Tämän numeron teemana elokuvan vaikuttavuus

Elokuvat vaikuttavat, mutta millä tavoin? Entä kuuluuko, saako tai pitääkö tekijän pohtia teoksensa mahdollisia vaikutuksia?

Etsiessäni kirjoittajia tähän numeroon vaikuttavuus teemana alkoi tuntua aiheena kuumemmalta kuin ensin oli osannut ajatellakaan. Jotkut tyrmäsivät sen suoralta kädeltä. He kuuluvat ainakin jollain tasolla siihen väljäreunaiseen koulukuntaan, jonka mukaan taiteilijan tehtävä on luoda teoksia eikä miettiä niiden vaikutusta. Ymmärrän pointin. Jos taiteilija alkaa etukäteen pohtia tekemistensä mahdollisia vaikutuksia ollaan ehkä tultu jonnekin lähemmäs manipuloinnin, tarkoitushakuisuuden tai propagandan rajapintaa ja ehkä liikuttu kauemmas taiteellisen luovuuden vapaasta ytimestä. Tuloksena voi olla teoksia, joka tavoittelevat peukkuja ja tykkäyksiä, välttelevät kriittisyyttä ja ärsyttämistä, mukautuvat ja sopeutuvat valtaapitävien maskoteiksi. Hyi olkoon, pois se minusta!

Mutta voivatko taiteen tekijät toimia irrallaan yhteiskunnasta? Riittääkö siihen irtisanoutuminen ja kenelle irtisanoutuminen siinä tapauksessa toimitetaan, onko taiteella ”työnantaja” ja kuka, missä ja minkälainen se voisin olla? Syntyykö manipulaatio siitä, että puhumme tai pohdimme manipulaation mekanismeja ja sen monia ulottuvuuksia? Ehkä. Toisaalta eräs – melko ehdoton – taiteilijaystäväni totesi yks kantaan että ”ne ketkä hyötyy vallitsevasta tilanteesta ei halua, että sitä problematisoidaan.”

Ajattelen että elokuvat – niin taide, viihde, kuin dokumentitkin – vaikuttavat samalla tavoin kuin moni muukin asia; yllätyksellisesti ja omavaltaisesti. Mainonta ja tietoinen propagandakaan ei aina osu maaliin tai ainakaan sillä tavalla kuin tekijä olisi toivonut. Taide ja elokuvat ovat tekoja ja mikään teko ei ole irrallinen, vaan aina sidoksissa aikaan ja paikkaan, toisiin tekoihin ja teoista muodostuviin vyyhteihin, tiivistymiin ja muihin parveiluihin, jotka elävät ajan virrassa. Näin ajatellen taide on vääjäämättä myös yhteiskunnallista ja poliittista ja se on läsnä yhteiskunnan pulssissa ja tajunnassa riippumatta siitä, oletko juuri sinä taiteen ystävä tai tekijä vai et. Elokuvat tarjoavat tunteisiin ja tiedostamattomaan vetoavan jaettavan version todellisuuden rakenteesta tai olemuksesta – maailmasta ja ihmisen paikasta siinä. Se on helpottavaa, sillä ilman tarinoita todellisuus on sietämätöntä kaaosta. Ehkä me elokuvantekijät myös pelkäämme sitä valtaa, joka meillä on, tai ehkä pikemminkin vallasta seuraavaa vastuuta. Koko homma käy mahdottoman monimutkaiseksi, helpompaa kun ei ajattele koko asiaa.

Elokuvan (tai taiteen) vaikuttavuuden pohdinta on internetin tai maailmankirjaston kokoinen kysymys, kuten eräs kirjoittaja asian tiivisti. Asia on siis visainen, enkä usko että se koskaan tyhjenee.

Tässä numerossa vaikuttavuus on laaja sateenvarjokäsite, jonka alle mahtuu joitakin näkökulmia, pieniä raotuksia, verhon raosta juuri ja juuri mahtuvia valoviiruja, jotka valaisevat kapean siivun tai pienen yksityiskohdan.