AV-alan tulevaisuus vihertää

Elämme parhaillaan AV-alan murroskautta, jonka kaiut ovat vasta kantautumassa Suomeen. Vihreä tuotantomalli (englanniksi green filmmaking) on valtaamassa jalansijaa länsimaisella elokuvakentällä.

Elämme parhaillaan AV-alan murroskautta, jonka kaiut ovat vasta kantautumassa Suomeen.
Vihreä tuotantomalli (englanniksi green filmmaking) on valtaamassa jalansijaa länsimaisella elokuvakentällä. Kyseessä on AV-alalle kehitetty tuotantomalli, jossa pyritään aktiivisesti tunnistamaan toiminnan haitallisia ympäristövaikutuksia ja minimoimaan niitä.

Suomessa aihetta tunnetaan vielä varsin vähän, vaikka liike on saanut alkunsa Yhdysvalloissa jo 1980-luvun lopulla. Nykyään Iso-Britannia, Belgia, Alankomaat, Saksa ja Ranska ovat Euroopan aktiivisimpia vihreän elokuvan toimijoita.

Puhuttaessa vihreistä elokuvista ei puhuta sisällöistä vaan keskitytään siihen mitä kameran takana tapahtuu. Kun kuvauksissa toimimme siten, mikä on meille nopeinta, helpointa ja halvinta, ratkaisu on yleensä se joka kuormittaa luontoa eniten.

Keskustelun AV-alan vihreästä tuotantomallista voi katsoa liittyvän laajempaan yhteiskunnalliseen keskusteluun koskien yritysten yhteiskuntavastuuta. 2000-luvulla useat teollisuudenalat ovat alkaneet muuttaa toimintamallejaan ympäristöystävällisemmiksi ja laatia omia viherohjelmiaan. Tarkoitus on luoda hyvinvointia, ja kantaa vastuuta maapallon tilasta. Toisaalla ”vihertämisen” on raportoitu lisäävän yritysten kilpailuetua, ja synnyttävän säästöjä.

On helppo ajatella, että suomalainen elokuva-ala on pieni tai sen päästöt vähäpätöisiä verrattuna moneen muuhun teollisuudenalaan. Toisaalta esimerkiksi Sitran mukaan Suomella on ns. luontaisia edellytyksiä pysyä vihreän kehityksen mukana: meillä on korkea koulutustaso, osaaminen, ja kehittynyt ympäristölainsäädäntö.

Eurooppalaisessa – ja Suomalaisessa- elokuvakentässä yhteiskuntavastuun voidaan katsoa konkretisoituvan siinä, että elokuvat tuotetaan valtaosin julkisilla tukivaroilla. Samaan aikaan elokuva on ”taidetuote”, jonka luonne on heijastella vallitsevaa kulttuurista tilaa. Miten voimme kertoa uskottavia tarinoita nykypäivän maailman tilasta, jos kameran takana toteutamme edelleen käyttäytymismalleja jotka ovat ympäristölle vahingollisia?

Tekniset innovaatiot ja digitalisaatio ovat osaltaan nopeuttaneet AV-alan vihertymistä: älypuhelinten myötä paperin käyttö on vähentynyt tuotantotoimistoissa, kierrätettävistä materiaaleista tehdyt ja maatuvat kertakäyttöastiat ovat löytäneet tiensä cateringpöytiin, LED-valot ovat tulleet osaksi tuotantojen kalustoa ja valmiit elokuvat leviävät DCP-kopioina kovalevyillä filmikopioiden sijaan. Toisaalta tuotantojen koko ja energian tarve ovat kasvaneet, ja riippuvuutemme fossiilisista polttoaineista on edelleen suurta.

Kysymys on isoista asioista, joihin ei ole helppoja vastauksia. Kuitenkin voisimme jo nyt tehdä asian eteen paljon enemmän. Olennaista on, että aloite vihreisiin tuotantoihin voi tulla vain elokuvantekijöiltä itseltään (tuottajien ollessa tässä avainasemassa) -ei rahoittajien tai tilaajien taholta. Totuttujen toimintamallien muuttaminen on hidasta ja voi onnistua ainoastaan perustuessaan aitoon motivaatioon. On myös tärkeää tiedostaa, että yksittäiset viherteot (vaikka ovatkin hyvästä) eivät vielä tee tuotannosta vihreää. Sen sijaan tehokkaasti toteutettu vihreä tuotantomalli edellyttää aitoa perehtymistä aiheeseen, sekä suunnitelmia, joiden toteutumista seurataan koko projektin läpi ja joista raportoidaan asianmukaisesti.

Tuodaksemme vihreän tuotantomallin Suomeen tarvitsemme lisää koulutusta, verkostoitumista sekä paljon puhuttuja (ja parjattuja) innovaatioita. Tuotantokannustimet voivat tulevaisuudessa tuoda Suomeen tuotantoja, joissa hiilijalanjälkilaskurit ja green runnerit ovat arkipäivää. Olemmeko valmiita, kun tämä tapahtuu?

26.3.2017

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.