Elämää jaksotyön kanssa

Elokuva- ja TV- alan työehtosopimukseen (EloTES) kirjattiin vuonna 2014 mahdollisuus käyttää työaikamallina jaksotyötä perinteisen mallin, eli kahdeksan tunnin työpäivän rinnalla. Jaksotyön mukaanottoa EloTESiin vaativat nimenomaan työnantajat, eli tuotantoyhtiöt, joita edustaa palvelualojen ammattiliitto Palta.

Jaksotyön käyttöönotto on herättänyt alan työntekijöiden parissa kritiikkiä ja vahvojakin tunteita. Kritiikin pääasiallisia kärkiä on kaksi – jaksaminen ja pienentyneet tilipussit.

Työnantajat korostavat enemmän mallin hyviä puolia – työn luonteeseen hyvin sopivaa joustavuutta ja kustannustehokkuutta.

JAKSOTYÖSTÄ PÄHKINÄNKUORESSA

 

Jaksotyö on vaativa työaikamalli, joka vaatii sekä työnantajalta että
-tekijältä ammattimaista ennakkosuunnittelua. 
Keskeiset käsitteet: säännöllinen työaika, jakso, tasoitusvapaa ja jaksoylityö.

 


 

Jaksotyössä ei tarkastella vain päivittäistä työaikaa vaan myös niin sanotun jakson aikana tehtyä työmäärää kokonaisuutena.

Säännöllinen työaika on 8h päivässä eli viikossa 40h. Säännöllinen työaika on se tuntimäärä, jonka voi merkitä työvuoroluetteloon. Elokuva- ja televisioalan työehtosopimuksessa jakson enimmäispituus saa olla 27 viikkoa. Tuotannot harvoin kestävät näin kauaa ja yleensä jakson pituudeksi kirjataankin työsuhteen kesto. Työsuhteen voi myös jakaa useampiin jaksoihin.

Jaksotyössä voidaan tehdä putkeen enintään 13 tunnin työvuoro, jonka jälkeen on oltava vähintään 9 tunnin lepo. Yhdenkään perättäisen kolmen viikon aikana ei kuitenkaan saa tulla yli 150 tuntia työtä. Kahdeksan tuntia ylittävät työvuorot on tasoitettava työsuhteen aikana lyhyemmillä työvuoroilla tai palkallisina vapaapäivinä siten, etteivät työtunnit keräänny esimerkiksi työsuhteen loppuun.

Temen järjestötoimitsija Marika Väisänen toteaa: ”150 tunnin raja on ainoastaan turvaamassa jaksamista mutta siinä tehdään jo 30 tuntia yli säännöllisen työajan. Tämä sekoittaa monia.” Jos siis jonakin viikkona tehdään yli 40 tuntia töitä, täytyy jonkin toisen viikon olla vastaavasti lyhyempi. Muuten syntyy jaksoylitöitä, joista työntekijälle kuuluu ylityökorvaus.

Työehtosopimus ei velvoita jaksotyön käyttöön, vaan antaa järjestäytyneille tuottajille mahdollisuuden käyttää sitä. Jaksotyön käyttöä ei toistaiseksi ole tilastoitu. Tilastoinnin kehittäminen olisikin tärkeä tehtävä.

Jaksotyöaika on ollut esimerkiksi terveydenhoitoala sekä kaupan aloilla käytössä ennen kuin se tuli elokuva-alalle. Työaikalaissa on määritelty alat, joilla sen käyttö sallitaan. Jaksotyön eduksi on katsottu sen joustavuus suhteessa työn ja työtehtävien luonteeseen.

Jaksotyö on joustava, mutta erittäin raskas tapa työskennellä ja siksi lepoaikoja on oltava tasaisesti koko työsuhteen ajan. 

 


Tervetuloa TES-koulutukseen 17.2. tai 8.3. Koulutuksessa syvennymme mm. jaksoylityön laskemiseen.

