuden jatkuvasti. Se liittyy älykameralla otettuihin kuviin, Youtube-videoihin sekä tilauspohjaiseen sisällönjakeluun.Tekijyyden määrittymisen ongelmallisuus on ollut esillä esimerkiksi alkuperäiskansojen henkisen omaisuuden suojaamisen yhteydessä, sillä kysymys on yhteisöjen asemasta.

Erilaiset uudet kollektiiviset tekemisen käytännöt ja teosten kierrätys asettavat nekin omat haasteensa tekijänoikeuden lähtökohdille erotettavissa ja nimettävissä olevista tekijöistä sekä teosten itsenäisyydestä ja omaperäisyydestä.

Erityisenä kysymyksenä imitaatioon nojaavat tyylilajit, kuten parodia, eivät välttämättä mahdu ongelmitta tekijänoikeuteen sisältyvien rajoitusten puitteisiin (Alén-Savikko 2016b).

Lisäksi tekijänoikeuden alueella on havaittavissa laajentumista ja pirstaloitumista etenkin uudenlaisten lähioikeuksien kehittelyn merkityksessä. EU-tasolla on väläytelty mahdollisuutta säätää erityisestä kustantajien oikeudesta, joka ulottuisi muun muassa sanoma- ja aikakauslehtien sisällön digitaaliseen käyttöön. Esimerkiksi internetin hakukoneet näyttävät lyhyitä tekstiotteita.

Tekijyyden määrittymisen haastaa myös tekoälyn hyödyntäminen sisällöntuotannossa. Tekoälyllä viitataan älykkäisiin järjestelmiin, jotka voivat suorittaa perinteisesti ihmisälykkyyttä (ja luovuutta?) vaativia tehtäviä. Tekoäly on tehnyt jo muun muassa musiikkia, runoutta ja kuvataidetta. Teknologian kehittyessä joudutaan pohtimaan tekijänoikeuden taustalla vaikuttavaa oletusta ja edellytystä ihmistekijästä ja hänen persoonallisuutensa ilmentymisestä. Koneiden toimijuus ei jätä tekijänoikeuttakaan rauhaan. (Viljanen 2018; Huttunen 2011)

tekijänoikeuslaki https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404
tekijänoikeusneuvosto https://minedu.fi/tekijanoikeusneuvosto
neuvoston jäsenet https://minedu.fi/hanke/-/hankesivu/hanke?tunnus=OKM036%3A00%2F2015

 


LÄHTEET

Anette Alén-Savikko (2018): Circus and copyright. NIR 1/2018, s. 22-46.

Anette Alén-Savikko (2016a): Copyright-proof network-based video recording services? An analysis of the Finnish solution. Javnost – The Public (23)2, 204–219.

Anette Alén-Savikko (2015a): New provisions on reasonable contract terms in copyright assignments. IRIS 2015-7:1/14.

Anette Alén-Savikko (2015b): New System for Compensating Private Copying. IRIS 2015-6:1/14.

Anette Alén-Savikko (2015c): Tekijänoikeus ja urheilun liikkuva kuva. Teoksessa Korpisaari, P. (toim.): Viestintäoikeus nyt. Viestintäoikeuden vuosikirja 2014. Forum Iuris, s. 84–127.

Anette Alén-Savikko (2016b): Vakavasti otettava (va)iva – tekijänoikeudellisia huomioita parodiasta. Teoksessa Korpisaari, P. (toim.): Oikeus, tieto ja viesti. Viestintäoikeuden vuosikirja 2015. Forum Iuris, s. 196–259.

Anette Alén-Savikko (2015d): Tekijänoikeus tutkimuskohteena. Teoksessa Karppinen, K. ym.: Kenen Media? Johdatus viestintäpolitiikan tutkimukseen. Vastapaino, s. 176–201.

Pirkko-Liisa Haarmann (2014): Immateriaalioikeus. 5. uud. painos, Talentum.

Pirkko-Liisa Haarmann (2005): Tekijänoikeus ja lähioikeudet. 3. uud. painos, Talentum.

Anniina Huttunen (2011): Älykkäät järjestelmät ja luovuus- tekijänoikeudelliset reunaehdot älykkäiden järjestelmien kehittämisessä ja toiminnassa. Teoksessa Anette Alén ym.: Tekijän oikeudet? Viestintäoikeuden vuosikirja 2010. Forum Iuris. s. 1-22.

Kaisa Kurikka & Veli-Matti Pynttäri (2006): Tekijyyden tekstit. SKS.

Ulla-Maija Mylly (2016): Tekijänoikeuden omaperäisyyden harmonisointi Euroopan unionissa. Lakimies 6/2016, s. 907-930.

Tuomas Mylly – Juha Lavapuro – Marko Karo (toim.) (2007): Tekemisen vapaus. Luovuuden ehdot ja tekijänoikeus. Gaudeamus.

Sanna Nyqvist & Outi Oja (2018): Kirjalliset väärennökset ─ Huijauksia, plagiaatteja ja luovia lainauksia. Gaudeamus.

Olli Pitkänen (2007): Mitä lähioikeus suojaa? Lakimies 5/2017, s. 580-602.

Pihlajarinne, Taina (2013): Teoskappaleen valmistus – tekijänoikeuden yleisten oppien koetinkivi? Lakimies 2013/7–8, s. 1217-1233.

Marjut Salokannel (1990): Häviävät elokuvan tekijät. Taiteen keskustoimikunnan julkaisuja nro 9, Helsinki.

Mika Viljanen (2017): Algoritmien haaste – uuteen aineelliseen oikeuteen? Lakimies 7–8/2017, s. 1070-1087.