Elokuva- ja tv-alan työehtosopimukseen jaksotyö tuli työnantajapuolen vaatimuksesta vuonna 2014.  Elokuvatuottajat ry:n toiminnanjohtaja Sari Väänänen perustelee mallin tuomista alalle Lehtisetin sähköpostihaastattelussa: ”Aiemmassa mallissa ei ollut työaikajoustoa, kaikki yli kahdeksan tunnin työ oli ylityötä. Tämä synnytti automaattisen ylityön mallin, koska elokuvatuotannon luonteesta johtuen elokuvan tekeminen vaatii usein yli kahdeksantuntisen päivän. Jos esimerkiksi kuvausaika on kahdeksan tuntia päivässä, sen ympärillä rakennetaan, puretaan, maskeeraataan ja tehdään muita valmisteluja. Kuvausryhmän työaikaan tulee helposti pari tuntia lisää, ja päivästä tulee kymmenen tunnin pituinen. Säännöllinen etukäteen päätetty ylityö on kuitenkin työaikalain vastaista. Jaksotyö mahdollistaa sen, että työpäivät voidaan laillisesti suunnitella etukäteen kahdeksaa tuntia pidemmiksi.” Samaa tähdentää Temen järjestötoimitsija Marika Väisänen. Alan perinteinen käytäntö, jossa työvuorolistoihin suunnitellaan säännöllisesti ylityötä, on lain vastainen.

Tehostamista ja uusia käytäntöjä

Lainsäädännön näkökulmasta jaksotyö korjasi lainvastaisen käytännön, mutta samalla työntekijät menettävät ylityökorvauksia. ”Eräs kollegani laski, että hänen tulonsa ovat jaksotyössä pudonneet 13,5 prosenttia,” kommentoi valaisija ja grip Tomi Lakonen. Esimerkiksi palkkaryhmässä III tuo 13,5 prosentin pudotus tarkoittaa käytännössä lähes 600 euron menetystä kuukaudessa bruttotuloissa. Vaikka vanha käytäntö ei kestänytkään tarkastelua työaikalakia vasten, on helppo ymmärtää, ettei muutosta pidetä tässä suhteessa reiluna. On mahdotonta saada täsmällistä kuvaa mallin todellisesta vaikutuksesta palkkoihin, sillä kunnollista tilastointia aiheesta ei ole. Sitä olisi tärkeää tehdä, jotta asiasta voitaisiin keskustella faktoihin perustuen.

Tuotantoyhtiöiden kaipaamia säästöjä mallista on saatu, mutta tuottajat korostavat myös mallin muita etuja. Sari Väänänen kuvailee: ”Palkkakuluissa kustannussäästö on joissain tapauksissa noin kahdeksan prosenttia, mikä on merkittävä säästö aikana, jolloin elokuvien rahoitus ei ole kasvanut vuosiin, mutta kustannustaso on. Jaksotyömalli myös sujuvoittaa tuotantojen tekemistä, koska se helpottaa kuvausten orgaanista suunnittelua ja aikataulutusta, kun voidaan paremmin ottaa huomioon erilaiset lokaatio- ja muut näkökohdat. Esimerkiksi yhtä kohtausta varten rakennetaan tietty valaisu, ja aikataulu voidaan suunnitella siten, että kohtauksen kuvaus tehdään yhden päivän aikana, eikä valaisua tarvitse rakentaa sen jälkeen enää uudelleen. Tai tiettyyn kuvauslokaatioon tarvitsee joustavan ja järkevän aikataulutuksen johdosta ajaa vain kerran. Tämä sekä vaikuttaa työn mielekkyyteen että säästää kustannuksia.” Suomen audiovisuaalisen alan tuottajat – SATU ry:n toiminnanjohtaja Stiina Laakso on samoilla linjoilla: ”Säästöt ovat tarpeen, koska tv-tuotantojen myyntihinnat ovat laskeneet. Jaksotyö mahdollistaa muun muassa kuvauspaikkojen ja näyttelijöiden rajoitettujen aikataulujen huomioonottamisen sekä suorien viihdeohjelmien toteuttamisen yhdellä tiimillä. Yhtälailla matkatyöt niin koti- kuin ulkomailla on kaikkien kannalta järkevämpi suunnitella siten, että työtä tehdään kohteessa lyhyempi määrä pidempiä päiviä, jolloin vapaapäivien määrä kotona kasvaa.”

Työpäivien järkevän suunnittelun helpottumisesta puhuu myös apulaisohjaaja Joona Mielonen. ”Apulaisohjaajan työn kannalta jaksotyössä on hyvät puolensa. Se mahdollistaa aikatauluttamisessa kohtauksien niputtamisen ja päiväkokonaisuuksien tekemisen lokaatioiden perusteella, jolloin vältetään siirtymiä ja useita visiittejä lokaatioihin.” Kaikki haastattelemani eivät kuitenkaan yhdy näkemykseen jaksotyömallin tuomista käytännön hyödyistä. ”Suomessa valoryhmät ovat erittäin pieniä. Jaksotyömallissa minulle on käynyt monessa tuotannossa, että joku valoryhmän jäsen on pakollisella tasoitusvapaalla. Se tarkoittaa sitä, että jo alkujaan pieni ryhmä pienenee entisestään,” sanoo valaisija ja grip Tomi Lakonen. ”On ollut päiviä jolloin osa ryhmästä tulee myöhemmin ja osa ryhmästä lähtee aiemmin kotiin.”

Pitääkö elokuvantekijän nukkua?

Työntekijöiden parissa ollaan huolissaan työssä jaksamisesta. Viimeisimmällä työehtosopimuskierroksella erityisesti toivottiin, että vuorokausilepo olisi saatu säädettyä vähintään yhdentoista tunnin mittaiseksi. Puvustaja ja pukusuunnittelija Susanna Moilanen kuvailee: ”Jaksotyön aikana on mahdollista teettää kolmentoista tunnin päiviä, joka tarkoittaa sitä, että työteho laskee huomattavasti viimeistään kymmenen tunnin jälkeen. Jos pitkiä päiviä on monta putkeen, työn jälki alkaa olla melko hataraa. Tehdään robottimaisesti ja yritetään selvitä päivästä toiseen.” Periaatteessa jaksotyöhön rakennettujen suojamekanismien ja tasoitusvapaiden pitäisi estää todella pitkien päivien kasautuminen, mutta soittokierros kollegoille antaa sellaisen kuvan, että ikävän usein tasoitusvapaita kasataan keinotekoisesti työsuhteen loppuun. Susanna Moilanen jatkaa: ”Jakson pituuden hahmottaminen ja määritteleminen ei ole aina selkeää ja edelleen tasoitusvapaita laitetaan valitettavasti tuotannon loppuun, mikä on työntekijälle epäedullista. Ne pitäisi mielestäni silloin saada ylitöinä.”

”Jaksotyössä on paljon asioita joihin pitäisi kiinnittää huomiota,” sanoo Työterveyslaitoksen vanhempi tutkija Sampsa Puttonen. Hän on tutkinut erityisesti työaikojen, unen ja palautumisen vaikutusta työn kuormittavuuteen. ”Jaksotyön käyttäminen työntekijän kannalta hyvin vaatii osaamista. Työnantajalla on vastuuta. Pitäisi olla kouluttautunut tunnistamaan kuormittavia tekijöitä, koska niihin voidaan vaikuttaa. Nyt työaikalakiakin ollaan sorvaamassa uusiksi. Työnantajapuoli haluaisi kovasti laajentaa jaksotyön käyttöalaa. Työterveyslaitos ei suosittele sitä sellaisenaan laajennettavan, sillä jaksotyössä on riskitekijöitä.”

Erityisesti Puttonen kiinnittää huomiota vuorokausilepoon. ”Alle yhdeksän tunnin lepo kuulostaa aika huonolta. Niitä ei todellakaan pitäisi olla montaa kuukaudessa. Se alkaa olla toimintakyvyn kannalta jo erittäin huono ratkaisu. Me tiedämme miten paljon univaje vaikuttaa toisaalta fysiologisiin toimintoihimme, mutta myös vireyteen. Olemme kuitenkin sellainen laji, joka tarvitsee unen ja palautumisen.” Elokuva-alalla lepoaikojen järjestämisessä ja noudattamisessa onkin selkeä kehittämisen paikka. Temen vuonna 2017 teettämässä jäsenkyselyssä 31 prosenttia vastaajista ilmoitti, ettei ollut saanut 11 tunnin vuorokausilepoa viimeisimmässä työsuhteessaan. 21 prosentilla vastaajista yhdeksän tunnin vuorokausilepokin oli jäänyt vajaaksi. Lisäksi 12 prosenttia vastaajista ei ollut saanut edellisessä työsuhteessaan aina vähintään yhden päivän viikkolepoa.

SATU ry:n Stiina Laakso ei tunnista jaksamisongelmaa: ”Työnantajapuolen keskusteluissa asia on ollut esillä aikalailla päinvastaisena. Työntekijät ovat olleet tyytyväisiä pidemmistä sopimuksista, pidemmistä vapaajaksoista ja tasaisesta palkasta koko työsuhteen keston ajan. Työehtosopimus ja työaikalaki kuitenkin rajaavat työn tekemisen määrää ja niistä löytyy säännöt myös vuorokautiseen ja viikottaiseen lepoaikaan.” Elokuvatuottajat ry:n Sari Väänänen peräänkuuluttaa myös työntekijöiden omaa vastuuta jaksamisestaan: ”Jaksotyömallikaan ei mahdollista erittäin pitkiä työpäivä kuin yksittäisissä erityistapauksissa. Lepoajat ja jaksotyön tuntirajat ovat TESissä määrääviä asioita. Työtä tehdään jaksotuntimäärän rajoissa, ja tasausvapaita pyritään antamaan esim. siten, että ne laitetaan kuvauspäivien väleihin. Työtä tehdään esimerkiksi neljä päivää viikossa (40 h), ja viikon viides arkipäivä on tasausvapaa pyrkien siihen, että se on perjantai tai maanantai. Edellä kuvattu neljä työpäivää viikossa -malli on kuitenkin yllättäen synnyttänyt ilmiön, jossa työryhmäläiset tekevät mainoskeikkoja tasausvapailla. Työntekijät tulevat tällaisten keikkojen jälkeen valmiiksi väsyneinä elokuvatuotannon pariin. Jaksaminen ja työturvallisuus heikkenevät, ja sillä on vaikutusta myös työn laatuun. Tämä herättää kysymyksen, miten työnantaja voi edistää työntekijöiden jaksamista, jos he käyttävät tasausvapaat muuhun kuin lepäämiseen?”

Suosituksia ja tervettä järkeä

Alan pätkätyöluonne johtaa helposti muun muassa Väänäsen yllä kuvaaman kaltaisiin tilanteisiin, joissa pitkän projektin lepopäivinä tehdään muuta keikkaa. Tämä ei ole uusi ilmiö. Moni elokuva- ja tv-alalla työskentelevä ei uskalla kieltäytyä tarjotusta keikasta. Pelkona on, että seuraavalla kerralla puhelin ei soikaan. Pitkälti tämä syy on taustalla myös tilanteissa, joissa ihmiset lähtevät keikoille pitämättä vapaita. Temen Marika Väisänenkin tunnistaa ongelman. ”Alalla on myös erilaisia näkemyksiä siitä, miten töitä halutaan tehdä. Jotkut haluavat mieluummin tehdä kuvaukset purkkiin lyhyessä ajassa, pitkillä päivillä, tuntuvilla ylityökorvauksilla. Toiset taas haluavat tehdä mieluummin normaaleilla työajoilla pidempiä keikkoja jotta työrupeamien aikana aikaa jää myös vapaa-ajalle. Henkilökohtaisesti kannatan jälkimmäistä mallia, koska se tukee työntekijän kokonaisvaltaista hyvinvointia,” Väisänen sanoo. Pitkässä juoksussa levon puute kostautuu. ”Jos riittäviä lepojaksoja ei ole työrupeamien välissä, kumuloituvien terveyshaittojen riski kasvaa. Tutkimusten mukaan stressaantuneena muun muassa sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijät ovat koholla. Toisinaan myös työntekijät itse haluavat tehdä pitkiä vuoroja. Mehän emme voi kieltää ihmisiä toimimasta oman hyvinvointinsa vastaisesti. Emme voi kieltää ylipitkien vuorojen tekemistä sen enempää kuin voidaan kieltää ihmisiä tupakoimasta tai juomasta liikaa alkoholia. Voidaan vain antaa suosituksia” toteaa Sampsa Puttonen.

Joona Mielosen mielestä ongelma ovat ne tuotannot, joissa TESsin suosituksille työaikajärjestelyistä viitataan kintaalla. Työehtosopimuksen määräykset voivat saada käytännössä enemmän suosituksen luonteen, vaikka ne periaatteessa ovat yhtä sitovia kuin laki. ”Yleisesti ottaen ongelma on, että TES:n jaksotyö mahdollistaa työaikalakia heikommat ehdot työntekijöille eikä sen pelisääntöjä ole suitsittu riittävästi.” Hänkin nostaa esimerkiksi hyvästä jaksotyön käyttötavasta neljän kymmentuntisen päivän järjestelmän: ”Onneksi meillä on muutamia tuotantoyhtiöitä, jotka ymmärtävät, että jaksotyöstä ei kannata ottaa TES:n suomia mahdollisuuksia täysimääräisesti irti. Jaksamiseen satsaaminen parantaa turvallisuutta, työn jälkeä ja tehokkuutta. Siksi muutamat yhtiöt tekevätkin nelipäiväistä viikkoa jaksotyössä.” Samasta työaikamallista on hyviä kokemuksia myös Tomi Lakosella.

Joka tapauksessa pitkäjänteisen jaksamisesta huolehtimisen pitäisi olla kaikkien alalla toimivien yhteinen tavoite. On luonnonlaki, että jos järjestelmän resursseja – tässä tapauksessa osaavia työntekijöitä – hyödynnetään niin että ne eivät pääse palautumaan, järjestelmä köyhtyy ja pahimmassa tapauksessa kuolee. Monet tekijät sanovat, että vastaavasta ilmiöstä on tietyillä osastoilla, esimerkiksi lavastuspuolella, jo merkkejä. Kokeneet tekijät hakeutuvat muihin tehtäviin, ja näin alan elinehto eli kokemukseen perustuva osaaminen pikkuhiljaa katoaa.

Jaksotyöaikamalli on kimurantti

Etenkin alkuun sekä työntekijä- että työnantajapuolelta kuultiin kommentteja siitä, että malli on sekava. Viikko- ja kuukausilepojen toteutumista on hankala seurata, samoin kuin sitä, millä perusteella palkka jaksotyötuotannossa lopulta on laskettu. Monet työntekijät kokevat tämän sekavuuden edelleen ongelmaksi.

Ongelma ei etenkään aluksi koskenut pelkästään työntekijöitä, joiden oli hankala hahmottaa omat tuntilistansa ja tarkistaa palkkansa. “Aluksi kun jaksotyö tuli, monet [tuotantoyhtiöt] joutuivat palkkaamaan ylimääräisen tuotantoihmisen, joka pelkästään tekee työvuorolistoja ja tarkkailee ihmisten tunteja. Nykyään monilla tuotantoyhtiöillä on jo vakiintuneet jaksotyömallit, joten tuntien tarkkailu ja kirjanpito on helpompaa,” sanoo puvustaja ja pukusuunnittelija Susanna Moilanen. Sari Väänänen kommentoi asiaa työvuorosuunnittelun näkökulmasta: “Jaksotyö vaatii aiempaa mallia tarkemman työaikasuunnitelman. Tuotantoyhtiön tulee varautua tähän, sekä siihen että linjatuottajalta/tuotantopäälliköltä menee siihen aikaa. Kun mallin on sisäistänyt ja sitä on käyttänyt muutamassa tuotannossa, logiikka on selkeä.“ Joona Mielonen korostaa koulutuksen merkitystä: ”Olen huomannut että myös työnantajilla tuntuu olevan erilaisia näkemyksiä sen sisällöstä. Jaksotyöaikamalli on kimurantti ja pelkästään työehtosopimusta lukemalla siitä ei saa koko kuvaa. Koulutusta ja esimerkkejä kaivattaisiin enemmän.”

Jaksotyö vaatiikin työnantajapuolelta hyviä työnantajataitoja ja työntekijöiltä lisätyötä, mikäli omien oikeuksien ja sopimusten toteutumista haluaa valvoa. Tämä on toki jokaisen työntekijän velvollisuus työaikamallista riippumatta, mutta jaksotyöjärjestelmän säädökset saavat monet luovuttamaan.

Järjestelmät on tehty kehitettäviksi

Sekä työntekijöiden että työnantajien haastatteluissa nousee esimerkkinä toimivasta jaksotyöjärjestelmästä Ruotsin mallina tunnettu järjestely, jossa työviikko tyypillisesti muodostuu neljästä kymmentuntisesta päivästä. Siinä yhdistyy mahdollisuus ottaa huomioon kaluston, lokaatioiden ja muiden tekijöiden vaatimuksia ja työntekijöiden jaksamisen kannalta järkevä aikataulutus. Myös Työterveyslaitoksen Sampsa Puttonen pitää mallia hyvänä. ” Siinä on paljon etuja, varsinkin jos se on säännöllinen. Muun muassa ennakoitavuus, ja työn ja muun elämän yhteen sovitettavuus on selkeästi parempaa. Ei tule mahdottomia työaikapiikkejä, ja tuossa on varmaan joustoa Ruotsissakin.” Jatkossa toivottavasti pohditaankin sitä, miten työehtosopimukseen tuodaan rakenteita, jotka kannustavat järkevään työvuorosuunnitteluun ja tuovat työntekijöille myös taloudellista kompensaatiota, mikäli tuotannolliset tekijät edellyttävät joustoa. Helppo tehtävä tämä ei ole, sillä työnantajapuolen vaatimuksissa on viime vuosina näkynyt järjestöpoliittinen linjaus, joka ajaa paikallisen sopimisen ja joustojen lisäämistä.

Sitovia säännöksiä TESsiin kaivattaisiin nykyisten paikallisen sopimisen mahdollistavien pykälien tilalle. ”Työntekijän asemaa varmentavat lauseet TESsissä pitävät usein sisällään lisäyksen ‘ellei paikallisesti sovita toisin’, mikä tarkoittaa meidän alalla työnantajan sanelua. Olen vaatinut jaksotyötuotannoissa luottamusmiehen valitsemista, mutta valitettavasti luottamusmieskulttuuria ei leffa-alalla oikeastaan ole. Eikä työehtosopimuskaan sille todellista arvoa anna, vaan usein sen rooli jää tyhjäksi kirjaimeksi,” Joona Mielonen kertoo.

Yksi asia on haastattelukierrokseni perusteella muuttunut. Alalla vallinnut tietty solidaarisuus ja me-henki on selvästi kärsinyt kolauksen. Tuottajat-työntekijät-jako nähdään enemmän vastakkainasetteluna, kun aiemmin ollaan oltu ikään kuin suurta perhettä. Myös pieniin joustoihin työmaalla suhtaudutaan entistä tiukemmin. On alettu vahdata kymmenen tai viidentoista minuutin ylityksiä. Tätä tuskin voidaan pitää kenenkään edun mukaisena. Luottamuksen puutteesta kertoo myös se, että juttuun oli todella hankala saada haastateltavaksi työntekijöitä, jotka suostuivat esiintymään omalla nimellään.

Susanna Moilanen uskoo että jaksotyö on tullut jäädäkseen ja myös että osa yhtiöistä tulee käyttämään sitä häikäilemättä hyväkseen. ”Onneksi on monia firmoja, jotka ajattelevat työntekijöiden parasta. Pirteä ja motivoitunut työntekijä on myös työnantajan parhaaksi. Pitäisi puhaltaa yhteen hiileen, sillä lopputulos on se mikä näkyy ja merkitsee tässä työssä.”



Syventävää lukemista aiheesta:

Elokuva- ja tv-alan tuore työehtosopimus

Työaikalaki luku 3 §7

Työterveyslaitoksen suosituksen työaikojen kuormituksen arvioimiseksi kunta-alalla

Työterveyslaitoksen kannanotto työaikalakiuudistukseen


Kirjoittaja on leikkaaja ja entinen SETin sekä Temen hallitusten jäsen, joka ei ole itse koskaan tehnyt jaksotyötä.

Lue myös Antti Tuomikosken artikkeliin liittyvä kommenttijuttu, “Onko elokuvatyö Bad Romance?